Turvaton odotus

  Minä en lahjoittanut uuden lastensairaalan rakentamiseen rahaa, enkä ole ostanut Roosa-nauha tuotteita. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnan pitäisi maksaa tällaiset asiat verovaroista. Minun sairauteni on harvinainen. Jopa niin harvinainen, että sille ei ole löytynyt nimeä. Se ei ole jännittävä, ei tappava, ei yhtäkkinen eikä siinä mielessä järkyttävä. Tämä ei katkaise kenenkään elämää keskeltä yllättäen, vaan on mukana ja ottaa pikku hiljaa enemmän kuin sille haluaisi välttämättä antaa. Harvinaisia, vähän huomiota herättäviä, vähän näkyviä sairauksia on paljon, eivätkä kaikki niistä ole näin "sisäsiistejä" kuin minun sairauteni on ainakin tähän asti ollut. Taudit ovat hankalia, rumia, epämiellyttäviä, raskaita, vaikeita ja ahdistavia. Monet taudit haisevat, näyttävät pahalta ja vaativat muiltakin ihmisiltä paljon. Ne iskevät väärään aikaan väärään ihmiseen väärällä tavalla. Ne eivät ole koskaan tervetulleita, mutta niiden kanssa on pakko elää silloin, kun...

Tämän blogin luonne on muuttunut. Alkuperäinen idea oli purkaa turhautumista, joka syntyi, kun näin toisten ihmisten kärsimyksen silmieni alla joka päivä. Kun nuoret jatkoivat seuraaviin kouluihin, siirtyi myös heidän kärsimyksensä pois minun silmistäni. Ei voi sanoa, että poissa silmistä, poissa mielestä, mutta jotakin sinne päin. Ahdistus väheni ja sain tilaa hengittää. Huono omatunto toki jäi vaivaamaan. Minä saan ja voin palata omaan keskiluokkaiseen elämääni , jossa minulla ei ole sen suurempaa hätää. Nuoret eivät voi paeta omaa elämäänsä. Elämä on, mitä se on ja sen kanssa on jotenkin tultava toimeen. Kävin viime perjantaina Turun Kirjamessuilla. Samaan aikaan samassa paikassa järjestettiin myös ruoka- ja levymessut. Ja kuinka ollakkaan, törmäsin myös yhteen vanhaan oppilaaseeni. Runoista pitävä poika opiskelee kokiksi. Hänen haaveissaan on oma kahvila tai ravintola ja koulutus on yksi askel kohti sitä unelmaa. Oleskelulupa auttaisi myös kummasti unelmien saavuttamisessa. Ede...

Vuosi sitten otin yhteyttä Opettaja -lehden toimitukseen. Minulla oli juttuidea. Pian sen jälkeen aloitin työt uudessa koulussa ja jutun kirjoittaminen jäi. Aina välillä tosin viesteilin toimitukseen ja lupailin kirjoittavani jutun. Määräajat paukkuivat. Kumma kyllä muuttuvat aikataulut sopivat toimitukselle hyvin. Sovittiin, että toimitan jutun raakileena ja että se muokataan julkaisukuntoon yhdessä. Tartuin härkää sarvista loppukeväästä, väänsin jutun haastatteluineen kasaan ja lähetin sen editoitavaksi. Ja sitten iski huijarisyndrooma. Ei hemmetti. Olen kirjoittanut pelkkää paskaa. Muinainen toimittajuuteni on muinainen hyvästä syystä. Siellä ne repivät hiuksiaan, kun tuli ostettua juttu tällaiselta ammattitaidottomalta harrastelijalta. Puhuvat kahvitunnilla siitä, kuinka tämän vielä kestää, mutta seuraavaa kertaa ei tule I-K-I-N-Ä. Juttu palasi editointikierrokselta. Sain palautteen, jossa pyydettiin etten hermostu, vaikka korjattavaa on tässä vaiheessa paljon. Olin onnistunut ...

