Kun opettaja tarvitsee tulkkia - asioimistulkkauksen villi länsi

Mitä ymmärtäisin tai mitä osaisin, jos muuttaisin vaikkapa Iraniin? En osaisi lukea enkä kirjoittaa tavalla, josta olisi hyötyä. En ymmärtäisi, mitä kaupasta etsisin ja minua pelottaisi viedä lapseni paikalliseen kouluun. Koulun (tai oikeammin koulujen) ongelma ja vahvuus on siinä, että se on itse itseään vahvistava instituutio. Kaikilla on joku käsitys siitä, mitä koulu on ja miten se tulisi järjestää. Kaikki muut tavat voivat tuntua vierailta tai vääriltä.

Valmistavassa opetuksessa olevat lapset ja nuoret ovat vasta Suomeen tulleita. Tänne tullaan esimerkiksi työn, avioliiton, opiskelun tai turvapaikan perässä. Osalla tulijoista on täällä jo odottamassa tuttuja, sukulaisia ja ystäviä, jolloin asettautuminen helpottuu. Toisilla aivan kaikki on uutta ilmastosta byrokratiaan. Ja kouluun.

Tänne tulevat lapsiperheet ovat samojen kysymysten edessä kuin itse olisimme tai olemme muualle muuttaessamme. Mihin minä olen lapseni laittamassa? Voinko luottaa, että lapseni on turvassa? Kunnioittavatko opettajat meidän uskoamme, kulttuuriamme, kieltämme? Jyräävätkö he lapsemme? Yrittävätkö he tehdä lapsistamme jotakin, mitä me emme hyväksy? Mitä teen, jos lastani satutetaan, loukataan, kohdellaan julmasti tai kasvatetaan tavalla, jota en halua? Mitä teen, jos lapseni pelkää?

Koulu on suomalaisen yhteiskunnan kuva. Opetussuunnitelmat kertovat sen, mitä meillä pidetään tärkeänä ja arvokkaana: mitä taitoja, arvoja ja tietoja suomalaisella ihannekansalaisella on ja kuinka hän toimii ja miten hän elää. Ja siihen on sitten tulijan sopeutuminen tavalla tai toisella. Se, mihin on sopeutumassa, ei kuitenkaan selviä ilman tietoa ja sitä tietoa on vaikea antaa ilman yhteistä kieltä. Kielimuurin ylittämisessä tarvitaan tulkkia ja luottamusta.

Turussa valmo-oppilas, hänen huoltajansa ja opettaja tapaavat tulkkipalaverissa vähintään kaksi kertaa vuoden aikana. Yleensä tapaamisia on kolme, tarvittaessa enemmän. Aluksi pidetään alkupalaveri, jossa selvitetään oppilaan ja perheen taustoja, käytännön asioita, suomalainen koulujärjestelmä ja opetussuunnitelma, oppilaan tavoitteet ja tulevaisuus. Aikaa on noin tunti.

Aikataulu on tiukka silloinkin, kun oppilas on maasta, jossa systeemi on varsin samankaltainen kuin meillä ja huoltajalla on itsellään peruskoulutus. Silloin, kun vanhempi on itse täysin kouluttamaton, mahdollisesti luku- ja kirjoitustaidoton, ja oppilaalta itseltäänkin puuttuu koulutausta, tunnissa ei saada aikaan mitään järkevää. Ja se, mitä saadaan aikaiseksi, riippuu täysin tulkista.

Tulkki ei tulkkaa pelkkiä sanoja, vaan tekee sanoista ymmärrettäviä ja luo sillan, jota pitkin yhteys voidaan rakentaa. Tai näin siis pitäisi tapahtua. Jos tulkki ei ole ammattitaitoinen, on aivan sama, mitä opettaja tai perhe tekevät, koska viesti ei kulje. Tulkki on hyvä silloin, kun hän tekee itsestään huomaamattoman, mutta samalla tukee sekä asiakasta että viranomaista. Minä olen ollut onnekas. En ole joutunut pettymään tulkkiin kertaakaan. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Joskus huono tulkkaus voi olla kuolemaksi.

Kirjoitin asioimistulkkauksesta viime marraskuussa ilmestyneeseen Kääntäjä-Översättaren -lehteen. Juttu on luettavissa täältä.

Kuva Papunetistä, joka on oivallinen apuväline silloin, kun asioita pitää selittää ilman yhteistä kieltä. Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ainakin silloin, kun pitää selvittää jotakin konkreettista.