Vapauttakaa Riitaoja!

 ”Sinisristilippumme, sinun puolestas elää ja kuolla...” Paitsi, että elämällä ei ollut niin väliksi. Kuolema oli se kallein uhri. Kullervon veljet lähtivät yksi toisensa jälkeen sotaan. Vanhemmat veljet ensin ja nuoremmat sitten. Kullervo ei lähtenyt. Hänen toinen silmänsä oli sokeutunut metsätöissä. Puolisokea ei kelvannut sotaan. Perkeleen silmä! Sen yhden väärään paikkaan osuneen oksan takia hän ei kelvannut edes tapettavaksi. Kullervo kynsi, kylvi, niitti, ruokki, rakensi, korjasi, pilkkoi, kantoi, vei, toi ja hikoili talvisodan alusta jatkosodan loppuun. Suo, kuokka ja Kullervo. Vieressä samaa työtä tekivät vanhukset, naiset ja lapset. 

Veljistä ensimmäisenä kotiin palasivat ruumiit, sitten ruumiinsa rikkoneet ja viimeiseksi ne, jotka olivat välttäneet suorat osumat. Vanhin veli oli palannut rintamalta kunniamerkein koristeltuna jalkapuolena, nuorin tuli takaisin puulaatikossa, jota ei saanut avata. Mies laatikossa muuttui pyhäksi, paremmaksi pojaksi kuin kukaan. Ruumisarkkuaita erotti Suomen Neuvostoliitosta ja Kullervon sodan sankareista.

Kotiin palanneet veljet, ystävät ja tuttavat yrittivät jatkaa siitä mihin olivat sodan alkaessa jääneet. Kullervo taas jatkoi sitä, mitä oli koko sodan ajan tehnyt. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa, kun kolmannen ryypyn jälkeen rintama siirtyi saunan lauteille. Tila ja talo, joista Kullervo oli sotavuosien ajan huolehtinut, menisivät vanhimmalle veljelle niin kuin aina tilat olivat menneet. 

Mitä kotimiehelle jäi? Mitä hän uhrauksistaan sai? Evakotkin saivat maata ja rintamamiestalon, mutta kotimiehille ei ollut tarjolla mitään. Ja joka vuosi itsenäisyyspäivä muistutti, että hän oli pitänyt naisten kanssa kotirintamaa pystyssä, kun veljet, ystävät, toverit ja muut miehet uhrasivat henkensä ja terveytensä isänmaan puolesta. Parhaat miehet makasivat identtisten kivirivien alla. Sankarihaudoissa. Yleensä haudattiin ruumiit, mutta nyt haudattiin vain sankareita. Kotimiehen uhri ei ollut koskaan riittävä. Ja sitten, kun kaikki oli maksettu: "Kuule vänskä. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siul on sellane..." (Riikka Pouta, 2018)

Honkajoki pääsi kuvaan, mutta Lehto tai Riitaoja ei. Kuva täältä.

Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954) kuuluu nyky-Suomen ydintarinoihin siinä missä Kalevala, Seitsemän veljestä ja 1800-luvun nationalistinen maalaustaidekin. Linnan luomat hahmot muodostavat suomalaisen mieskaanonin; tällaisia suomalaiset miehet olivat ja ovat. Nyt tuntuu kummalliselta, että kirja herätti alunperin vastustusta, koska sen koettiin halventavan suomalaisia sotilaita ja näiden uhria isänmaan eteen.

"Jotkin kertomukset ottavat paikkansa yhteisön kollektiivisessa tajunnassa toisia vankemmin. Ne kasvavat legendoiksi, jotka ylittävät ajalliset ja kulttuuriset rajat eri muodoissa ja toisinnoissa. Usein nämä tarinat käsittelevät sotaa ja ihmisyhteisöjen keskeisiä moraalisia kysymyksiä tappamisen, kuoleman, uhrin ja väkivallan luonteesta. Tarinoiden pohjalle rakentuvat uskonnolliset ja kansalliset myytit, jotka puolestaaan ovat yhteisön omakuvan ja uskomusjärjestelmien kulmakiviä. Sodassa kansalliset myytit yhdistyvät voimakkaimmin myyttiseen mieheyteen; kertomukset sodasta ovat miessankaruuden ja -ihanteen keskeisiä rakennuspaikkoja." (Kivimäki 2014, 246.)

