Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella henkilökohtaista merkityt tekstit.

Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita, yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita...

Yläasteella (noin vuonna 1992) meidän luokan opettajalla oli kontakteja Ranskaan. Sen seurauksena me saimme ystävyysluokan Toursista Keski-Ranskasta. Siihen aikaan ennen sähköposteja ja muita hienouksia kirjoittelimme ranskalaisten ikätovereiden kanssa kirjeitä englanniksi. Kirjoittamisen apuna käytimme sanakirjaa ja englannin opettajaa.

"Hi! I´m Riikka. I´m 13 years old and I am an only child. I have a dog..."

Kirjekaverit valittiin koulukuvan perusteella. Pärstäkerroin oli tehokas, joten kirjekaveriparit edustivat aika tarkasti samaa sosiaalista asemaa ryhmässä. Luokan prinsessat löysivät ranskalaiset prinssinsä ja muut jakautuivat pareiksi enemmän tuurilla. Minun kirjekaverini oli tyttö, jolla oli kaksoissisko samalla luokalla. En muista kummankaan nimeä. Ranskalaisilla oli hyvin koukeroinen käsiala ja meitä huonompi englannin kielen taito.

Me lähdimme Ranskaan kahdeksannella luokalla viikoksi ja ranskalaiset tulivat Suomeen vuotta myöhemmin. (Jos lukijoissa on joku luokka…

Musta nauha

Minä en lahjoittanut uuden lastensairaalan rakentamiseen rahaa, enkä ole ostanut Roosa-nauha tuotteita. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnan pitäisi maksaa tällaiset asiat verovaroista.

Minun sairauteni on harvinainen. Jopa niin harvinainen, että sille ei ole löytynyt nimeä. Se ei ole jännittävä, ei tappava, ei yhtäkkinen eikä siinä mielessä järkyttävä. Tämä ei katkaise kenenkään elämää keskeltä yllättäen, vaan on mukana ja ottaa pikku hiljaa enemmän kuin sille haluaisi välttämättä antaa.

Harvinaisia, vähän huomiota herättäviä, vähän näkyviä sairauksia on paljon, eivätkä kaikki niistä ole näin "sisäsiistejä" kuin minun sairauteni on ainakin tähän asti ollut. Taudit ovat hankalia, rumia, epämiellyttäviä, raskaita, vaikeita ja ahdistavia. Monet taudit haisevat, näyttävät pahalta ja vaativat muiltakin ihmisiltä paljon. Ne iskevät väärään aikaan väärään ihmiseen väärällä tavalla. Ne eivät ole koskaan tervetulleita, mutta niiden kanssa on pakko elää silloin, kun se omall…

Huijari

Vuosi sitten otin yhteyttä Opettaja-lehden toimitukseen. Minulla oli juttuidea. Pian sen jälkeen aloitin työt uudessa koulussa ja jutun kirjoittaminen jäi. Aina välillä tosin viesteilin toimitukseen ja lupailin kirjoittavani jutun. Määräajat paukkuivat. Kumma kyllä muuttuvat aikataulut sopivat toimitukselle hyvin. Sovittiin, että toimitan jutun raakileena ja että se muokataan julkaisukuntoon yhdessä. Tartuin härkää sarvista loppukeväästä, väänsin jutun haastatteluineen kasaan ja lähetin sen editoitavaksi.

Ja sitten iski huijarisyndrooma. Ei hemmetti. Olen kirjoittanut pelkkää paskaa. Muinainen toimittajuuteni on muinainen hyvästä syystä. Siellä ne repivät hiuksiaan, kun tuli ostettua juttu tällaiselta ammattitaidottomalta harrastelijalta. Puhuvat kahvitunnilla siitä, kuinka tämän vielä kestää, mutta seuraavaa kertaa ei tule I-K-I-N-Ä.

Juttu palasi editointikierrokselta. Sain palautteen, jossa pyydettiin etten hermostu, vaikka korjattavaa on tässä vaiheessa paljon. Olin onnistunut hilj…

Muistojen paino

"The Burden of Memory" oli Julia Korkmanin  ja Claes Anderssonin Aboagora-symposiumin avausluennon otsikko. Luento on näkemälleni kokonaisuudelle aivan väärä nimi, mutta esityskään ei oikein kuvaa sitä, mitä tapahtui. Korkman ja Andersson vuorottelivat puheenvuoroissa ja välillä he esittivät kappaleen. Mukana oli Anderssonin itsensä kirjoittamia ja säveltämiä lauluja ja ainakin yhden oli kirjoittanut ja sanottanut Korkmanin Petter-veli. Joukkoon mahtui myös muutama klassikko. Enkä minä voinut olla koko ajan ajattelematta sitä, kuinka etuoikeutettu olinkaan, kun sain olla läsnä ja kokea sen kaiken.
Korkman ja Andersson olivat tutustuneet yhteisen ystävän hautajaisissa. Vainajan leski oli pyytänyt heitä esiintymään. Korkman lauloi ja Andersson soitti. Hautajaisista oli sukeutunut hauskat juhlat: puhetta, viiniä ja naurua. Ja laulua.  Toiset haudataan yksin niin, että kanttorikaan ei välttämättä jouda paikalle ja toisten saattojuhlassa tehdään taidetta, joka kantaa Sibeliusmuse…

