Siirry pääsisältöön

Kun opettaja tarvitsee tulkkia - asioimistulkkauksen villi länsi

Mitä ymmärtäisin tai mitä osaisin, jos muuttaisin vaikkapa Iraniin? En osaisi lukea enkä kirjoittaa tavalla, josta olisi hyötyä. En ymmärtäisi, mitä kaupasta etsisin ja minua pelottaisi viedä lapseni paikalliseen kouluun. Koulun (tai oikeammin koulujen) ongelma ja vahvuus on siinä, että se on itse itseään vahvistava instituutio. Kaikilla on joku käsitys siitä, mitä koulu on ja miten se tulisi järjestää. Kaikki muut tavat voivat tuntua vierailta tai vääriltä.

Valmistavassa opetuksessa olevat lapset ja nuoret ovat vasta Suomeen tulleita. Tänne tullaan esimerkiksi työn, avioliiton, opiskelun tai turvapaikan perässä. Osalla tulijoista on täällä jo odottamassa tuttuja, sukulaisia ja ystäviä, jolloin asettautuminen helpottuu. Toisilla aivan kaikki on uutta ilmastosta byrokratiaan. Ja kouluun.

Tänne tulevat lapsiperheet ovat samojen kysymysten edessä kuin itse olisimme tai olemme muualle muuttaessamme. Mihin minä olen lapseni laittamassa? Voinko luottaa, että lapseni on turvassa? Kunnioittavatko opettajat meidän uskoamme, kulttuuriamme, kieltämme? Jyräävätkö he lapsemme? Yrittävätkö he tehdä lapsistamme jotakin, mitä me emme hyväksy? Mitä teen, jos lastani satutetaan, loukataan, kohdellaan julmasti tai kasvatetaan tavalla, jota en halua? Mitä teen, jos lapseni pelkää?

Koulu on suomalaisen yhteiskunnan kuva. Opetussuunnitelmat kertovat sen, mitä meillä pidetään tärkeänä ja arvokkaana: mitä taitoja, arvoja ja tietoja suomalaisella ihannekansalaisella on ja kuinka hän toimii ja miten hän elää. Ja siihen on sitten tulijan sopeutuminen tavalla tai toisella. Se, mihin on sopeutumassa, ei kuitenkaan selviä ilman tietoa ja sitä tietoa on vaikea antaa ilman yhteistä kieltä. Kielimuurin ylittämisessä tarvitaan tulkkia ja luottamusta.

Turussa valmo-oppilas, hänen huoltajansa ja opettaja tapaavat tulkkipalaverissa vähintään kaksi kertaa vuoden aikana. Yleensä tapaamisia on kolme, tarvittaessa enemmän. Aluksi pidetään alkupalaveri, jossa selvitetään oppilaan ja perheen taustoja, käytännön asioita, suomalainen koulujärjestelmä ja opetussuunnitelma, oppilaan tavoitteet ja tulevaisuus. Aikaa on noin tunti.

Aikataulu on tiukka silloinkin, kun oppilas on maasta, jossa systeemi on varsin samankaltainen kuin meillä ja huoltajalla on itsellään peruskoulutus. Silloin, kun vanhempi on itse täysin kouluttamaton, mahdollisesti luku- ja kirjoitustaidoton, ja oppilaalta itseltäänkin puuttuu koulutausta, tunnissa ei saada aikaan mitään järkevää. Ja se, mitä saadaan aikaiseksi, riippuu täysin tulkista.

Tulkki ei tulkkaa pelkkiä sanoja, vaan tekee sanoista ymmärrettäviä ja luo sillan, jota pitkin yhteys voidaan rakentaa. Tai näin siis pitäisi tapahtua. Jos tulkki ei ole ammattitaitoinen, on aivan sama, mitä opettaja tai perhe tekevät, koska viesti ei kulje. Tulkki on hyvä silloin, kun hän tekee itsestään huomaamattoman, mutta samalla tukee sekä asiakasta että viranomaista. Minä olen ollut onnekas. En ole joutunut pettymään tulkkiin kertaakaan. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Joskus huono tulkkaus voi olla kuolemaksi.

Kirjoitin asioimistulkkauksesta viime marraskuussa ilmestyneeseen Kääntäjä-Översättaren -lehteen. Juttu on luettavissa täältä.



