Tammikuu 2016, Turku. Tulkki, minä ja 12 poikaa. Jokaiselle pojalle aikaa 30 minuuttia. Minua jännittää ihan pirusti.
Pojat tai oikeammin nuoret miehet tulivat Suomeen yksin ilman perhettä. He olivat osa sitä ihmisjoukkoa, joka liikkui Euroopassa vuonna 2015, ja jota kutsuttiin pakolaisaalloksi, -virraksi tai -tsunamiksi. Ikään kuin kyseessä olisi ollut hallitsematon luonnonvoima eikä joukkopako sodan ja sorron jaloista. Joukkopako, joka johtui lähtömaiden katastrofeista. Pako, joka noin 32 000 ihmisen kohdalla johti Suomeen kesällä ja syksyllä 2015.
Tämä blogi on saanut alkunsa minun ja muiden turvapaikanhakijoiden kanssa työskennelleiden ihmisten tarpeesta puhua ja saada äänemme kuuluviin. Kuluneiden puolentoista vuoden aikana on välillä tuntunut, että me huudamme kaiuttomassa huoneessa, jossa mikään viesti ei etene eikä ketään kiinnosta, mitä haluamme sanoa. Meillä on siis tarve saada sanotuksi se, mitä me olemme nähneet ja kuulleet, ja mitä olemme työssämme kohdanneet. Meillä on myös tarve antaa ääni meidän pojillemme, joilta se on niin kovin usein viety ja kertoa, miltä Suomi näyttää herran vuonna 2017 meidän näkökulmastamme.
Hei, hauska tavata! Minä olen Riikka, opettaja. Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Missä olet käynyt koulua? Kuinka kauan olet käynyt koulua? Mitä sinä haaveilet? Tämä ei ole kuulustelu. Minulla on vaitiolovelvollisuus. Ruokavalio? Osallistutko koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin? Saako sinua kuvata? Seuraava!
Sama haastattelu 12 kertaa. Suuta kuivaa. Viimeisten poikien kohdalla minua ei enää jännitä niin paljon, mutta jokaista poikaa pelottaa selvästi. Kädet tärisevät. Vastaukset ovat mekaanisia. Kukaan ei hymyile, mutta kaikki ovat ystävällisiä. Vastaukset vaihtelevat jonkun verran, mutta silti kaikki puuroutuu minun mielessäni ja minä en hahmota kuka on kuka. Lasken, että joukossa on viisi Mohammadia.
Kansalaisuus? Afganistanilainen. Mistä tulet? Iranista. Turkista. Pakistanista. Afganistanista. Minkä ikäinen olet? 17-vuotias. 16-vuotias. 17 ja puoli.
Mitä tästä tulee? Mitä ihmettä minulla on näille pojille annettavana?
Pojat tai oikeammin nuoret miehet tulivat Suomeen yksin ilman perhettä. He olivat osa sitä ihmisjoukkoa, joka liikkui Euroopassa vuonna 2015, ja jota kutsuttiin pakolaisaalloksi, -virraksi tai -tsunamiksi. Ikään kuin kyseessä olisi ollut hallitsematon luonnonvoima eikä joukkopako sodan ja sorron jaloista. Joukkopako, joka johtui lähtömaiden katastrofeista. Pako, joka noin 32 000 ihmisen kohdalla johti Suomeen kesällä ja syksyllä 2015.
Tämä blogi on saanut alkunsa minun ja muiden turvapaikanhakijoiden kanssa työskennelleiden ihmisten tarpeesta puhua ja saada äänemme kuuluviin. Kuluneiden puolentoista vuoden aikana on välillä tuntunut, että me huudamme kaiuttomassa huoneessa, jossa mikään viesti ei etene eikä ketään kiinnosta, mitä haluamme sanoa. Meillä on siis tarve saada sanotuksi se, mitä me olemme nähneet ja kuulleet, ja mitä olemme työssämme kohdanneet. Meillä on myös tarve antaa ääni meidän pojillemme, joilta se on niin kovin usein viety ja kertoa, miltä Suomi näyttää herran vuonna 2017 meidän näkökulmastamme.
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä pätevät peruskoulun käytössäännöt. Kiroilu, kiusaaminen ja ilkivalta ovat syitä antaa jälki-istuntoa ja jatkuvasti toistuessaan johtavat väliaikaiseen erottamiseen. Vakavat tapaukset aiheuttavat välittömän erottamisen.
Muista siis hyvät tavat ja asiallinen kielenkäyttö! Asia, jota ei osaa esittää kohteliaasti, ei ole sanomisen arvoinen.