Turvaton odotus

Jossain minun aivoissa On huoneesi sinulla Jossain minun aivoissa Sä kuljetat mua Sä kuljetat mua Meillä ei ole televisiota, vaan meillä kuunnellaan radiota, lähinnä Radio Suomea. Radio on päällä koko ajan jatkuvasti. Sen seurauksena lapsen suosikki on tällä hetkellä J. Karjalaisen Sä kuljetat mua . Hyvä biisi, mutta ei välttämättä tyypillisin 6-vuotiaan suosikki. Sitten viime joulukuun olen joutunut miettimään kummallisen usein, josko radio pitäisi sulkea lapsen korvilta. Syynä ei ole ollut Karjalainen. Puolen tunnin välein tulevat uutiset ovat toistuvasti alkaneet kärkiuutisenaan lasten hyväksikäyttö. Ohi kalatehtaan ja sairaalan Mä pistän mun silmät kii Päästän irti ohjauspyörästä Sä kuljetat mua Sä kuljetat mua Lapsi ei kuitenkaan tunnu kiinnittävän uutisiin juurikaan huomiota. Silti radio on viime aikoina tullut suljettua toistuvasti. Ei siis lapsen takia vaan aikuisten takia. Minä/me emme kertakaikkiaan jaksa kuunnella uutisia, joissa ei ole mitään uutta tietoa. Sama

Samalla, kun turvapaikanhakijoille on alkanut tulla päätöksiä, ovat monet suomalaiset aktivoituneet ja alkaneet pitää meteliä turvapaikanhakijoiden puolesta. Tätä kirjoittaessa mielenosoitus Helsingin Rautatientorilla on kestänyt jo liki 2 kuukautta,  vaikuttajat ja kulttuurialan edustajat ovat keränneet adresseja inhimillisemmän politiikan puolesta, kirjastoissa , kirkoissa ja teattereissa on luettu kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, yksittäiset ihmiset ovat kirjoittaneet turvapaikanhakijoiden puolesta blogeihinsa ja lehtien mielipidepalstoilla. Me emme ole yksin odotuksemme ja pelkojemme kanssa. Mutta onko millään, mitä me teemme, mitään väliä? Olen useasta lähteestä lukenut, että eilen sunnuntaina 2.4.2017 poliisi on kiertänyt vastaanottokeskuksissa ja yksityiskodeissa hakemassa afganistanilaisia turvapaikanhakijoita, jotka ovat saaneet kaksi kielteistä turvapaikkapäätöstä. Ihmisiä on haettu aikaisin aamulla ja myöhään illalla päivänä, jona asianajajat ja viranomaiset eivät ol

Tammikuu 2016, Turku. Tulkki, minä ja 12 poikaa. Jokaiselle pojalle aikaa 30 minuuttia. Minua jännittää ihan pirusti. Hei, hauska tavata! Minä olen Riikka, opettaja. Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Missä olet käynyt koulua? Kuinka kauan olet käynyt koulua? Mitä sinä haaveilet? Tämä ei ole kuulustelu. Minulla on vaitiolovelvollisuus. Ruokavalio? Osallistutko koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin? Saako sinua kuvata? Seuraava!  Sama haastattelu 12 kertaa. Suuta kuivaa.  Viimeisten poikien kohdalla minua ei enää jännitä niin paljon, mutta jokaista poikaa pelottaa selvästi. Kädet tärisevät. Vastaukset ovat mekaanisia. Kukaan ei hymyile, mutta kaikki ovat ystävällisiä. Vastaukset vaihtelevat jonkun verran, mutta silti kaikki puuroutuu minun mielessäni ja minä en hahmota kuka on kuka. Lasken, että joukossa on viisi Mohammadia.  Kansalaisuus? Afganistanilainen. Mistä tulet? Iranista. Turkista. Pakistanista. Afganistanista. Minkä ikäinen olet? 17-vuotias. 16-vuotias. 17 ja puoli.