Turvaton odotus

Tämän blogin luonne on muuttunut. Alkuperäinen idea oli purkaa turhautumista, joka syntyi, kun näin toisten ihmisten kärsimyksen silmieni alla joka päivä. Kun nuoret jatkoivat seuraaviin kouluihin, siirtyi myös heidän kärsimyksensä pois minun silmistäni. Ei voi sanoa, että poissa silmistä, poissa mielestä, mutta jotakin sinne päin. Ahdistus väheni ja sain tilaa hengittää. Huono omatunto toki jäi vaivaamaan. Minä saan ja voin palata omaan keskiluokkaiseen elämääni , jossa minulla ei ole sen suurempaa hätää. Nuoret eivät voi paeta omaa elämäänsä. Elämä on, mitä se on ja sen kanssa on jotenkin tultava toimeen. Kävin viime perjantaina Turun Kirjamessuilla. Samaan aikaan samassa paikassa järjestettiin myös ruoka- ja levymessut. Ja kuinka ollakkaan, törmäsin myös yhteen vanhaan oppilaaseeni. Runoista pitävä poika opiskelee kokiksi. Hänen haaveissaan on oma kahvila tai ravintola ja koulutus on yksi askel kohti sitä unelmaa. Oleskelulupa auttaisi myös kummasti unelmien saavuttamisessa. Ede...

Aina silloin tällöin käy niin, että kun luulee ajattelevansa ihan omia ajatuksiaan ja olevansa jotenkin erityisen näppärä, osoittautuu, etttä joku toinen on ajatellut samaan aikaan (tai jo hyvin kauan aikaa sitten) samoja asioita. Siitä seuraa kaksi vaihtoehtoa: voi joko olla hiljaa ja nyökytellä iloisesti tai sitten sanoa sanottavansa ja toivoa, että voi tuoda keskusteluun jotakin lisää. Tälläkin kertaa päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Viime sunnuntaina Hesarissa oli pitkä juttu turvapaikanhakijoista ja paperittomista maahanmuuttajista, jotka olivat päätyneet myymään seksiä toimeentulonsa kohentamiseksi. Periaatteessa olen päättänyt, että en lue maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia käsittelevien uutisten kommenttiosioita, koska niistä tulee vain vihaiseksi. Epäilen, että kommenttien lukeminen aiheuttaa myös näköharhan siitä, että suuri osa suomalaisista on empatiakyvyttömiä ja sivistymättömiä. Se ei vastaa arkikokemustani. Tälläkin kertaa pyörsin päätökseni ja luin syntynyttä keskus...