Edellisessä kirjoituksessa yritin kovasti taustoittaa ajatuksiani tasa-arvosta ja sukupuolirooleista. Aihe tuntui kuitenkin rönsyilevän, pakenevan ja väistävän yrityksiäni jäsentää se siistiksi kokonaisuudeksi. Ehkäpä kyse on siitäkin, että minulle on vaikeaa vain sanoa olevani jotakin mieltä. Mielipiteelle pitää olla perustelut ja ne pitää toistenkin voida pienellä vaivalla tarkistaa! Tämän kirjoituksen perustelut löytyvät siis edellisestä tekstistä, jos niihin haluatte palata. Nyt kuitenkin Riikka on sitä mieltä, että... ********* Mummoni (syntynyt vuonna 1912) kotikylä oli aikoinaan pieni, mutta elinvoimainen.  Moni jäi kylään viljelemään maata, mutta kyllä sieltä lähdettiin poiskin jo ennen 70-luvun suurta muuttoa. Yksi lähtijöistä oli nuorehko nainen, joka päätyi yksityissihteeriksi valtakunnan politiikan ytimeen. Kun hän joskus kävi kotona, hän herätti kovasti paljon hämmästystä kummallisilla tavoillaan. Suuren riemun hän aiheutti ajelluilla säärillään. Toiset ...

Olen nyt yli vuoden ajan pyöritellyt mielessäni turvapaikanhakijoiden iänmäärityksiä ja niihin liittyviä kysymyksiä. Tässä blogissakin olen asiaa sivunnut jo monesti, mutta tämä teksti ei ole vain ottanut valmistuakseen. Sanat eivät asetu oikeille paikoilleen. (Siksi olen niitä kirjoituksen ensimmäisen julkaisun jälkeen ahkerasti siirrellyt.) Ikä ja sen vaikutukset turvapaikkaprosessiin ovat niin sekava narukerä, että en oikein tiedä mistä sitä pitäisi lähteä kerimään. Kysymyksiä on hurjasti ja ne linkittyvät toisiinsa niin, että langanpää katoaa jatkuvasti näkyvistä. Lisäksi aihe herättää monenlaisia tunteita, joita on vaikea jäsentää. Vuosi sitten tilannehan oli se, että monet minun oppilaistani joutuivat ikätesteihin. Ikätesti voidaan määrätä, jos haastattelijan mielestä hakijan ulkonäkö ja kertomus antavat ymmärtää, että henkilön ikä on jotakin muuta kuin hän sanoo. Jos hakija kieltäytyy testistä, häntä kohdellaan täysi-ikäisenä. Jos testattu todetaan täysi-ikäiseksi, hän voi k...

Aina silloin tällöin käy niin, että kun luulee ajattelevansa ihan omia ajatuksiaan ja olevansa jotenkin erityisen näppärä, osoittautuu, etttä joku toinen on ajatellut samaan aikaan (tai jo hyvin kauan aikaa sitten) samoja asioita. Siitä seuraa kaksi vaihtoehtoa: voi joko olla hiljaa ja nyökytellä iloisesti tai sitten sanoa sanottavansa ja toivoa, että voi tuoda keskusteluun jotakin lisää. Tälläkin kertaa päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Viime sunnuntaina Hesarissa oli pitkä juttu turvapaikanhakijoista ja paperittomista maahanmuuttajista, jotka olivat päätyneet myymään seksiä toimeentulonsa kohentamiseksi. Periaatteessa olen päättänyt, että en lue maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia käsittelevien uutisten kommenttiosioita, koska niistä tulee vain vihaiseksi. Epäilen, että kommenttien lukeminen aiheuttaa myös näköharhan siitä, että suuri osa suomalaisista on empatiakyvyttömiä ja sivistymättömiä. Se ei vastaa arkikokemustani. Tälläkin kertaa pyörsin päätökseni ja luin syntynyttä keskus...