Siirry pääsisältöön

Boys are presidents. Girls are First Ladies - vielä tasa-arvosta.

Edellisessä kirjoituksessa yritin kovasti taustoittaa ajatuksiani tasa-arvosta ja sukupuolirooleista. Aihe tuntui kuitenkin rönsyilevän, pakenevan ja väistävän yrityksiäni jäsentää se siistiksi kokonaisuudeksi. Ehkäpä kyse on siitäkin, että minulle on vaikeaa vain sanoa olevani jotakin mieltä. Mielipiteelle pitää olla perustelut ja ne pitää toistenkin voida pienellä vaivalla tarkistaa!

Tämän kirjoituksen perustelut löytyvät siis edellisestä tekstistä, jos niihin haluatte palata. Nyt kuitenkin Riikka on sitä mieltä, että...

*********
Mummoni (syntynyt vuonna 1912) kotikylä oli aikoinaan pieni, mutta elinvoimainen.  Moni jäi kylään viljelemään maata, mutta kyllä sieltä lähdettiin poiskin jo ennen 70-luvun suurta muuttoa. Yksi lähtijöistä oli nuorehko nainen, joka päätyi yksityissihteeriksi valtakunnan politiikan ytimeen. Kun hän joskus kävi kotona, hän herätti kovasti paljon hämmästystä kummallisilla tavoillaan. Suuren riemun hän aiheutti ajelluilla säärillään. Toiset eivät uskaltaneet (mukaanlukien mummoni) leikata pitkiä hiuksiaan (moraalittoman) lyhyiksi ja toiset sukivat itseään ennen kuulumattomalla tavalla. Ajat muuttuvat. Nykyään julkkisnainen voi rikkoa rajoja paljastamalla karvaiset sääret tai kainalokarvat. Sama suittu nainen voi kuitenkin käyttää valtaa aivan toisella tavalla kuin poliitikon yksityissihteeri ja nainen voi nousta päättävään asemaan aivan toisella tavalla kuin 1950-luvulla. Tarkoittaako tämä sitä, että koskaan ei ole hyvä ja aina naiset natkuttavat?

Naisen ja miehen roolit ovat kuluneiden vuosikymmenien aikana muuttuneet Suomessa valtavasti. Se, mikä ennen ei ollut sopivaa on nyt normi. Toisaalta moni asia, joka ennen on ollut hyväksyttyä käytöstä, on nyt enemmistön mielestä tuomittavaa. Muutos arvoissa ja asenteissa ei kuitenkaan ole ollut täydellinen eikä kaikenkattava. Osa ihmisistä kokee tarpeelliseksi painottaa olevansa konservatiivisten perhearvojen kannattaja ja ehdottomasti pitävänsä miehiä miehinä ja naisia naisina. Feminismiä ja tasa-arvovaateita kartetaan, koska niiden koetaan taistelevan biologisia faktoja vastaan. Tästä esimerkkinä voisi mainita Laura Huhtasaaren tuohtumus "Pimppini on valloillaan"-kirjan ja naistenpäivän hengessä.

Kyse on ennenkaikkea mielikuvista. Rooliodotuksia yhdistää se, että ne "tiedetään", vaikka lopulta niiden sanoittaminen on vaikeaa. Määritelmä pakenee aina, jos yrittää sanoa jotakin eksaktia. Jotakin pidetään naisellisena (vaaleanpunainen väri, kasvissyönti, baletti) ja jotakin miehisenä (putkimiehen ammatti, tumma puku ja metsästys), vaikka sille ei ole oikeastaan mitään sen kummempaa syytä kuin jonkinlainen perinne. Yhden perinteen rikkominen ei vielä ole fataalia, mutta jos pitää vaaleanpunaisesta, tanssii balettia ja kieltäytyy lihasta, niin onko kyseessä enää mies? Voiko nainen työskennellä rakennusalalla, juoda olutta, syödä lihaa ja inhota hameita? Entä, jos tanssii balettia, kuuntelee black metallia ja tykkää snapseista - kumpi silloin on? Entä, jos neuloo, tykkää muodista ja pelkää agressiivisia ihmisiä, onko kyse naisesta vai miehestä? Kuinka monta lastentarhanopettajamiestä tiedät?