Kirjoitin aiemmin blogissani Kristian Smedsin näytelmäversiosta ja Honkajoesta (Kesän jälkeen ja Johonkinhan se raja pitää vetää). Smeds tuntui Honkajoen avulla kysyvän, mikä on hinta siitä, että yksittäiset hyvinvointiyhteiskunnan vapaamatkustajat saadaan kiinni. Honkajoki ei ollut kirjassa hyvä tyyppi. Hyvänä tyyppinä ei ole pidetty myöskään Riitaojaa. Pelosta jäätyvää sotamiestä, joka on kivireki, jota komppania raahaa mukanaan.

Historioitsija Ville Kivimäki on kirjoittanut Riitaojasta ja hahmon merkityksestä kirjan kertomukselle. Artikkeli "Sotamies Riitaojan poikauhri - Sota suomalaisen mieheyden myyttisenä lähteenä" julkaistiin kirjassa Näkymätön sukupuoli - mieheyden pitkä historia (toim. Markkola, Östman & Lamberg, Vastapaino 2014). Kivimäki tulkitsee Tuntematonta sotilasta antropologi Victor Turnerin siirtymäriittiteorian kautta. Kivimäki esittää, että Linnan teos on paitsi kuvaus yhdestä Suomen historian vaiheesta, myös kuvaus siitä, miten pojasta tulee mies. Kivimäen näkemyksen mukaan kirjan konflikteista merkittävin ei suinkaan ole sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä vaan miesten keskinäinen suhde ja rintamalinja esimiesten ja rivisotilaiden välillä; hankaus, joka syntyy, kun pojat kasvavat miehiksi. Toisaalta Tuntematon sotilas on tarina vanhan runebergiläisen Suomen kuolemasta ja uuden modernimman Suomen synnystä. "Vanha Suomi lähetti poikansa edestään uhrattavaksi, mutta kuolikin itse." (Kivimäki 2014, 262.)

Viime vuonna ensi-iltansa sai myös Aku Louhimiehen ohjaama uusi elokuva. Uusikin elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton. Minä kuulun niihin, jotka pitivät elokuvasta valtavasti. Ensimmäistä kertaa näytetiin se tuska, joka tulee siitä, että pitää lähteä ja päästää lähtemään vaikka ei voi tietää näkeekö toista enää koskaan. Tässäkään versiossa ei ole heitä, jotka eivät sotaan "päässeet" syystä tai toisesta.

"Kullervon" tarina on mukaelma yhden sukuni miehen elämästä. Meidän välissämme on sukupolvi ja muutamia ihmisiä, jotka ovat hänen tarinaansa minulle kertoneet, joten faktat ovat varmasti haalistuneet.  Sukuni "Kullervo" piti loppujen lopuksi huolen siitä, että hänen perhekuntansa sai sen, mikä heille hänen mielestään kuului. Vanhimman veljen kuoltua Kullervo haki hyvitystä elämältä ja sisaruksiltaan ja sai tilan ja maat, joista oli sota-aikana huolehtinut.

Kivimäen ja aika monen muunkin Tuntematonta tulkinneen mukaan Väinö Linnan romaani rakensi kuvaa suomalaisesta miehestä. Linnan Koskela ja Rokka muodostuivat suomalaisen miehen ideaaliksi. Asiansa hoitaviksi, rehdeiksi, mutta omanarvontuntoisiksi miehiksi. Kaikille hahmoilleen Linna ei antanut edes mahdollisuutta kasvuun, ja toiset eivät kasvussaan onnistuneet; sotamies Hauhia, ei nuoruuttaan ymmärrä pitää päätänsä suojassa, Lehto on liian kontrolloimaton vihassaan ja Riitaoja kykenemätön ylittämään pelkoaan ja voimattomuuttaan. Suomalainen aikuinen mies hallitsee tunteensa ja uteliaisuutena eikä pelkää, itke tai valita.

"Turvapaikan hakijoina ymmärrän täysin naiset ja lapset mutta en nuoria terveitä miehiä jotka jättävät vanhukset, lapset ja naiset kärsimään ja itse lähtevät pakoon, heitä en miehiksi kutsuisi. Ajatelkaa jos Suomalaiset miehet olisivat aikoinaan tehneet saman, jättäneet naiset, lapset ja vanhukset vainon kohteeksi ja itse lähteneet pakolaisiksi, onneksi suomimies on mies isolla M:mällä." ("Suomimiesonmies", Suomi24-keskustelupalsta 26.8.2016)

"Suomimiesonmies"-nimimerkin ajatuksen löysin helposti google-haulla, jossa hyödynsin turvapaikanhakijoita koskevassa keskustelussa jatkuvasti toistuvia argumentteja; nuoret turvapaikanhakijamiehet ovat oikeastaan rintamakarkureita. He ovat hylänneet vanhukset, naiset ja lapset ja kaiken lisäksi uhkaavat meidän vanhuksiamme, naisiamme ja lapsiamme. Heistä on tehty vihollisia. (Jos vihollisen rakentamisen tekniikka kiinnostaa, ovat siitä kirjoittaneet muun muassa sosiologit Stuart Hall, Vilho Harle ja James Aho.) ”Suomimiehen" ideaali on Rokka tai Koskela.

