Siirry pääsisältöön

Opettajani, voitko auttaa minua?




Piti kirjottamani jotakin nykyisestä keskustelukulttuurista, Pirkko Saisiosta ja suvakeista, mutta nyt asia siirtyi jonnekin tulevaisuuteen. Tuli nimittäin tähdellisempää ohjelmaa.

Leijat Turun yllä. (Kuvaaja Olli L.)


Viime kesänä, kun olimme opiskelleet yhdessä kevätlukukauden verran, alkoi tapahtua. Ensin tuli Migrin uusi lausunto Afganistanin, Irakin ja Somalian turvallisuustilanteesta. Sitten poikia alettiin kutsua ikätesteihin. Aika moni "kasvoi" 17-vuotiaasta 19-vuotiaaksi yhdessä yössä. (Testauksesta kirjoitan vielä lisää myöhemmin.) Kasvun seurauksena poikia siirrettiin alaikäisten yksiköstä aikuisten yksikköön. Siirron suurin välitön seuraus nuorille oli se, että yhtäkkiä ympäriltä tuntuivat katovan sellaiset ihmiset, jotka olisivat nähneet numeron sijasta ihmisen. Yhdellä oli huoneesta rikki ikkuna ja hän ei saanut sitä auki kesäkuumalla eikä siis saanut nukuttua. Toiselta oli rikki mieli, mutta hän ei saanut lääkäriaikaa. Sittemmin hän pääsi kriisiavun piirin, koska yritti itsemurhaa. Toivottavaa toki olisi, että apua saisi helpommin.


Seuraavaksi "aikuistumisesta" seurasi se, että näitä nuoria alettiin siirtelemään vastaanottokeskuksesta toiseen. Minun ryhmäläisistäni kolme sai siirron pois Turusta viime kesän aikana. Yksi heistä asuu jo neljännessä vastaanottokeskuksessaan vuoden sisään. Koko tämän ajan hänellä olisi ollut koulupaikka ja ystävät Turussa. Nyt hänellä on paljon hyvänpäiväntuttuja ja ehkä pari ystävää ympäri läntistä Suomea eikä vieläkään luku- ja kirjoitustaitoa. Yksi poika siirrettiin ensin pieneen varsinaissuomalaiseen kuntaan. Häneen ei saa kuulemma oikein kontaktia, koska nukkuu päivät ja itkee yöt.  Kolmas siirrettiin toisen kanssa samaan keskukseen.

Oikein mukavan pikkukylän ainoa vika oli, että siellä ei ollut mahdollisuutta käydä koulua, joten siellä asuvat oppivelvollisuusikäiset nuoret kävivät koulua Turussa. Koska pojilla oli opiskelupaikka Turussa, ehdotimmekin vokille, että myös he saisivat jatkaa opiskeluaan. Pidin aika selvänä, että he eivät kuitenkaan jaksaisi jatkaa koulua, koska koulumatkoihin menisi 3 tuntia päivässä. Asiaa selviteltiin ja vaihtoehtoja pohdittiin.

Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että Suomesta on tullut Absurdanistania. Koulumatkat toisesta kunnasta olisivat kuulemma tulleet liian kalliiksi, joten opiskelun ehdoksi laitettiin, että se saa jatkua, jos pojat suostuvat muuttamaan Turkuun. Olimme alunperin yrittäneet vastustaa siirtoa ja nyt siirron peruminen oli opiskelun ehto. Yksi poika palasi Turkuun, toinen samaan vastaanottokeskukseen muuttanut ei halunnut enää muuttaa mihinkään. Hän asuu tällä hetkellä jossakin Vaasan tienoilla.

Sain eilen viestin pojalta, joka palasi Turkuun. Viestissä oli kuva asiakirjasta ja teksti: "Opettaja, minä sain paperin. Mitä minä voin tehdä? Voitko auttaa minua?" Hänet siirretään keskiviikkona Poriin.

**********

Turun Pansion vastaanottokeskus on ns. transitkeskus, eli se vastaanottaa ihmisiä suoraan rajalta ja muodollisuuksien jälkeen pyrkii lähettämään ihmiset eteenpäin johonkin toiseen vastaanottokeskukseen. Yleensä. Nyt Pansiossa asuu ihmisiä toista tai jopa kolmatta vuotta.Turvapaikkapäätöksien teko on kestänyt pitkään eikä muutosta ole näköpiirissä. Yksi entinen oppilaani on odottanut päätöstä nyt lokakuusta 2015. Hän ei ole saanut siis ensimmäistäkään päätöstä. Jotkut ovat saaneet myönteisen päätöksen ja toiset odottavat valituksensa käsittelyä hallinto-oikeudessa. Joka tapauksessa Turusta on tullut niin koti kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista. He tuntevat vastaanottokeskuksen, sen henkilökunnan ja vapaaehtoiset. Heillä on täällä harrastukset, opiskelu ja arki.  Ja sitten he saavat paperin...

Olen ymmärtäväinen sen suhteen, että joskus siirtoja on pakko tehdä. Ymmärrän senkin, että se, että joku sattuu olemaan minulle tärkeä, ei suojaa ketään siirrolta. Sitä minä en kuitenkaan ymmärrä, että siirrot pitää tehdä näin pikaisesti. Turvapaikanhakijalla on hyvin vähän mitään omaa ja hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Elämä on muiden armoilla olemista ja odottamista. Haastattelujen, testauksien ja muiden selkkausten jälkeen luottamus viranomaisiin ja suomalaisen yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen ovat koetuksella. Nopeat pakkosiirrot eivät lisää luottamusta lainkaan. Ja mietinpä sitäkin, että miten meillä on varaa lopettaa nuorten koulutus kesken? Kesken jäänyt koulutus on paitsi inhillinen tragedia myös suurinta tuhlausta, mitä tämä valtio voi tehdä. Minä en ymmärrä tätä maata. 

