Siirry pääsisältöön

"Ei pää kestä, vittu!" ja muita sattumuksia

Kuva täältä:
http://www.qkaasu.com/2008/05/03/paansarky/
Opettaminen on hauskaa - se on yksi hauskimmista asioista, jonka tiedän. Aina se ei mene putkeen ja yleensä se on myös vaikeaa. Mutta silloin, kun kaikki sujuu ja menee suunnitelmien mukaan niin opettaminen on kertakaikkisen mahtavaa. Se tunne, kun oppilas tajuaa vihdoin jonkin hankalan asian, jonka kanssa on  tahkottu pitkään. Mahtavaa! Se tunne, kun oppilas on itse oivaltanut jotakin sellaista, mitä ei häneltä ole edes osannut odottaa. Mieletöntä! Se tunne, kun voit aidosti auttaa oppilasta eteenpäin. Ei voi olla hienompaa! Ja sitten on ne muuten vaan hauskat tai ajattelemaan pistävät jutut.

Suomen kieli on vaikeaa, sanotaan. Ja onhan se. Sattuipa eräänä koulupäivänä, että oppilaat halusivat tietää mitä tarkoittaa "Ei pää kestä." Aloitin lavean selityksen, esittelin synonyymeja ja avasin pään kestämättömyyttä kaikenlaisin esimerkein. Luokka oli yksi suuri kysymysmerkki. Pyrin yksinkertaistamaan ja helpottamaan esimerkkejä, mutta viesti ei mennyt perille. Hämmentyneet ilmeet ja huoneen täyttävä vilkas darinkielinen keskustelu osoittivat, että nyt ei enää kukaan ymmärrä mistään mitään. Pyysin esimerkkitilanteen, jossa fraasia oli käytetty. "Opettaja, kun kaupassa sanon kiitos, myyjä sanoo ei pää kestä."

Yksi oppilas oli onnistunut pääsemään paikalliseen futisporukkaan. Maalin jälkeen poika huusi riemukkaasti "Vittu!". Koskapa vittua kuulee kentällä kovin paljon, hän oli erehtynyt luulemaan, että sana tarkoittaa jotakin sellaista kuin hienosti, hyvä tai mahtavaa. Sanan varsinainen merkitys selvisi kuitenkin vasta ryhmäkodissa, kun työntekijät olivat puuttuneet vitun viljelyyn. Samaan aikaan joka puolella soi Sannin "Että mitähän vittua". Koeta siinä sitten selventää, että milloin sitä vittua on soveliasta käyttää ja missä.

Minun oppilaideni kotimaassa pojat opiskelivat omassa koulussaan ja tytöt omassaan. Suomessa kaikki opiskelevat yhdessä ja koulun käytävillä saattaa törmätä pariskuntiin, jotka ovat uppoutuneet toisiinsa kirjaimellisesti. Samaan aikaan me vaadimme, että ovesta sisään tullessa poikien pitää ottaa lakki pois päästä. Siinä on opettajalla selittämistä. Omat arvot ja normit ohjaavat opettajan toimintaa siinä missä opetussuunnitelmakin. Minä koen, että suomalainen tasa-arvo antaa paitsi naisille, myös miehille vapauden toteuttaa itseään. En suostu tinkimään tasa-arvosta, mutta silti poikien pitää ottaa päähine pois ruokaillessa ja kirkossa.

Yksi pojista oli jutellut välitunnilla tytön kanssa sen mitä kielitaito antoi myöten. Poika pyysi tytön puhelinnumeroa, mutta tyttöpä ei sitä antanut. Se oli pojan mielestä loukkaavaa, koska hehän olivat jo jutelleet. "Opettaja, miksi hän ei hyväksy minua?" Keskustelimme pojan kanssa pitkään siitä, kuinka Suomessa tutustutaan ihmisiin tai vastakkaiseen sukupuoleen. Päädyimme myös miettimään, että miten tytöt ja pojat käyttäytyvät missäkin ja mitä se mahtaa tarkoittaa vai tarkoittaako se mitään. Vaikeaa.

Olimme juoneet luokassa teetä ja syöneet herkkuja, kuten meillä perjantaisin oli tapana. Valitin oppilaille, että he jättävät aina jälkeensä kamalan sotkun, joka minun ja luokan (naispuolisen) ohjaajan on sitten siivottava koulupäivän jälkeen. Yksi pojista erehtyi sanomaan, että se sopii meille varmasti hyvin, koska olemme naisia. Siitä suivaantuneena laitoin sällin täyttämään astianpesukonetta ja siivoamaan koko ryhmän jälkiä. Viidentoista minuutin päästä löysin hänet tiskaamassa astioita käsin ja laittamassa niitä pestyinä astianpesukoneeseen. Hän ei ollut koskaan nähnyt tiskikonetta aikaisemmin. Kiitin työstä ja olin valmis hoitamaan sen loppuun - oppilas kuitenkin halusi hoitaa aloittamansa työn loppuun, koska oli sen aloittanutkin. Jatkossa jokainen siivosi sotkunsa itse, mutta minä laitoin kuitenkin astiat astianpesukoneeseen ja puhtaat astiat kaappiin.

