Oppimisen ja peruskoulun ylistys - idealismista utopiaan (, ja vähän lahjakkuudesta)

Minä kadehdin 60-luvun virkamiesten naiivia utopiaa
ja minä vihaan sitä.
(M. J. Koivu)

Pääsin viime viikolla opettamaan peruskoulun perusopetuksen ryhmää ja olin joltensakin hämmentynyt. Kuudesluokkalaiset oppilaat (, joilla toki oli hieman ongelmia työrauhan kanssa) keskustelivat siitä, miten on mahdollista yhdistää tieteellinen ja uskonnollinen maailmankuva. Onko mahdollista uskoa alkuräjähdykseen ja luomiskertomukseen yhtä aikaa? Samat oppilaat tiesivät, että metaani (vaikka he puhuivatkin lehmän pieruista) on kasvihuonekaasu ja yksi syy välttää lihansyöntiä. Oppilaat tiesivät myös, että hyönteisiä kasvatetaan ruoaksi, koska niitä on helppo tuottaa, ja ne ovat hyviä proteiininlähteitä. Kuuntelin oppilaiden juttuja haltioituneena samalla, kun yritin olla puuttumatta keskusteluun liiaksi.

Opiskelua Suomalais-venäläisessä koulussa marraskuussa 2012. Koulun 2B -luokan oppilaat viittaavat. 

Olin unohtanut, miten taitavia lapsia meillä peruskoulussa on, ja kuinka suuri tietomäärä heillä on. Tämä ei tarkoita sitä, että valmo-oppilaat, joita olen suurimmaksi osaksi opettanut viime vuosina, eivät olisi taitavia ja lahjakkaita. Usein heillä on kuitenkin paljon kirittävää, jos he aikovat päästä samaan junaan täällä peruskoulun aloittaneiden kanssa. Meidän koulumme on valtavan yleissivistävä ja monipuolinen oppilaitos, jonka opetuksesta vastaa hyvin ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta. Opettajat, koulunkäynnin ohjaajat, koulupsykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat ja rehtorit takaavat osaltaan sen, että opetussuunnitelmaa noudatetaan ja, että oppilaat saavat tarvitsemansa tuen ollakseen parhaita versioita itsestään. Siitä huolimatta, että Suomen PISA-tulokset ovat laskeneet, ja että osa suomalaisista 9.-luokkalaisista lukee niin huonosti, että he eivät selviä arjen tilanteista ilman apua, ovat meidän koululaisemme keskimäärin tiedollisesti ja taidollisesti aivan maailman huippua.

Professori Sirkka Ahonen kirjoitti kirjassaan Yhteinen koulu. Tasa-arvoa vai tasapäisyyttä, että vuoden 1971 koulutuskomitean mietintö oli tasa-arvoideologian suurin manifesti. (Ahonen 2003, 124–125.) Komitea esitti, että oppimisvaikeudet johtuvat pääsäätöisesti yhteiskunnasta ja koulusta, eikä oppilaasta, ja piti oppimisvaikeuksien voittamista mahdollisena muuttamalla koulutusta ja koulua. Tämä komitean mietintö käsitteli käytännössä toisen asteen koulutusta ja sen järjestämistä. Suunnitelmat eivät toteutuneet, mutta niissä kirjoitettiin auki se sama tasa-arvon ajatus, joka oli näkyvissä jo vuonna 1968 säädetyssä, hieman maltillisemmassa laissa koulutusjärjestelmän perusteista. Siis siinä laissa, jonka perusteella rinnakkaiskoulujärjestelmästä siirryttiin kaikille yhteiseen peruskouluun. Laissa, joka haastoi perinteisen konservatiivisen tasa-arvokäsityksen.

Aiemmin oli ajateltu, että jokaisen lapsen kouluttaminen niin, että hänellä olisi mahdollisuus akateemiseen jatkokouluttautumiseen, on resurssien hukkaamista ja jatkokoulutukseen kyvyttömien lasten turhaa rasittamista. Konservatiiviseen tasa-arvokäsitykseen kuului ajatus, että riittää, että kaikilla on periaatteellinen mahdollisuus kouluttautua eikä valtion tai koulun tarvitse kompensoida vaikkapa lasten erilaisia taustoja. (Kalalahti & Varjo 2012, 43.) Se, että lopulta päästiin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ja uudistus onnistui, johtui todennäköisesti keskusteluiden pitkästä kestosta. Ensimmäiset rinnakkaiskoulujärjestelmää kritisoivat kannat oli esitetty jo 1940-luvulla. Vielä 1960-luvun alussa erityisesti oikeisto vastusti uudistusta, kun taas keskusta ja sosialidemokraatit ajoivat sitä läpi. Suhteellinen samanmielisyys kuitenkin saavutettiin, laki säädettiin ja koulunuudistus alkoi Lapista lukuvuonna 1972-73. Opettajilla riitti asiassa vielä pitkään pureksittavaa, mutta lopulta hekin/mekin taivuimme. (Ks. esim. Halinen & Pietilä 2005, 95–96; Pouta 2015, 25.)