Whitney Darrow Jr.: I´m Glad I'm a Boy I´m Glad I´m a Girl.
Windmill Books/Simon and Schuster, New York 1970.
Afgaanipoikani tulivat Suomeen patriarkaalisista yhteisöistä, joissa miesten ja naisten roolit ovat aivan toisella tavalla kiveenhakattuja kuin meillä. Afganistanissa, Iranissa tai vaikkapa Pakistanisssa ihminen syntyy tiettyyn biologiseen sukupuoleen, johon liittyy tietyt selvät rooliodotukset. Mies hoitaa kodin ulkopuoliset asiat, perheen elatuksen ja päätökset. Nainen huolehtii pienten lasten ja tyttöjen kasvatuksesta, kodista ja arjen pyörimisestä kotona. Nainen ei voi juurikaan liikkua (ainakaan turvallisesti) kodin ulkopuolella ilman miestä. Pukeutumiselle ja käytökselle on annettu tiukat raamit ja niiden rikkominen voi johtaa koko perheen häpeään. Naisten mahdollisuus käydä koulua, tehdä työtä tai harrastaa ovat liki olemattomat.

Koska sukupuoleen liitettävät vaatimukset ovat jopa biologiaa vahvempia, on joskus helpompi esittää toista sukupuolta kuin toimia odotusten vastaisesti. Esimerkiksi afganistanilaisessa perheessä saatetaan valita tyttäristä joku esittämään pojan roolia. Se helpottaa käytännön asioissa ja toisaalta mahdollistaa tytölle laajemman liikkumisvapauden kuin omasssa sukupuoliroolissa eläminen. Ilmiöllä on darin kielinen nimikin "bacha posh", pojaksi puettu. Alunperin ilmiö on peräisin zarahustralaisuuden kaudelta eikä sillä siis ole muuta tekoa islamin kanssa kuin se, että ääritulkintojen aikakaudella perinne on koettu hyödylliseksi ja sitä on siis ollut mielekästä jatkaa.

Toisaalta jotkut pojat puetaan naisiksi. Nämä "bacha bazit" altistuvat seksuaaliselle hyväksikäytölle, ihmiskaupalle ja  oikeastaan ihan kaikenlaiselle riistolle ja väkivallalle. Koska naiset ja miehet elävät elämänsä käytännössä erillään, on keksitty keino, jonka avulla vaikkapa samoissa juhlissa voi olla "naisia" ja miehiä samaan aikaan. Omia naisia ei voida liata, joten ilmeisesti jollakin kieroutuneella tavalla on enemmän ok raiskata ja pahoinpidellä alempiarvoinen poika tai nuori mies - usein hazara-vähemmistön edustaja. Siis siitä huolimatta, että homoseksuaalisuus ja homoseksuaaliset teot ovat ehdottoman kiellettyjä.

Mutta mikä on homoseksuaalinen teko? Minä jouduin kertomaan pojilleni, että heille normaalia käyttäytymistä voidaan täällä meillä seksuaalisen suuntautumisen osoituksena. Poikien keskinäinen halailu, pussaaminen ja käsikädessä kulkeminen eivät ole Suomessa heteromiehelle mahdollisia käyttäymismalleja.  Tästä yllättyneet pojat suitsivat käytöstään julkisilla paikoilla, mutta luokassa ei ollut ollenkaan tavatonta, että väsyneet pojat nojailivat toisiinsa, rapsutelivat toisiaan korvan takaa, halailivat tai istuivat puoliksi sylitysten.

Biologinen sukupuoli voi olla jonkinlainen tunnustettu tosiasia, mutta mitä on olla mies tai nainen, on hyvin kulttuurisidonnaista. Mieheys on rakennettua siinä missä naiseuskin ja se vaihtelee paitsi kulttuurista toiseen, myös ajasta, paikasta ja vaikkapa alakulttuurista toiseen. Esimerkiksi sotien jälkeen elänyt suomalainen mies elää hyvin erilaisessa roolissa kuin nykyinen nuori kaupunkilaismies.

Yhteistä miehille on kuitenkin se, että liki poikkeuksetta mieheys on kulttuurisesti arvostetumpaa kuin naiseus. Yksi isoisovanhemmistani totesi, että "Ensi kesänä tulette sitten pojan kanssa", kun kuuli, että tyttö tuli. Eihän se nyt sentään sama asia ollut, kuin vaikkapa Intiassa tai Kiinassa harrastettu tyttösikiöiden abortointi, mutta ei se kovin hyvältä tuntunut tuoreista vanhemmista. Eikä tästä siis nyt niin kovin montaa vuosikymmentä ole. Rakas mummonikin, joka oli siis onnellinen tyttölapsistakin, antoi myös tytöille ja pojille täysin erilaisia tehtäviä. Minun serkkuni maalasi, minä leivoin. Siippani taas ei kertonut kaikille sukulaisilleen valinneensa siviilipalveluksen asepalvelun sijaan. Se, kun oli joidenkin mielestä maanpetturuuteen verrattavissa oleva asia.