Toisena olemisesta ja elämisestä

Olen pikku hiljaa havittelemassa takaisin yliopistolle. Ehkä. Haluaisin kovasti tehdä tutkimusta olkoonkin, että ystävät ja tuttavat laajalla rintamalla varoittelevat siitä. Humanistisesta tutkimuksesta ei maksa kukaan eikä nykyisessä maailmassa sille tunnu olevan edes tilaa. Ja jos tilaa tai tilausta onkin, niin kilpailu ja tulostavoitteet vievät tutkimuksesta kaiken ilon. Sen mitä ilosta mahdollisesti jää jäljelle, vie tutkimukseen elimellisenä osana kuuluvana tuska. Mutta saahan sitä haaveilla. Ajatella, jos minulla olisi joskus oma työhuone. Työhuoneessa olis työpöytä ja -tuoli, viherkasvi, ikkuna, tietokone, konferenssiohjelmia ja kirjapino. Ja sitten se vain iskisi, ajattelun ja kirjoittamisen flow. Näen jo muutaman ystävän tyrskivän kahvinsa pitkin näyttöä tätä lukiessaan, mutta mitä siitä. Saahan sitä haaveilla, vaikka haaveissa ei paljon realismia olisikaan.

Mitä minä sitten tutkisin. Tjaa-a, enpä nyt niin tarkasti tiedä. Ei tässä inspiraatiossa sentään tutkimuskysymysten ast…

Epäpätevän kesäloma

Ja kauniistihan se soi, Suvivirsi. Koululaiset saateltiin kesälomalle, pitkähihaiset paidat kaivettiin kaapista hellejakson jälkeen ja suomalainen kesä ja loma saattoivat alkaa.

Minun lomani alkoi (taas) pienellä surulla. Oppilaiden ja työtovereiden hyvästelyn jälkeen olen vielä käynyt koululla muutaman kerran. Olen kerännyt tavaroitani, heittänyt pois turhia papereita ja yrittänyt miettiä mitä kerron ryhmästä, oppimateriaaleista ja jatkon opetustarpeista ryhmän seuraavalle opettajalle.
Valmistava opetus on siitä jännittävä peruskoulun osa, että sitä on säännelty todella vähän.  Valmistavalla opetuksella on oma opetussuunnitelmansa, mutta sen miten opetussuunnitelmaa toteutetaan ja miten se resursoidaan, päättää opetuksen järjestäjä (kunta tai kaupunki) varsin vapaasti. Opetuksen järjestäjä voi päättää ketä se pitää pätevänä opettamaan valmistavassa opetuksessa, kuinka monta oppilasta ryhmässä on, kuinka paljon taloudellisia resursseja ryhmälle annetaan, mitä opetusmateriaaleja ryhmäs…

Henkilökohtaista lukutaitoa

En ole kirjoittanut mitään moneen kuukauteen. Syy ei ole ollut aiheiden loppuminen vaan se, että niitä on tullut lisää. Aloitin syksyllä uudessa työssä, uudessa koulussa ja uudessa ryhmässä. Oma aika ajatella ja kirjoittaa loppui siihen. Nyt aikaa taas on, kun menin ja katkaisin käteni. Onneksi vamma on niin ylhäällä olkavarressa, että kirjoittaminen sujuu ja leikkauksen vietyä kivut, onnistuu myös ajattelu. Nyt olen siis sairaslomalla kotona ajattelemassa sen, minkä kiukuttelultani ehdin.
Olen täällä aiemminkin kertonut, että olen osallistunut keskusteluun Facebookin "Refugees tolerants and critics together (discussion group Finland)"-ryhmässä. Olen surutta käyttänyt ryhmää stressinpoistoon ja argumentaatioharjoituksiin. Samalla, kun ryhmässä on keskusteltu asioista, olen myös hankkinut taustatietoa ajatusteni pohjaksi ja tullut oppineeksi aika paljon kaikenlaista. Tiesittekö, että saimaannorppia on alle 500, saamelaisia saamelaisalueilla noin 100 000 ja Suomen romaneita n…