Opi perusasiat
Se ei riitä, mutta opi ne
Niille joiden aika on tullut
Se ei koskaan ole liian myöhäistä
(B. Brecht)

Toisin sanoen tämä meidän suomalaisten yhteinen menestyksekäs peruskoulumme on haaveilevien idealistien käsialaa. Nykyään poliitikot tuntuvat usein puhuvan rahasta ensin ja arvoista vasta sitten. Idealismi on pannassa ja kaikki suuret haaveet leimataan helposti utopiaksi. Arvot jäävät realiteettien (rahan) alle. Leikataan tuolta ja täältä, otetaan vähän lisää tuolta - viimeaikoina usein ammatillisesta koulutuksesta. Suurimpana maksajana näyttävät olevan ne oppilaat, jotka ovat muutenkin kaikkein heikoimmalla.

Kirjailija, runoilija ja opettaja Aleksis Salusjärvi on kiertänyt Suomen ammattikouluja ja kertoo YLE:n kolumnissaan, että Suomessa on menossa ihmiskoe. Hänen mukaansa kouluista valmistuu "ammattilaisia", jotka eivät osaa työtään. Ammattikoulut ovat myös tällä hetkellä monen nuoren maahanmuuttajan ensimmäinen opiskelupaikka. Käytännön työ on vajavaisella kielitaidolla varustetulle kotimaiselle ja ulkomaiselle opiskelijalle ainakin ensin helpommin saavutettavissa. Jos on.

Tien piti olla ikuinen,

mutta sitä käytettiin vain kolkyt vuotta.

Vaikka se on nykyään ikuisuus,

se ei riitä, koska rakastin

sitä elämää, jonka tunsin.

No nyt se on eletty

eikä sitä saa takaisin,

ja lepäämään ovat siirtyneet

menneet suunnittelijat.

He jättivät minulle vain papereita

ja käytetyt utopiat.

(M. J. Koivu)

Olen koulutukseltani historian ja yhteiskuntaopin opettaja, mutta viime vuosina olen opettanut pääasiassa perusopetukseen valmistavassa opetuksessa eli valmossa. Valmo on usein lapsen (, ja vanhempienkin) ensimmäinen kurkistus suomalaiseen yhteiskuntaan. Kymmenvuotinen oppivelvollisuus koskee kaikkia Suomessa asuvia oppivelvollisuusikäisiä lapsia ja nuoria. Jos lapsi on esim. kehitysvammainen, kestää hänen oppivelvollisuutensa 11 vuotta. Oppivelvollisuus ei siis liity lapsen tai nuoren kansallisuuteen, statukseen, vanhempien tilanteeseen tai mihinkään muuhunkaan – oppivelvollisuutta rajoittaa ainoastaan (paperilla oleva) ikä ja Suomessa vietetty aika. Jos joku on viikon Suomessa turistina, ei häntä laiteta kouluun, mutta jo kuukaudenkin oleskelu voi olla peruste päästä opiskelemaan.

Valmossa ei voi suorittaa peruskoulun oppimäärää vaan se kestää noin 1000 tuntia eli yhden lukuvuoden. Jos oppilas on koulun alkaessa luku- ja kirjoitustaidoton tai koulutausta on muuten hyvin vajavainen, voidaan hänelle myöntää jatkoaikaa puolesta vuodesta vuoteen. Tarkoitus on, että kun oppilas siirtyy perusopetukseen, hänellä on kehittyvä alkeiskielitaito ja riittävät resurssit opiskella perusopetuksessa. Yleensä oppilas siirtyy vuoden-pari omaa vuosiluokkaansa alemmalle tasolle. Esimerkiksi peruskoulun yhdeksännelle ikänsä puolesta kuuluva opiskelija aloittaa opiskelun peruskoulun seitsemännellä tai kahdeksannella luokalla. Päämäärä on, että opiskelija saa peruskoulun päästötodistuksen.