Internetissä rakennetusta suomalaisen miehen kuvasta on ollut kiinnostunut esimerkiksi nykykulttuurin tutkimuksen dosentti Tuija Saresma Jyväskylän yliopistosta. Saresmaa haastateltiin Helsingin Sanomien juttuun, jossa pohdittiin sitä, miten maskuliinisuutta käytetään hyväksi markkinoinnissa ja miten mieheyttä rakennetaan tuotteisiin, ilmiöhin ja asioihin liittyvien mielikuvien kautta. Esimerkiksi kasvisyönti on asia, jota usein pidetään naismaisena siinä missä pinkkiä ja korkokenkiäkin. Kasvisruoassa liha on korvattu usein soijalla. Toisaalta soijan on sanottu sisältävän kasviestrogeeniä eli naishormonia. Sen taas on epäilty paitsi vaikuttavan vaihdevuosioireisiin myös miesten hedelmällisyyteen ja hormonitasapainoon. ”Soijapoika” yhdistää nämä kaikki; poika, josta ei tule mies vaan jonkinlainen lapsellinen epämies. Naismainen poika. Homo?

Kuvakaappaus haun "soijapoika" hakutuloksista. 

Saresman mukaan liikkeet, jotka pyrkivät esittämään sukupuolen biologisena faktana eikä rakennettuna ovat myös huomattavan usein rasistisia ja naisvihamielisiä. "Ääriesimerkki on katuja partioinut Soldiers of Odin. Parrat, univormut, ja kädet nyrkissä. Naiseuden petturit ovat suvakkeja, ja mieheyden petturit feminismiä kannattavia uhkia maskuliinisuudelle”, Saresma sanoo. (Torvinen 13.2.2018.)

Soldier of Odinin mieskuva on jotenkin hyvin karikatyyrimäinen. Jo liikkeen nimi viittaa siihen, että nyt on kyseessä myyttiset sankarimiehet. Nämä miehet eivät ole "soijapoikia", he eivät ole riitaojia sen enempää kuin "partalapsiakaan". Vastaparit ovat mies-lapsi, mies-nainen, isänmaallinen-suvakki, maskuliinisuus-feminismi, traditio-menneisyyden kieltäminen. Kaiken takana on ajatus siitä, että valta liikkuu vastaparien välillä ja jos heiluri heilahtaa liiaksi toiseen suuntaan, siirtyy myös valta. Silloin se ryhmä, jolta valta riisutaan, alistetaan, painetaan alas ja siivutetaan. Miten käy alistetun Odinin sotilaan? Jos miehestä tehdään feminiininen, jos hänestä tehdään poika, jos hänestä tehdään nainen, jos menneisyydeltä viedään glooria, mitä hänelle jää?

Entä miten tämä kaikki sitten liittyy tämän blogin aiheeseen? Puhuimme poikieni kanssa tasa-arvosta. Aihe herätti hilpeyttä. Pojat hohottelivat, että seuraavaksi opettaja varmaan väittää, että eläimet ja ihmiset ovat samanarvoisia. Yksi pojista jäi luokkaan vielä tunnin päätyttyä ja halusi selventää ajatteluaan. "Eikö opettaja ymmärrä, että me miehet haluamme suojella naisia. Naisten ei tarvitse kantaa vastuuta perheen elatuksesta tai kodin ulkopuolisista asioista. Sellaiset asiat hoitavat miehet." Yritin kertoa, että ensinnäkin minä pidän kodin ulkopuolisesta maailmasta kovasti ja toisekseen on paljon mukavampaa, kun perheen taloudellisesta hyvinvoinnista vastaavat kaikki perheen aikuiset. Silloin minunkaan mieheni ei ole pakko tehdä mitä työtä millä palkalla vain. Jaamme paitsi oikeudet myös velvollisuudet. Yritin esittää, että minun aviomieheni on vapaampi kuin afgaanimies. En tainnut saada ajatustani läpi. Toisaalta eräs nuori afgaaninainen kertoi minulle, että miehet ovat sukupuolensa takia heikkoja, herkkiä ja lapsellisia. Meidän naisten täytyy antaa heille paljon anteeksi, koska miehet eivät oikein parempaan pysty, vaikka kuinka yrittäisivät.

