Turvaton odotus

Ja kauniistihan se soi, Suvivirsi. Koululaiset saateltiin kesälomalle, pitkähihaiset paidat kaivettiin kaapista hellejakson jälkeen ja suomalainen kesä ja loma saattoivat alkaa. Lahjoja opettajalle. Minun lomani alkoi (taas) pienellä surulla. Oppilaiden ja työtovereiden hyvästelyn jälkeen olen vielä käynyt koululla muutaman kerran. Olen kerännyt tavaroitani, heittänyt pois turhia papereita ja yrittänyt miettiä mitä kerron ryhmästä, oppimateriaaleista ja jatkon opetustarpeista ryhmän seuraavalle opettajalle. Valmistava opetus on siitä jännittävä peruskoulun osa, että sitä on säännelty todella vähän.  Valmistavalla opetuksella on oma opetussuunnitelmansa, mutta sen miten opetussuunnitelmaa toteutetaan ja miten se resursoidaan, päättää opetuksen järjestäjä (kunta tai kaupunki) varsin vapaasti. Opetuksen järjestäjä voi päättää ketä se pitää pätevänä opettamaan valmistavassa opetuksessa, kuinka monta oppilasta ryhmässä on, kuinka paljon taloudellisia resursseja ryhmälle ann...

Piti kirjottamani jotakin nykyisestä keskustelukulttuurista, Pirkko Saisiosta ja suvakeista, mutta nyt asia siirtyi jonnekin tulevaisuuteen . Tuli nimittäin tähdellisempää ohjelmaa. Leijat Turun yllä. (Kuvaaja Olli L.) Viime kesänä, kun olimme opiskelleet yhdessä kevätlukukauden verran, alkoi tapahtua. Ensin tuli Migrin uusi lausunto Afganistanin, Irakin ja Somalian turvallisuustilanteesta. Sitten poikia alettiin kutsua ikätesteihin. Aika moni "kasvoi" 17-vuotiaasta 19-vuotiaaksi yhdessä yössä. (Testauksesta kirjoitan vielä lisää myöhemmin.) Kasvun seurauksena poikia siirrettiin alaikäisten yksiköstä aikuisten yksikköön. Siirron suurin välitön seuraus nuorille oli se, että yhtäkkiä ympäriltä tuntuivat katovan sellaiset ihmiset, jotka olisivat nähneet numeron sijasta ihmisen. Yhdellä oli huoneesta rikki ikkuna ja hän ei saanut sitä auki kesäkuumalla eikä siis saanut nukuttua. Toiselta oli rikki mieli, mutta hän ei saanut lääkäriaikaa. Sittemmin hän pääsi kriisiav...

Vein isoäidilleni kuuluneita kirjeitä kouluun ja luimme niitä.  Sotavuosina kirjoitetuissa kirjeissä isovanhempani (silloin vain seurusteleva pariskunta) puhuivat siitä, mitä he tekisivät, kun sota loppuu. Yllätyin, kun laskin, että viimeisin sota päättyi 33 vuotta ennen kuin minä synnyin. En ollut ajatellut sitä aikaisemmin. Afganistanissa on ollut jatkuva konflikti noin 30 vuotta. 33 vuotta ja rauha tuntuu itsestään selvältä. Samassa ajassa sotaankin tottuu. Vai tottuuko? Kun aloitimme kirjeen kirjoittamisen, aloitimme tutustumalla kirjeen muotoon ja kirjeenkirjoittamisen tapohin. Missä on tervehdys? Entä päiväys? Miten ja mihin kirjoitetaan osoite? Miten kirje päätetään? Miten me voisimme viestimme aloittaa? ”Hyvä kansanedustaja, …” Minulla oli suuret toiveet. Ajattelin, että se, mitä me olimme puhuneet, näkyisi kirjeissä. Mutta. Iso mutta. Perusopetuksen puolella voi nojata valmiiseen materiaaliin ja valmistella oppitunnit varsin pikkutarkasti. Tavallisesti tunnin voi myös ...

Tammikuu 2016, Turku. Tulkki, minä ja 12 poikaa. Jokaiselle pojalle aikaa 30 minuuttia. Minua jännittää ihan pirusti. Hei, hauska tavata! Minä olen Riikka, opettaja. Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Missä olet käynyt koulua? Kuinka kauan olet käynyt koulua? Mitä sinä haaveilet? Tämä ei ole kuulustelu. Minulla on vaitiolovelvollisuus. Ruokavalio? Osallistutko koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin? Saako sinua kuvata? Seuraava!  Sama haastattelu 12 kertaa. Suuta kuivaa.  Viimeisten poikien kohdalla minua ei enää jännitä niin paljon, mutta jokaista poikaa pelottaa selvästi. Kädet tärisevät. Vastaukset ovat mekaanisia. Kukaan ei hymyile, mutta kaikki ovat ystävällisiä. Vastaukset vaihtelevat jonkun verran, mutta silti kaikki puuroutuu minun mielessäni ja minä en hahmota kuka on kuka. Lasken, että joukossa on viisi Mohammadia.  Kansalaisuus? Afganistanilainen. Mistä tulet? Iranista. Turkista. Pakistanista. Afganistanista. Minkä ikäinen olet? 17-vuotias. 16-vuotias. 1...