Opi kaikki aakkoset
Se ei riitä, mutta opi ne
Älä anna sen harmittaa vaan ala jo
Sinun täytyy tietää kaikki
Sinun täytyy astua johtoon

(B. Brecht)

Ja sitten siihen asiaan: Minä olen käynyt kouluni Suomessa ja olen korkeakoulutettu. Olen opettanut kouluissa ja kursseilla niin, että nuorimmat oppilaani ovat olleet 6-vuotiaita ja vanhimmat pyrkivät yliopistoon opiskelemaan. Tästä kokemuksesta huolimatta minä en ollut oikein koskaan ymmärtänyt, mitä on se lahjakkuus, josta esimerkiksi vanhassa kaunokirjallisuudessa puhutaan. Kirjoissa kansakoulun opettaja pyöräilee tai hiihtää (yleensä on joka tapauksessa kylmä ja lunta) lahjakkaan oppilaan kotiin ja ilmoittaa vanhemmille "Että kyllä se nyt on kuulkaa niin, että pojalla on lukupäätä. Hänet pitää laittaa oppikouluun!" Toki monet oppilaat ovat olleet tosi hyviä opiskelijoita, mutta kirjojen kuvaamalla tavalla lahjakkaita on ollut aika vähän.

Ja sitten tapasin nämä afgaanipojat. Minunkin opiskelijoissani oli/on muutama todellinen lahjakkuus. Siis sellainen ihminen, jolla on ilmiömäinen kielentaju tai todella nopeat hoksottimet ja sen seurauksena kyky erottaa olennaiset asiat epäolennaisista. Sellaisia, joiden takia olisin painellut pakkasessa muutamakymmenen kilometriä vaatimaan, että nämä pojat pitää saada kouluun.

Opi mies yömajassa

Opi mies vankilassa

Opi vaimo keittiössä

Opi kuusikymmenvuotias

Sinun täytyy astua johtoon

(B. Brecht)

Se, että en ollut aiemmin juurikaan nähnyt näin suurta lahjakkuutta, ei tietenkään johdu siitä, että afgaanit olisivat lahjakkaampia kuin meidän peruskoulumme oppilaat. Kyse on siitä, että peruskoulu nostaa keskitason oppilaan lahjakkaiden kintereille, ja oppilaiden keskinäiset erot kapenevat. Opettajat eivät enää hiihtele pitkin maakuntia hakemassa oppilaita korkeamman koulutuksen piiriin, koska kaikki pääsevät mukaan niin halutessaan. Oppilaita tuetaan, heitä autetaan ja heille avataan ovia tässä rajattoman tiedon maailmassa. Suomalaiset vanhemmat ovat myös kaiken kaikkiaan äärimmäisen koulutusmyönteisiä.

Kuva täältä.

Ahola kysyy kirjansa otsikossa toiko yhteinen koulu tasa-arvoa vai tasapäisyyttä. Minä sanoisin ihan omasta kokemuksestanikin, että peruskoulun arvo on siinä, että ääripäät (sic!) lähentyvät toisiaan. Erot tasoittuvat, eikä lahjakaskaan enää loista kirkkaimpana tähtenä ilman suurta ahkeruutta. Toistaiseksi. Luokkaerot näyttävät taas kasvavan eikä luokkaretki ole enää niin helppo tehdä kuin vaikkapa 80-luvulla. Minun kohtaamani alkuräjähdystä pohtivat kuudesluokkalaiset eivät kuuluneet siihen ryhmään, jolle lukeminen on yhtä vaikeaa kuin Hesarin jutun ysiluokkalaisille. He kuuluivat siihen ryhmään, joka on saanut loistaa 60-luvun idealistien rohkeiden unelmien seurauksena.

Tieto on valtaa. Se on valtaa valita, ymmärtää, vaihtaa suuntaa, arvioida ja ennen kaikkea päättää itse. Tässä maailmassa, jossa jokaisella on myynnissä parhaat tavarat ja tulevaisuus, on vaikea valita oikein, jos ei ymmärrä, että kaikkea ei voi myydä eikä suurinta osaa arvokkaista asioista saa helposti. Olen yrittänyt auttaa poikiani saamaan itselleen edes vähän tätä monen itsestään selvänä pitämää valtaa - vapautta valita. Samalla olen vähän peloissani seurannut 60-luvun virkamiesten utopian murentumista. Tätä minulle rakasta ja monessa niin hyvää ja onnistunutta koulua ei saa pilata!

Hylätyt huoltoasemat ja teidenvarsiparkkipaikat

eivät merkitse mitään niille,

jotka kantavat 60-luvun utopiaa.

Ne eivät näe nousukauden kaunista rakennelmaa,

jota lapset katsoivat.

No, mitä silloin todella näin

ja ymmärsinkö sitäkään,

mutta kun sen kuulen jälkeenpäin

on se surullisempaa kuin mikään.

(M. J. Koivu)

Kursivoidut tekstit:

Bertol Brecht: Oppimisen ylistys/Lob des Lernens, 1932. Suom. Hannu-Pekka Lappalainen. https://www.youtube.com/watch?v=H_qDHs_-Hyw

Matti Johannes Koivu: 80-luvun lapset albumilta Toisen maailman nimi, 2011. https://www.youtube.com/watch?v=8diMVXPWWqM

Muut lähteet:

Ahonen, