Turvaton odotus

Ja kauniistihan se soi, Suvivirsi. Koululaiset saateltiin kesälomalle, pitkähihaiset paidat kaivettiin kaapista hellejakson jälkeen ja suomalainen kesä ja loma saattoivat alkaa. Lahjoja opettajalle. Minun lomani alkoi (taas) pienellä surulla. Oppilaiden ja työtovereiden hyvästelyn jälkeen olen vielä käynyt koululla muutaman kerran. Olen kerännyt tavaroitani, heittänyt pois turhia papereita ja yrittänyt miettiä mitä kerron ryhmästä, oppimateriaaleista ja jatkon opetustarpeista ryhmän seuraavalle opettajalle. Valmistava opetus on siitä jännittävä peruskoulun osa, että sitä on säännelty todella vähän.  Valmistavalla opetuksella on oma opetussuunnitelmansa, mutta sen miten opetussuunnitelmaa toteutetaan ja miten se resursoidaan, päättää opetuksen järjestäjä (kunta tai kaupunki) varsin vapaasti. Opetuksen järjestäjä voi päättää ketä se pitää pätevänä opettamaan valmistavassa opetuksessa, kuinka monta oppilasta ryhmässä on, kuinka paljon taloudellisia resursseja ryhmälle annetaa

Edellisessä kirjoituksessa yritin kovasti taustoittaa ajatuksiani tasa-arvosta ja sukupuolirooleista. Aihe tuntui kuitenkin rönsyilevän, pakenevan ja väistävän yrityksiäni jäsentää se siistiksi kokonaisuudeksi. Ehkäpä kyse on siitäkin, että minulle on vaikeaa vain sanoa olevani jotakin mieltä. Mielipiteelle pitää olla perustelut ja ne pitää toistenkin voida pienellä vaivalla tarkistaa! Tämän kirjoituksen perustelut löytyvät siis edellisestä tekstistä, jos niihin haluatte palata. Nyt kuitenkin Riikka on sitä mieltä, että... ********* Mummoni (syntynyt vuonna 1912) kotikylä oli aikoinaan pieni, mutta elinvoimainen.  Moni jäi kylään viljelemään maata, mutta kyllä sieltä lähdettiin poiskin jo ennen 70-luvun suurta muuttoa. Yksi lähtijöistä oli nuorehko nainen, joka päätyi yksityissihteeriksi valtakunnan politiikan ytimeen. Kun hän joskus kävi kotona, hän herätti kovasti paljon hämmästystä kummallisilla tavoillaan. Suuren riemun hän aiheutti ajelluilla säärillään. Toiset eivät uskaltan

  ”Sinisristilippumme, sinun puolestas elää ja kuolla...” Paitsi, että elämällä ei ollut niin väliksi. Kuolema oli se kallein uhri. Kullervon veljet lähtivät yksi toisensa jälkeen sotaan. Vanhemmat veljet ensin ja nuoremmat sitten. Kullervo ei lähtenyt. Hänen toinen silmänsä oli sokeutunut metsätöissä. Puolisokea ei kelvannut sotaan. Perkeleen silmä! Sen yhden väärään paikkaan osuneen oksan takia hän ei kelvannut edes tapettavaksi. Kullervo kynsi, kylvi, niitti, ruokki, rakensi, korjasi, pilkkoi, kantoi, vei, toi ja hikoili talvisodan alusta jatkosodan loppuun. Suo, kuokka ja Kullervo. Vieressä samaa työtä tekivät vanhukset, naiset ja lapset.  Veljistä ensimmäisenä kotiin palasivat ruumiit, sitten ruumiinsa rikkoneet ja viimeiseksi ne, jotka olivat välttäneet suorat osumat. Vanhin veli oli palannut rintamalta kunniamerkein koristeltuna jalkapuolena, nuorin tuli takaisin puulaatikossa, jota ei saanut avata. Mies laatikossa muuttui pyhäksi, paremmaksi pojaksi kuin kukaan. Ruumisarkku

Kuva täältä: http://www.qkaasu.com/2008/05/03/paansarky/ Opettaminen on hauskaa - se on yksi hauskimmista asioista, jonka tiedän. Aina se ei mene putkeen ja yleensä se on myös vaikeaa. Mutta silloin, kun kaikki sujuu ja menee suunnitelmien mukaan niin opettaminen on kertakaikkisen mahtavaa. Se tunne, kun oppilas tajuaa vihdoin jonkin hankalan asian, jonka kanssa on  tahkottu pitkään. Mahtavaa! Se tunne, kun oppilas on itse oivaltanut jotakin sellaista, mitä ei häneltä ole edes osannut odottaa. Mieletöntä! Se tunne, kun voit aidosti auttaa oppilasta eteenpäin. Ei voi olla hienompaa! Ja sitten on ne muuten vaan hauskat tai ajattelemaan pistävät jutut. Suomen kieli on vaikeaa, sanotaan. Ja onhan se. Sattuipa eräänä koulupäivänä, että oppilaat halusivat tietää mitä tarkoittaa "Ei pää kestä." Aloitin lavean selityksen, esittelin synonyymeja ja avasin pään kestämättömyyttä kaikenlaisin esimerkein. Luokka oli yksi suuri kysymysmerkki. Pyrin yksinkertaistamaan ja helpottamaan