Patriarkaatti istuu syvällä niin naisessa kuin miehessä. Minä vertaan sitä mielessäni jonkinlaiseen uskonlahkoon. Niin kauan, kun yksilön usko on sama kuin ympäröivän yhteisön, ei ongelmia ole. Kun yksilö kyseenalaistaa lahkon toiminnan tai osia siitä, on hän ongelmissa. Keskiverto ihminen on arka asettumaan yhteisön vaateita vastaan ja mitä heikommassa lähtöasemassa hän on, sitä vaativampaa on nousta vastustamaan asioita, jotka itse kokee vääriksi. Toisaalta, vaikka kokisi osia yhteisön toiminnasta vääriksi tai itselleen vieraiksi, voi silti uskoa vahvasti yhteisön perusteeseihin, kuten kahteen sukupuoleen ja niiden perustavanlaatuiseen eroon. Jos todellisuuden ja arvojen välillä on ristiriitaa, ihminen tarttuu helposti arvoihinsa; opittuihin tai koeteltuihin. Todellisuutta on joskus helpompi muokata kuin omaa ajatteluaan.

Voivatko nämä meille vieraan patriarkaatin tytöt ja pojat integroitua Suomeen, jossa normit ja rakenteet ovat kovin paljon joustavampia? Minä uskon ja tiedän, että voi. Kenenkään arvot ja asenteet eivät muutu kovin nopeasti eikä niiden muuttaminen ole kovinkaan helppoa. Mutta mahdollista se on erityisesti silloin, kun ihminen elää osana yhteisöä, jolla on vahvat arvot. Jos me otamme nämä nuoret miehet ja naiset osaksi yhteisöä, jossa toimimme keskenämme ihmisinä, heille ei oikein jää muuta vaihtoehtoa kuin seurata lauman esimerkkiä. Jos meidän "lahkomme" on vahvempi kuin epätasa-arvoa ajavien, on siihen liittyminen luontevaa. Otetaan siis mukaan, näytetään esimerkkiä, vaaditaan kunnioitusta ja osoitetaan sitä itse. Jos kaverit eivät naura, kun naisen ulkonäköä arvostellaan, takapuolesta puristetaan tai vertaillaan panokokemuksia, eiväy sitä tee enää hekään, joiden mieli tekisi. Jos taas taas ihmiset puhuvat perheenjäsenistään, kavereistaan, puolisoistaan ja työtovereistaan vertaisinaan, ja myös kohtelevat heitä sen mukaan, on sitä helppo seurata.

Rosa Meriläinen kirjoitti 12.3. Helsingin Sanomissa julkaistussa kolumnissaan "Mieskulttuurissa mättää moni asia" siitä, kuinka rajoitettua miehenä eläminen monille on. Hän kritisoi miehen roolin kapeutta ja sitä, että osa miehistä mörisee muiden puolesta, mitä mieheyteen voi kuulua. Meriläinen kirjoittaa: "Väkivaltainen ja erilaisuutta huonosti sietävä mieskulttuuri pyrkii kertomaan, että heidän tapansa olla mies on se oikea ja luonnollinen. He ovat hanakoita kertomaan kaikkien miesten puolesta, millaisia miehet ovat."

Kun oppilaani kertoivat minulle sitä, minkälainen rooli olisi naiselle hyvä, en voinut olla ajattelematta, kuinka vapaita suomalaiset miehet ovatkaan. Suomalaisen miehen ei tarvitse (yleensä) elättää perhettään yksin. Suomalainen mies voi huoletta hoivata lastaan ja osoittaa tälle hellyyttä. Suomalaisen miehen maskuliinisuus ei ole vaarassa, jos vaimo tienaa enemmän tai hän päättää alkaa harrastaa balettia. Vai onko? Käykää lukemassa Meriläisen kolumniin kommenttikenttää ja päätelkää itse.

