Turvaton odotus

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Kliseiden klisee, mutta suurelta osin totta. Syntymän jälkeen on toisiakin lottoarvontoja. On lottovoitto syntyä terveenä. On lottovoitto syntyä perheeseen, jossa ollaan terveitä. On lottovoitto kasvaa kaupungissa, jossa on lapsiperheille hyvät palvelut. On lottovoitto, jos vanhemmilla on työtä ja terveyttä ja sen seurauksena mahdollisuus tarjota lapselle runsaasti elämän eväitä. On lottovoitto elää kaupungissa, jossa panostetaan koulutukseen. On lottovoitto kouluttautua haluamaansa ammattiin riippumatta vanhempien varallisuudesta tai varattomuudesta. Lottovoittoja on napsahtanut omallekin kohdalleni runsaasti, vaikka aina ei ole tullut seitsemää oikein. Joillakin muilla arvonnat ovatkin sitten menneet vähän toisella tavalla ja arpajaisvoittoja on muutenkin ollut jaossa hieman vähemmän kuin minulla tai vaikkapa minun lapsellani. Se, että sattuu syntymään maassa, jossa on ollut jatkuva aseellinen konflikti laskutavasta riippuen 30-300 ...

Samalla, kun turvapaikanhakijoille on alkanut tulla päätöksiä, ovat monet suomalaiset aktivoituneet ja alkaneet pitää meteliä turvapaikanhakijoiden puolesta. Tätä kirjoittaessa mielenosoitus Helsingin Rautatientorilla on kestänyt jo liki 2 kuukautta,  vaikuttajat ja kulttuurialan edustajat ovat keränneet adresseja inhimillisemmän politiikan puolesta, kirjastoissa , kirkoissa ja teattereissa on luettu kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, yksittäiset ihmiset ovat kirjoittaneet turvapaikanhakijoiden puolesta blogeihinsa ja lehtien mielipidepalstoilla. Me emme ole yksin odotuksemme ja pelkojemme kanssa. Mutta onko millään, mitä me teemme, mitään väliä? Olen useasta lähteestä lukenut, että eilen sunnuntaina 2.4.2017 poliisi on kiertänyt vastaanottokeskuksissa ja yksityiskodeissa hakemassa afganistanilaisia turvapaikanhakijoita, jotka ovat saaneet kaksi kielteistä turvapaikkapäätöstä. Ihmisiä on haettu aikaisin aamulla ja myöhään illalla päivänä, jona asianajajat ja viranomaiset eivä...

Tammikuu 2016, Turku. Tulkki, minä ja 12 poikaa. Jokaiselle pojalle aikaa 30 minuuttia. Minua jännittää ihan pirusti. Hei, hauska tavata! Minä olen Riikka, opettaja. Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Missä olet käynyt koulua? Kuinka kauan olet käynyt koulua? Mitä sinä haaveilet? Tämä ei ole kuulustelu. Minulla on vaitiolovelvollisuus. Ruokavalio? Osallistutko koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin? Saako sinua kuvata? Seuraava!  Sama haastattelu 12 kertaa. Suuta kuivaa.  Viimeisten poikien kohdalla minua ei enää jännitä niin paljon, mutta jokaista poikaa pelottaa selvästi. Kädet tärisevät. Vastaukset ovat mekaanisia. Kukaan ei hymyile, mutta kaikki ovat ystävällisiä. Vastaukset vaihtelevat jonkun verran, mutta silti kaikki puuroutuu minun mielessäni ja minä en hahmota kuka on kuka. Lasken, että joukossa on viisi Mohammadia.  Kansalaisuus? Afganistanilainen. Mistä tulet? Iranista. Turkista. Pakistanista. Afganistanista. Minkä ikäinen olet? 17-vuotias. 16-vuotias. 1...