Ryhmäni aloitti opiskelun vuodenvaihteessa 2016. Keväällä rehtori soitti minulle kesken koulupäivän. Yläkouluikäiset tytöt olivat tulleet kertomaan, että luokkani pojat ovat ahdistelleet heitä illalla keskustan ostoskeskuksessa. Päätimme, että ilmoitan nuorten asumisyksikköön tapahtuneesta, toimitan rehtorille kuvat oppilaistani ja yritämme selvittää keistä on kyse. Tytöt kävivät katsomassa kuvat, tunnistivat kolme poikaa ja ilmoitin siitä pojista vastuussa olevalle taholle. Tämä nuorten asumisyksikkö piti tarkkaa kirjaa asukkaiden liikkeistä ja heillä oli koko asumisajalta tiedossa, koska nämä olivat olleet sisällä talossa ja koska eivät. Taivaan kiitos. Osoittautui nimittäin, että kaksi kolmesta oli ollut sisällä talossa silloin, kun tytöt olivat omien sanojensa mukaan tulleet ahdistelluiksi. Selvisi myös, että kauppakeskuksen vartijat eivät olleet puhuttaneet ketään, toisin kuin tytöt väittivät. Tilanne jäi siihen. Kuulin, että muutamaa kuukautta myöhemmin tytöt olivat tunnustaneet rehtorille, että olivat valehdelleet. Syy valheeseen ei selvinnyt. Samaan aikaan mediassa pyöri uutisia turvapaikanhakijoiden ahdistelemista naisista ja raiskausepäilyistä. Jos tämä asia olisi käsitelty mediassa, olisitko uskonut tyttöjä vai turvapaikanhakijapoikia?

Ihmisen tarve liittyä, liittää ja erottaa on niin perustavanlaatuinen vietti, että sen houkutusta on monen vaikea vastustaa. Vaikka stereotypiat ja ryhmittely sitovat, ne luovat myös turvaa. Jos paremmuuteen riittää, että on syntynyt suomalaiseksi ja valkoihoiseksi, ei olemassaolon tai valintojen oikeutusta tarvitse pohtia kovin syvälle. On turvallista ajatella, että tekemällä tietyt asiat on riittävä. Mies riittää, jos hän tuo rahaa taloon. Nainen riittää, jos hän on äiti ja ruokkii perheen siistissä kodissa. Se on tietysti helppoa, jos työtä riittää eikä rooli ahdista.  Mutta kuten Saresma Hesarin haastattelun lopussa toteaa, totean minäkin ”Kaikkien elämää helpottaisi, jos jokainen saisi olla sellainen kuin on.” (HS 13.2.2018)

Tasa-arvo on sitä, että Riitaoja saa olla mies, lapsi voi pukeutua pinkkiin tai siniseen riippumatta sukupuolestaan, nainen voi tienata enemmän rahaa kuin miespuolisonsa, mies voi kertoa, jos nainen lyö, miehen ei tarvitse kantaa yksin vastuuta perheen taloudesta, harrastuksen ja ruokavalion voi valita ilman häpeää. Tasa-arvo on vapautta. Myös miehille.

Lähteet:

Kivimäki, Ville: Sotamies Riitaojan poikauhri - Sota suomalaisen mieheyden myyttisenä lähteenä kirjassa Näkymätön sukupuoli - mieheyden pitkä historia. toim. Markkola, Östman & Lamberg, Vastapaino 2014, 246-270.

Markkola Pirjo, Östman Ann-Catrin & Lamberg Marko (toim.): Näkymätön sukupuoli - Mieheyden pitkä historia, Vastapaino 2014.

"Taas turvapaikanhakijat", keskustelu Suomi24-palstalla, https://keskustelu.suomi24.fi/t/14440069/taas-turvapaikanhakijat, 26.8.2016. [luettu 18.2.2018]

Torvinen, Pekka: Testaa, kuinka hauras maskuliinisuutesi on, Helsingin Sanomat verkkolehti 13.2.2018. https://www.hs.fi/nyt/art-2000005564477.html [luettu 18.2.2018]