Siirry pääsisältöön

Ohi lentokentän ja hautausmaan sä kuljetat mua...

Jossain minun aivoissa
On huoneesi sinulla
Jossain minun aivoissa
Sä kuljetat mua
Sä kuljetat mua


Meillä ei ole televisiota, vaan meillä kuunnellaan radiota, lähinnä Radio Suomea. Radio on päällä koko ajan jatkuvasti. Sen seurauksena lapsen suosikki on tällä hetkellä J. Karjalaisen Sä kuljetat mua. Hyvä biisi, mutta ei välttämättä tyypillisin 6-vuotiaan suosikki.

Sitten viime joulukuun olen joutunut miettimään kummallisen usein, josko radio pitäisi sulkea lapsen korvilta. Syynä ei ole ollut Karjalainen. Puolen tunnin välein tulevat uutiset ovat toistuvasti alkaneet kärkiuutisenaan lasten hyväksikäyttö.

Ohi kalatehtaan ja sairaalan
Mä pistän mun silmät kii
Päästän irti ohjauspyörästä
Sä kuljetat mua
Sä kuljetat mua


Lapsi ei kuitenkaan tunnu kiinnittävän uutisiin juurikaan huomiota. Silti radio on viime aikoina tullut suljettua toistuvasti. Ei siis lapsen takia vaan aikuisten takia. Minä/me emme kertakaikkiaan jaksa kuunnella uutisia, joissa ei ole mitään uutta tietoa. Sama pahalta tuntuva uutinen tuntuu muuttuneen kaikkien uutislähetysten introksi.

Läpi öisen kaupungin
Pitkin kylmiä katuja
Ohi lentokentän ja hautausmaan
Hienolle hiekkarannalle
Sä kuljetat mua


Teot on tuomittu laajalla rintamalla oikealta ja vasemmalta enemmän tai vähemmän dramaattisesti. Vähemmän dramaattisesti tehdyt tuomitsemiset on tuomittu liian laimeiksi ja muslimien tuomitsemiset on tuomittu valehteluksi. Katastrofaalinen raiskausongelma on nähty tulevaksi niin Halliksen kuin Raamatunkin teksteissä eikä ennen edes hitusen tolkulliselta vaikuttaneilta ihmisiltäkään ole tullut suusta muuta kuin epämääräistä öhinää. Pitää kieltää, pitää tarkistaa, laki, rangaistus, karkoitus, vankila, pahapahapaha....

Sä tulet siihen huoneeseen
Pienestä ovesta
Ja jossain minun aivoissa
Sä kuljetat mua
Sä kuljetat mua


Toisenlaisiakin puheenvuoroja on ollut paljon. Voisin toistaa niiden sisältöä omaltakin kohdaltani, niin kuin varmasti lähes kaikki naiset. (Meinasin kirjoittaa nuoret naiset, mutta en minä taida enää kovin nuori olla). Minua on ahdisteltu kadulla, puhelimessa, baarissa, kotona ja töissä. Tekijät ovat olleet tuttuja ja tuntemattomia, mutta yhteistä on ollut sukupuoli. Kaikki ovat olleet miehiä. Ei niitä kokemuksia silti kannata toistella, koska sekään ei ole tämän asian pihvi.

Konteksti, historia, ymmärrys - siinä on ainakin kolme asiaa, jotka koko asian käsittelystä ovat (yleensä) puuttuneet. Tätä on tapahtanut kaikkialla ja aina. Syy raiskauksiin ei ole kulttuurissa tai sukupuolessa. Jos olisi, niin miksi kaikki miehet eivät raiskaa ja pahoinpitele? Miksi jotkut miehet raiskaavat ja pahoinpitelevät?

Ohi hylättyjen maalien
Ohi banaaniplantaasien
Ohi lentokentän ja hautausmaan
Hienolle hiekkarannalle
Sä kuljetat mua


Se, mitä tästä kontekstittomasta, historiattomasta ja ymmärtämättömästä puheesta voi seurata, kauhistuttaa minua.

Kun opetin poikia, luokkaa kävi siivoamassa bosnialainen Zahra. Hän oli tullut Suomeen lastensa kanssa kiintiöpakolaisena Jugoslavian hajoamissotien yhteydessä. Ensimmäisen vuoden aikana Zahra oli oppinut yhden sanan, joka oli "kurkku". Hän ei itsekään tiennyt, miksi juuri tämä sana tarttui kaikilta niiltä kymmeniltä suomen tunneilta, joilla hän ehti ensimmäisenä Suomen vuotenaan istua. Silti hän istui lopulta, siellä minun luokassani, heilutteli  väsyneitä jalkojaan ilmassa, huokaili ja kertoili juttuja menneisyydestään. Suomeksi.