Kuva Papunetistä, joka on oivallinen apuväline silloin, kun asioita pitää selittää ilman yhteistä kieltä. Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ainakin silloin, kun pitää selvittää jotakin konkreettista.

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä pätevät peruskoulun käytössäännöt. Kiroilu, kiusaaminen ja ilkivalta ovat syitä antaa jälki-istuntoa ja jatkuvasti toistuessaan johtavat väliaikaiseen erottamiseen. Vakavat tapaukset aiheuttavat välittömän erottamisen.

Muista siis hyvät tavat ja asiallinen kielenkäyttö! Asia, jota ei osaa esittää kohteliaasti, ei ole sanomisen arvoinen.

Suosituimmat

Musta nauha

  Minä en lahjoittanut uuden lastensairaalan rakentamiseen rahaa, enkä ole ostanut Roosa-nauha tuotteita. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnan pitäisi maksaa tällaiset asiat verovaroista. Minun sairauteni on harvinainen. Jopa niin harvinainen, että sille ei ole löytynyt nimeä. Se ei ole jännittävä, ei tappava, ei yhtäkkinen eikä siinä mielessä järkyttävä. Tämä ei katkaise kenenkään elämää keskeltä yllättäen, vaan on mukana ja ottaa pikku hiljaa enemmän kuin sille haluaisi välttämättä antaa. Harvinaisia, vähän huomiota herättäviä, vähän näkyviä sairauksia on paljon, eivätkä kaikki niistä ole näin "sisäsiistejä" kuin minun sairauteni on ainakin tähän asti ollut. Taudit ovat hankalia, rumia, epämiellyttäviä, raskaita, vaikeita ja ahdistavia. Monet taudit haisevat, näyttävät pahalta ja vaativat muiltakin ihmisiltä paljon. Ne iskevät väärään aikaan väärään ihmiseen väärällä tavalla. Ne eivät ole koskaan tervetulleita, mutta niiden kanssa on pakko elää silloin, kun

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne. He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia. He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne. Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille. Äiti ja siskot tulivat tyttöä vastaan, koska tyttö oli ensimmäistä viikkoa koulussa. Kävelymatka vastaanottokeskuksesta koululle on pitkähkö ja keli oli kurja. Matka oli ilmeisesti kestänyt odotettua kauemmin ja perhe saapui perille liian myöhään. Puutteellisella elekielen ja yksittäisen sanojen yhdistelmällä olin luullut ymmärtäneeni, että tytön olisi tarkoitus kävellä yksin kotiin. Pakkasessa. Hämärtyvässä talvi-iltapäivässä. Olin säälinyt tyttöä ja antanut kertalipun ja lähettänyt samassa vastaanottokeskuksessa asuvien luokkatovereiden mukana takaisin keskukseen. Nyt luokan edessä käytävällä istui väsynyt nainen. Hän haisi siltä, miltä ihmiset talvisessa bussissa haisevat; kerran kastuneilta ulkovaatteilta, vettyneeltä villalta ja pikkuisen hieltä. Lattialla istuvan naisen

Saatanan homo ja valkoisen heteromiehen ahdinko

"Saatanan homo" raikaa koulun pihalla. Sitä säestää höhöttely ja pienten kukonpoikien keskinäinen kisailu ja töniminen. "Vittu, jätkä on ihan vitun homo... Jonne perkele." Nujuaminen jatkuu keskellä koulun käytävää. En millään jaksaisi kuunnella vittua koko koulupäivää, mutta jos ryhtyisi kielipoliisiksi, niin siinä riittäisi sarkaa ihan jokaiselle hetkelle. Sen lisäksi saisi kuunnella kaikenlaista viisastelua asiasta ja asian vierestä. Ehdotukseni oppilaille, että huutaisivat jatkossa pimppiä, jotta muistaisivat mistä puhuvat, ei ole tuottanut hedelmää. Teen siis kuten aina ja puutun muutamaan räikeimpään heittoon ja ajan mölyävää lauman ulos. Harmittaa. Milla Paloniemi: Kiroileva siili Silloin, kun itse olin ala-asteella, kielenkäyttö oli käytävillä siistimpää. Emme voineet huutaa, mitä sattuu, koska siihen puututtiin tiukasti. Rehtori nosti villeimmät takinkauluksesta naulakkoon ja jälki-istuntoa jaettiin kaikista kuulluista perkeleistä. Kerran jouduin va