 **********

Mitä minä vastasin pojan kysymykseen? "En tiedä, yritän auttaa." Kuulin tänään, että myös toinen entisistä oppilaistani on päässyt samalle siirtolistalle. Näin meillä Suomessa kotoutetaan.


Igor Morskin taideteos oli yhden nuoren turvapaikanhakijan profiilikuvana Facebookissa. Se kuvaa mielestäni aika tarkkaan sitä, miltä tämä kaikki voi tuntua. Kuva täältä.



JK. Poikien siirto peruttiin! Heidän nykyiset opettajansa yhdistivät voimansa ja puhelimensa ja saivat jäädytettyä siirrot ainakin toistaiseksi.  Mietin vain, että mitä tapahtuu niille, jotka eivät ole onnistuneet pääsemään systeemiin niin sisään, että olisivat löytäneet itselleen tukijoita ja auttajia?

Ja noin periaatteessa: olisivathan opettajat voineet keskittyä opettamiseen ja opiskelijat opiskeluun tämänkin ajan. Nyt saimme taas opetettua nuorille, että mitä vain voi tapahtua milloin vain ja että systeemi pettää aina. 

Olen silti suunnattoman ylpeä heidän opettajistaan, jotka onnistuivat torppaamaan tämänkin typeryyden. Ennen kaikkea olen hillittömän iloinen nuorten puolesta.

Kommentit

Suosituimmat

Mohammadin tarina, osa 3: Perillä

Jatkuvasti, kun vuoden 2015 turvapaikanhakijoista puhutaan, puhutaan erityisesti lähdön syistä; miksi lähdetään ja kuka lähtee. Miksi pojat ja miehet lähtevät? Miksi Irakista, Iranista ja vaikkapa Marokosta lähdetään? Aika harva kysyy, miksi ihmiset eivät ole jääneet Afganistaniin, mutta silti monen mielestä sinne on hyvä palata. Minun poikani kertoivat lähtönsä syyksi käytännössä kolme asiaa:  1) lähtijä asui jossakin Afganistanin lähimaassa laittomana siirtolaisena. Lähimaat alkoivat kiristää politiikkaansa ja maahan laittomasti asettuneet olivat ja ovat jatkuvan palautusuhan alla (sic!) 2) Afganistanin tilanteen kiristyminen, Talebanin ja Isisin voimistuminen 3) hazaroiden kokema vaino.  Minun kaup ungissani on opettaja tosi sota. Tosi sota. Siellä kuolee ihmisiä koko ajan. Taleban on meidän kadulla. (Poika Kunduzin maakunnasta) Tiedätkö opettaja miksi minun sydän on nyt Suomessa? Minun kaupungissa hazaroilla oli ihan hyvä, mutta siellä ei ole työtä. Minun piti mennä ty...

Lottoarvonta

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Kliseiden klisee, mutta suurelta osin totta. Syntymän jälkeen on toisiakin lottoarvontoja. On lottovoitto syntyä terveenä. On lottovoitto syntyä perheeseen, jossa ollaan terveitä. On lottovoitto kasvaa kaupungissa, jossa on lapsiperheille hyvät palvelut. On lottovoitto, jos vanhemmilla on työtä ja terveyttä ja sen seurauksena mahdollisuus tarjota lapselle runsaasti elämän eväitä. On lottovoitto elää kaupungissa, jossa panostetaan koulutukseen. On lottovoitto kouluttautua haluamaansa ammattiin riippumatta vanhempien varallisuudesta tai varattomuudesta. Lottovoittoja on napsahtanut omallekin kohdalleni runsaasti, vaikka aina ei ole tullut seitsemää oikein. Joillakin muilla arvonnat ovatkin sitten menneet vähän toisella tavalla ja arpajaisvoittoja on muutenkin ollut jaossa hieman vähemmän kuin minulla tai vaikkapa minun lapsellani. Se, että sattuu syntymään maassa, jossa on ollut jatkuva aseellinen konflikti laskutavasta riippuen 30-300 ...

Millaisista taustoista sinun lähikoulusi oppilaat tulevat?

Luonto antoi parastaan hiihtolomalaisten riemuksi. Tähän asti talvi on tarjonnut turkulaista pahintaan: välillä paistaa, sitten sulaa ja hiukan jäätyy. Riitettä, jäätä, liukasta. Perkele. Ja nyt: viikon verran lunta, pakkasta, aurinkoa. Kaunein mahdollinen helmikuinen talvi. Minä nautin kyllä, mutta tasaisin väliajoin mieleni täyttyi maanantailla, loman lopulla ja päivällä, jolloin liikkuminen voisi olla vaikeaa. Tarkoitus oli lähteä oppilaiden kanssa ihmettelemään keväistä luontoa ja sen sijaan, että olisin ollut innoissani näyttämässä suomalaista luontoa, pelkäsin liukasta ja liikkumisen vaikeutta ja kaiken tämän myöntämistä. Samaisena maanantaina oli myös erään valintakokeen ensimmäinen osa. Aineistoesseen aineistoina oli Kasvatus & Aika -lehdessä julkaistu "Opettajien puheessa rakentuvat kielellisen ja kulttuurisen eronteon diskurssit". (Hornborg, A., Kyttälä, M., Laiho, A., & Sinkkonen, H.-M. (2022). Kasvatus & Aika, 16(2), 5–25.  https://doi.or...