Miksi hän ei sitten oppinut, kun kerran niin hirmuisesti opetettiin? Zahra  itse sanoi, että hän on oppinut kaiken käyttämänsä kielen töissä. Itäsuomalaisen päiväkodin keittiö oli hänen ensimmäinen työpaikkansa. Siellä kurkkukin tuli hyvään käyttöön. Toinen ja merkittävämpi asia oli se, että lapset alkoivat pärjätä. Lasten arki rullasi päiväkodissa ja koulussa. Viimeinen palanen loksahti paikalleen, kun hän sai miehensä Suomeen. Mies oli selvinnyt vankileiriltä hengissä.

Läpi öisen kaupungin
Pitkin kylmiä katuja
Ohi lentokentän ja hautausmaan
Hienolle hiekkarannalle


Opetan tällä hetkellä historiaa suomalaisille lukion käynneille nuorille. Se on äärimmäisen hauskaa monessakin mielessä. Materiaalin hankinnassa olen hyödyntänyt hyvinvointivaltiomme kulmakiven, kirjaston, palveluita. Täällä Suomen Turussa meillä on suorastaan ihmeellinen pääkirjasto. Se on kaunis, siellä on kattava aineisto ja hyvä kahvila. Viime viikolla kävin hakemassa pari kirjaa ja menin kahvilaan ja tilasin halloum-salaatin. Salaatin toi pöytään yksi minun Mohammadeistani.

En ole nähnyt häntä sitten kesän, vaikka aiemmin olemme törmäilleet kaupungilla silloin tällöin. Salaatin ohessa selvisi näkymättämyyden syy. Hän menee aamuisin siivoamaan Ruotsista palannutta laivaa, jonka jälkeen hän opiskelee muutaman tunnin ammattikoulussa. Koulun jälkeen hän on kahvilassa tuomassa vanhalle opettajalleen salaattia. Kahvila menee kiinni kello 19. Se on hyvä, koska Mohammadin pitää joutua taas satamaan seuraavaa laivaa siivoamaan. Jos voimia riittää, Mohammad menee vielä käymään salilla ennen nukkumaan menoa. Ja seuraavana päivänä sama uudelleen.

Ohi hylättyjen maalien
Ohi banaaniplantaasien
Ohi lentokentän ja hautausmaan
Hienolle hiekkarannalle
Sä kuljetat mua


Mohammad on ollut aina aika taitava suomen kielen kanssa, mutta nyt hänen suomensa oli aivan uudella tasolla. "Minun mielestäni pitäisi opiskella ammatti", hän sanoi, kun puhuimme toisesta ryhmän pojasta, joka ei ole oikein löytänyt itselleen paikkaa. Mohammadilla ei ole oleskelulupaa. Hänellä ei ole myöskään ollut asianajajaa vuoteen. Ensimmäinenkin oli vaikeasti tavoitettava.

Edellisellä viikolla tapasin myös toisen vuonna 2016 valmistavassa opetuksessa olleen nuoren mieheen. Tämä mies on viittä vaille lähihoitaja ja tekee töitä vanhainkodissa ja ravintolassa. Hän ei ole nostanut tukia viimeiseen kolmeen vuoteen. Hänelläkään ei ole oleskelulupaa.

Kuljeta mua
Kuljeta mua
Kuljeta mua


Mitä meidän hallituksemme meille tarjoaa, jotta lapset säästyisivät turvapaikanhakijoiden tekemältä seksuaaliselta väkivallalta? Siis siltä väkivallalta, josta on epäilty 0,05 prosenttia kaikista turvapaikanhakijoista.

He ovat tarjonneet pääsykokeita, poliisille lisää resursseja, kriisitukea Oululle ja onpa kansalaisuuden menetystäkin pohdittu.

Samaan aikaan naisjärjestöt, seksuaalista väkivaltaa ehkäisevät ja uhreja tukevat järjestöt, lastensuojelujärjestöt, maahanmuuttajien opettajat ja maahanmuuttajien kanssa muuten töitä tekevät ovat huutaneet taas siinä kaiuttomassa tilassa, josta minäkin tämän blogin alussa kerroin.

Hemmetti. Missä ovat konteksti, historia ja ymmärrys!

Kuva täältä:
https://cryptome.org/info/af-war-women-1005/af-war-women-10-05.htm

Ai niin. Lapsen kanssa olemme puhuneet paljon turvallisuuudesta ja olen yrittänyt antaa hänelle taitoja, joiden avulla hän toivottavasti voi suojella itseään silloin, kun vanhemmat eivät ole häntä suojelemassa. Hyviä neuvoja löytyy muun muassa täältä. Pahantekijällä ei ole tiettyä ulkonäköä, äidinkieltä tai kansalaisuutta, josta hänet voisi tunnistaa.

*********************

Kursivoidut tekstit J. Karjalainen Sä kuljetat mua (2018)

Jos mutuilun sijaan tekee mieli saada tutkittua tietoa, niin sitä löytyy täältä:

http://www.migrationinstitute.fi/fi/news/turvapaikanhaku-ja-pakolaisuus-suomessa-kirjan-julkistamistilaisuus

Kommentit

Suosituimmat

Vapauttakaa Riitaoja!

  ”Sinisristilippumme, sinun puolestas elää ja kuolla...” Paitsi, että elämällä ei ollut niin väliksi. Kuolema oli se kallein uhri. Kullervon veljet lähtivät yksi toisensa jälkeen sotaan. Vanhemmat veljet ensin ja nuoremmat sitten. Kullervo ei lähtenyt. Hänen toinen silmänsä oli sokeutunut metsätöissä. Puolisokea ei kelvannut sotaan. Perkeleen silmä! Sen yhden väärään paikkaan osuneen oksan takia hän ei kelvannut edes tapettavaksi. Kullervo kynsi, kylvi, niitti, ruokki, rakensi, korjasi, pilkkoi, kantoi, vei, toi ja hikoili talvisodan alusta jatkosodan loppuun. Suo, kuokka ja Kullervo. Vieressä samaa työtä tekivät vanhukset, naiset ja lapset.  Veljistä ensimmäisenä kotiin palasivat ruumiit, sitten ruumiinsa rikkoneet ja viimeiseksi ne, jotka olivat välttäneet suorat osumat. Vanhin veli oli palannut rintamalta kunniamerkein koristeltuna jalkapuolena, nuorin tuli takaisin puulaatikossa, jota ei saanut avata. Mies laatikossa muuttui pyhäksi, paremmaksi pojaksi kuin kukaan. Ru...

Oppimisen ja peruskoulun ylistys - idealismista utopiaan (, ja vähän lahjakkuudesta)

Minä kadehdin 60-luvun virkamiesten naiivia utopiaa ja minä vihaan sitä. (M. J. Koivu) Pääsin viime viikolla opettamaan peruskoulun perusopetuksen ryhmää ja olin joltensakin hämmentynyt. Kuudesluokkalaiset oppilaat (, joilla toki oli hieman ongelmia työrauhan kanssa) keskustelivat siitä, miten on mahdollista yhdistää tieteellinen ja uskonnollinen maailmankuva. Onko mahdollista uskoa alkuräjähdykseen ja luomiskertomukseen yhtä aikaa? Samat oppilaat tiesivät, että metaani (vaikka he puhuivatkin lehmän pieruista) on kasvihuonekaasu ja yksi syy välttää lihansyöntiä. Oppilaat tiesivät myös, että hyönteisiä kasvatetaan ruoaksi, koska niitä on helppo tuottaa, ja ne ovat hyviä proteiininlähteitä. Kuuntelin oppilaiden juttuja haltioituneena samalla, kun yritin olla puuttumatta keskusteluun liiaksi. Opiskelua Suomalais-venäläisessä koulussa marraskuussa 2012. Koulun 2B -luokan oppilaat viittaavat.  Olin unohtanut, miten taitavia lapsia meillä peruskoulussa on, ja kuink...

Odottavan aika on pitkä

Kevät 2016 oli kohtuullisen hyvää aikaa. Oppilaat, jotka olivat tammikuussa minun silmissäni yksi mustatukkainen vakavailmeinen Mohammad, eriytyivät omaksi itsekseen. Aloin erottaa paitsi nimiä myös oppilaiden luonteenpiirteitä, tietoja ja taitoja. (Opettajakielellä puhutaan oppilaantuntemuksesta.) Ja se opiskelun riemu! Opettajaurani aikana olen opettanut monenlaisia oppilaita, mutta en koskaan näin sitoutunutta joukkoa. Oppilaat myöhästyivät erittäin harvoin. Yleensä ovi kävi puoli tuntia ennen koulun alkua. Kukaan ei lintsannut ja minua puhuteltiin Opettajaksi. Isolla O:lla. En kuullut koko keväänä luokassa yhtään vittua, mikä on nykykoulussa aikamoinen saavutus. (V-sanasta kirjoitan jossakin toisessa kirjoituksessa vähän lisää…) Intoa voitaneen selittää sillä, että osa kävi koulua ensimmäistä kertaa. "Opettaja, kun ei osaa lukea, on sokeampi kuin sokea." Toisaalta elämä vastaanottokeskuksessa on raskaampaa kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Pojat halusivat sieltä pois ...