Vuosi sitten otin yhteyttä Opettaja -lehden toimitukseen. Minulla oli juttuidea. Pian sen jälkeen aloitin työt uudessa koulussa ja jutun kirjoittaminen jäi. Aina välillä tosin viesteilin toimitukseen ja lupailin kirjoittavani jutun. Määräajat paukkuivat. Kumma kyllä muuttuvat aikataulut sopivat toimitukselle hyvin. Sovittiin, että toimitan jutun raakileena ja että se muokataan julkaisukuntoon yhdessä. Tartuin härkää sarvista loppukeväästä, väänsin jutun haastatteluineen kasaan ja lähetin sen editoitavaksi. Ja sitten iski huijarisyndrooma. Ei hemmetti. Olen kirjoittanut pelkkää paskaa. Muinainen toimittajuuteni on muinainen hyvästä syystä. Siellä ne repivät hiuksiaan, kun tuli ostettua juttu tällaiselta ammattitaidottomalta harrastelijalta. Puhuvat kahvitunnilla siitä, kuinka tämän vielä kestää, mutta seuraavaa kertaa ei tule I-K-I-N-Ä. Juttu palasi editointikierrokselta. Sain palautteen, jossa pyydettiin etten hermostu, vaikka korjattavaa on tässä vaiheessa paljon. Olin onnistunut
Kirjoituksia turvapaikanhakijoista, opettamisesta, koulusta, yhteiskunnasta ja elämästä.