Turvaton odotus

Minusta on hauska tietää kaikenlaista ja pystyn innostumaan asioista, joista en periaatteessa tiennyt voivani kiinnostua millään muotoa. Hienoimpia innostumisen kokemuksia oli muinainen lukion lukulomanaikainen matematiikan kertauskurssi. Ai että! Siihen asti olin vältellyt matematiikkaa parhaani ja laiskuuteni mukaan, mutta kurssin aikana tapahtui jonkunlainen naksahdus. Matematiikka voi olla kaunista, se voi olla kivaa ja ennen kaikkea se voi tarjota riemastuttavaa oivaltamisen iloa! Kiitos innostuksestani kuului asiastaan innostuneelle opettajalle, mutta myös sille, että vihdoin tein riittävästi töitä. Matematiikka vaatii istumalihaksia. Lopulta todistuksessa oli lyhyestä matematiikasta numero seitsemän, mutta kirjoituksista sain kaikki yllättäneen eximian. (Odotan vielä, että joku päivä innostun tekniikasta - moottoreista ja sen sellaisista. Toistaiseksi aihe ei ole tullut riittävän lähelle, jotta olisin jaksanut asiaan paneutua.) Hesarissa (kyllä minä ihan oikeasti muutakin l

"Saatanan homo" raikaa koulun pihalla. Sitä säestää höhöttely ja pienten kukonpoikien keskinäinen kisailu ja töniminen. "Vittu, jätkä on ihan vitun homo... Jonne perkele." Nujuaminen jatkuu keskellä koulun käytävää. En millään jaksaisi kuunnella vittua koko koulupäivää, mutta jos ryhtyisi kielipoliisiksi, niin siinä riittäisi sarkaa ihan jokaiselle hetkelle. Sen lisäksi saisi kuunnella kaikenlaista viisastelua asiasta ja asian vierestä. Ehdotukseni oppilaille, että huutaisivat jatkossa pimppiä, jotta muistaisivat mistä puhuvat, ei ole tuottanut hedelmää. Teen siis kuten aina ja puutun muutamaan räikeimpään heittoon ja ajan mölyävää lauman ulos. Harmittaa. Milla Paloniemi: Kiroileva siili Silloin, kun itse olin ala-asteella, kielenkäyttö oli käytävillä siistimpää. Emme voineet huutaa, mitä sattuu, koska siihen puututtiin tiukasti. Rehtori nosti villeimmät takinkauluksesta naulakkoon ja jälki-istuntoa jaettiin kaikista kuulluista perkeleistä. Kerran jouduin va

  ”Sinisristilippumme, sinun puolestas elää ja kuolla...” Paitsi, että elämällä ei ollut niin väliksi. Kuolema oli se kallein uhri. Kullervon veljet lähtivät yksi toisensa jälkeen sotaan. Vanhemmat veljet ensin ja nuoremmat sitten. Kullervo ei lähtenyt. Hänen toinen silmänsä oli sokeutunut metsätöissä. Puolisokea ei kelvannut sotaan. Perkeleen silmä! Sen yhden väärään paikkaan osuneen oksan takia hän ei kelvannut edes tapettavaksi. Kullervo kynsi, kylvi, niitti, ruokki, rakensi, korjasi, pilkkoi, kantoi, vei, toi ja hikoili talvisodan alusta jatkosodan loppuun. Suo, kuokka ja Kullervo. Vieressä samaa työtä tekivät vanhukset, naiset ja lapset.  Veljistä ensimmäisenä kotiin palasivat ruumiit, sitten ruumiinsa rikkoneet ja viimeiseksi ne, jotka olivat välttäneet suorat osumat. Vanhin veli oli palannut rintamalta kunniamerkein koristeltuna jalkapuolena, nuorin tuli takaisin puulaatikossa, jota ei saanut avata. Mies laatikossa muuttui pyhäksi, paremmaksi pojaksi kuin kukaan. Ruumisarkku