Miehen rooli? Kuva täältä.
*********
Tekstin alkupuolella oleva kuva 1970-lukulaisesta lastenkirjasta kiertää netissä esimerkkinä sukupuolirooleista ja siitä, miten niitä on vielä joku tovi sitten syötetty lapsille hauskojen kuvien ohessa. Tosiasiassa kyse lienee satiirista, joka meni monilta ohi. Mitä se toisaalta kertoo sukupuolirooleista, jos näin räikeä tapaus ei varsinaisesti yllätä? 

Asiasta lisää muun muassa täältä:
https://www.brainpickings.org/2014/01/20/im-glad-im-a-boy-im-glad-im-a-girl-darrow/

Kommentit

Suosituimmat

Cogito, ergo sum? - Ajattelen, siis olen?

Minusta on hauska tietää kaikenlaista ja pystyn innostumaan asioista, joista en periaatteessa tiennyt voivani kiinnostua millään muotoa. Hienoimpia innostumisen kokemuksia oli muinainen lukion lukulomanaikainen matematiikan kertauskurssi. Ai että! Siihen asti olin vältellyt matematiikkaa parhaani ja laiskuuteni mukaan, mutta kurssin aikana tapahtui jonkunlainen naksahdus. Matematiikka voi olla kaunista, se voi olla kivaa ja ennen kaikkea se voi tarjota riemastuttavaa oivaltamisen iloa! Kiitos innostuksestani kuului asiastaan innostuneelle opettajalle, mutta myös sille, että vihdoin tein riittävästi töitä. Matematiikka vaatii istumalihaksia. Lopulta todistuksessa oli lyhyestä matematiikasta numero seitsemän, mutta kirjoituksista sain kaikki yllättäneen eximian. (Odotan vielä, että joku päivä innostun tekniikasta - moottoreista ja sen sellaisista. Toistaiseksi aihe ei ole tullut riittävän lähelle, jotta olisin jaksanut asiaan paneutua.) Hesarissa (kyllä minä ihan oikeasti muutakin l...

Muistojen paino

"The Burden of Memory" oli Julia Korkmanin   ja Claes Anderssonin  Aboagora-symposiumin avausluennon otsikko. Luento on näkemälleni kokonaisuudelle aivan väärä nimi, mutta esityskään ei oikein kuvaa sitä, mitä tapahtui. Korkman ja Andersson vuorottelivat puheenvuoroissa ja välillä he esittivät kappaleen. Mukana oli Anderssonin itsensä kirjoittamia ja säveltämiä lauluja ja ainakin yhden oli kirjoittanut ja sanottanut Korkmanin Petter-veli. Joukkoon mahtui myös muutama klassikko. Enkä minä voinut olla koko ajan ajattelematta sitä, kuinka etuoikeutettu olinkaan, kun sain olla läsnä ja kokea sen kaiken. Korkman ja Andersson olivat tutustuneet yhteisen ystävän hautajaisissa. Vainajan leski oli pyytänyt heitä esiintymään. Korkman lauloi ja Andersson soitti. Hautajaisista oli sukeutunut hauskat juhlat: puhetta, viiniä ja naurua. Ja laulua.  Toiset haudataan yksin niin, että kanttorikaan ei välttämättä jouda paikalle ja toisten saattojuhlassa tehdään taidetta, joka kantaa S...

Saatanan homo ja valkoisen heteromiehen ahdinko

"Saatanan homo" raikaa koulun pihalla. Sitä säestää höhöttely ja pienten kukonpoikien keskinäinen kisailu ja töniminen. "Vittu, jätkä on ihan vitun homo... Jonne perkele." Nujuaminen jatkuu keskellä koulun käytävää. En millään jaksaisi kuunnella vittua koko koulupäivää, mutta jos ryhtyisi kielipoliisiksi, niin siinä riittäisi sarkaa ihan jokaiselle hetkelle. Sen lisäksi saisi kuunnella kaikenlaista viisastelua asiasta ja asian vierestä. Ehdotukseni oppilaille, että huutaisivat jatkossa pimppiä, jotta muistaisivat mistä puhuvat, ei ole tuottanut hedelmää. Teen siis kuten aina ja puutun muutamaan räikeimpään heittoon ja ajan mölyävää lauman ulos. Harmittaa. Milla Paloniemi: Kiroileva siili Silloin, kun itse olin ala-asteella, kielenkäyttö oli käytävillä siistimpää. Emme voineet huutaa, mitä sattuu, koska siihen puututtiin tiukasti. Rehtori nosti villeimmät takinkauluksesta naulakkoon ja jälki-istuntoa jaettiin kaikista kuulluista perkeleistä. Kerran jouduin va...