Törmäilimme luokan ovella oppilaiden kanssa koko vuoden, koska minä avasin oven ja odotin, että oppilaat menevät sisään. Oppilaat taas odottivat, että minä menen ovesta ensin. Kävimme ryhmän kanssa myös paljon koulun ulkopuolella milloin missäkin tapahtumassa. Paikasta toiseen liikuttiin bussilla. Vuoden aikana minulta kysyttiin muun muassa sitä, että miksi kaikki kiittävät bussista poistuessaan. En oikein osannut vastata. (Ja teille, jotka sanotte, että niin ei yleensä tehdä, niin tulkaapa Turkuun bussimatkailemaan.) Myös se, että lastenrattaiden kanssa kulkevat matkustavat ilmaiseksi, herätti hämmästystä. Toisaalta pojat kyllä huomauttivat minullekin, jos samaan autoon oli tulossa vanha ihminen, joka liikkui vaikeasti. He olettivat, että vanhukset menevät aina ensin. Etuajo-oikeuden saaneet vanhukset eivät yleensä kuitenkaan kiittäneet saamastaan huomiosta. Enpä osannut syytä siihenkään selittää - tällaisia täällä nyt vain ollaan. Erikoisia, mutta yleensä ihan hyviä ihmisiä.

******************

Kirjoitan tekstiä yleensä yhden päivän aikana vähän kerrallaan. Pyyhin, leikkaan, kirjoitan uudestaan ja aloitan alusta. Siitä huolimatta tekstit etenevät huonosti, löytyy kirjotuisvirheitä, aikamuodot heittelevät eilisen ja huomisen välillä ja sorrun turhaan selittelyyn... Tosiasiassa minulla on aina vähän kiire ja painan julkaise-nappia turhankin äkäseen. Ja sitten palaan muokkaamaan tekstiä. Ainakin kerran. Niin nytkin ja kas, sama sisältö erilaiset virheet.


Kommentit

Suosituimmat

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne. He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia. He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne. Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille. Äiti ja siskot tulivat tyttöä vastaan, koska tyttö oli ensimmäistä viikkoa koulussa. Kävelymatka vastaanottokeskuksesta koululle on pitkähkö ja keli oli kurja. Matka oli ilmeisesti kestänyt odotettua kauemmin ja perhe saapui perille liian myöhään. Puutteellisella elekielen ja yksittäisen sanojen yhdistelmällä olin luullut ymmärtäneeni, että tytön olisi tarkoitus kävellä yksin kotiin. Pakkasessa. Hämärtyvässä talvi-iltapäivässä. Olin säälinyt tyttöä ja antanut kertalipun ja lähettänyt samassa vastaanottokeskuksessa asuvien luokkatovereiden mukana takaisin keskukseen. Nyt luokan edessä käytävällä istui väsynyt nainen. Hän haisi siltä, miltä ihmiset talvisessa bussissa haisevat; kerran kastuneilta ulkovaatteilta, vettyneeltä villalta ja pikkuisen hieltä. Lattialla istuvan naisen

Musta nauha

  Minä en lahjoittanut uuden lastensairaalan rakentamiseen rahaa, enkä ole ostanut Roosa-nauha tuotteita. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnan pitäisi maksaa tällaiset asiat verovaroista. Minun sairauteni on harvinainen. Jopa niin harvinainen, että sille ei ole löytynyt nimeä. Se ei ole jännittävä, ei tappava, ei yhtäkkinen eikä siinä mielessä järkyttävä. Tämä ei katkaise kenenkään elämää keskeltä yllättäen, vaan on mukana ja ottaa pikku hiljaa enemmän kuin sille haluaisi välttämättä antaa. Harvinaisia, vähän huomiota herättäviä, vähän näkyviä sairauksia on paljon, eivätkä kaikki niistä ole näin "sisäsiistejä" kuin minun sairauteni on ainakin tähän asti ollut. Taudit ovat hankalia, rumia, epämiellyttäviä, raskaita, vaikeita ja ahdistavia. Monet taudit haisevat, näyttävät pahalta ja vaativat muiltakin ihmisiltä paljon. Ne iskevät väärään aikaan väärään ihmiseen väärällä tavalla. Ne eivät ole koskaan tervetulleita, mutta niiden kanssa on pakko elää silloin, kun

Lottoarvonta

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Kliseiden klisee, mutta suurelta osin totta. Syntymän jälkeen on toisiakin lottoarvontoja. On lottovoitto syntyä terveenä. On lottovoitto syntyä perheeseen, jossa ollaan terveitä. On lottovoitto kasvaa kaupungissa, jossa on lapsiperheille hyvät palvelut. On lottovoitto, jos vanhemmilla on työtä ja terveyttä ja sen seurauksena mahdollisuus tarjota lapselle runsaasti elämän eväitä. On lottovoitto elää kaupungissa, jossa panostetaan koulutukseen. On lottovoitto kouluttautua haluamaansa ammattiin riippumatta vanhempien varallisuudesta tai varattomuudesta. Lottovoittoja on napsahtanut omallekin kohdalleni runsaasti, vaikka aina ei ole tullut seitsemää oikein. Joillakin muilla arvonnat ovatkin sitten menneet vähän toisella tavalla ja arpajaisvoittoja on muutenkin ollut jaossa hieman vähemmän kuin minulla tai vaikkapa minun lapsellani. Se, että sattuu syntymään maassa, jossa on ollut jatkuva aseellinen konflikti laskutavasta riippuen 30-300 vuot