Turvaton odotus

  Minä en lahjoittanut uuden lastensairaalan rakentamiseen rahaa, enkä ole ostanut Roosa-nauha tuotteita. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnan pitäisi maksaa tällaiset asiat verovaroista. Minun sairauteni on harvinainen. Jopa niin harvinainen, että sille ei ole löytynyt nimeä. Se ei ole jännittävä, ei tappava, ei yhtäkkinen eikä siinä mielessä järkyttävä. Tämä ei katkaise kenenkään elämää keskeltä yllättäen, vaan on mukana ja ottaa pikku hiljaa enemmän kuin sille haluaisi välttämättä antaa. Harvinaisia, vähän huomiota herättäviä, vähän näkyviä sairauksia on paljon, eivätkä kaikki niistä ole näin "sisäsiistejä" kuin minun sairauteni on ainakin tähän asti ollut. Taudit ovat hankalia, rumia, epämiellyttäviä, raskaita, vaikeita ja ahdistavia. Monet taudit haisevat, näyttävät pahalta ja vaativat muiltakin ihmisiltä paljon. Ne iskevät väärään aikaan väärään ihmiseen väärällä tavalla. Ne eivät ole koskaan tervetulleita, mutta niiden kanssa on pakko elää silloin, kun...

Olen ollut oikeasti lomalla ja vapaa, matkustanut ja keskittynyt omaan elämääni, mutta... Kaiken taustalla häilyy ajatus ansaitsemattomista etuoikeuksista, turvasta ja turvan puutteesta. Karkotettavista lapsista, uhkakuvista ja menettämisen pelosta. Oikeudenmukaisuuden tarpeesta, epätoivosta ja halusta vaikuttaa, mutta myös hurjasta voimattomuuden tunteesta. Kesän saldoa: puukotukset Turussa, pommi-iskuja Afganistanissa ja Irakissa. Tottumusta sotauutisiin ja epäuskoa politiikkojen puheiden edessä. Pakkopalautuksia, mielenosoituksia, vihapuhetta, sukkia ja dialogia. Paljon pahaa ja pikkuisen hyvää. Facebookin Sukkien ja terroristien vastainen ryhmä oli katarttinen varsinkin ihan ensimmäisinä päivinä. Kaikki se, mikä oli suomalaisten älämölössä ahdistanut muuttui nauruksi ja lopulta myös ymmärrykseksi; näin propaganda ja väkevä mielipidevaikuttaminen toimivat. Jos päätyy seuraamaan vain yhden sortin uutisointia tai keskustelua, saattaa huomaamattaan alkaa vastustaa vaikka villasukkia....

Aina silloin tällöin käy niin, että kun luulee ajattelevansa ihan omia ajatuksiaan ja olevansa jotenkin erityisen näppärä, osoittautuu, etttä joku toinen on ajatellut samaan aikaan (tai jo hyvin kauan aikaa sitten) samoja asioita. Siitä seuraa kaksi vaihtoehtoa: voi joko olla hiljaa ja nyökytellä iloisesti tai sitten sanoa sanottavansa ja toivoa, että voi tuoda keskusteluun jotakin lisää. Tälläkin kertaa päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Viime sunnuntaina Hesarissa oli pitkä juttu turvapaikanhakijoista ja paperittomista maahanmuuttajista, jotka olivat päätyneet myymään seksiä toimeentulonsa kohentamiseksi. Periaatteessa olen päättänyt, että en lue maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia käsittelevien uutisten kommenttiosioita, koska niistä tulee vain vihaiseksi. Epäilen, että kommenttien lukeminen aiheuttaa myös näköharhan siitä, että suuri osa suomalaisista on empatiakyvyttömiä ja sivistymättömiä. Se ei vastaa arkikokemustani. Tälläkin kertaa pyörsin päätökseni ja luin syntynyttä keskus...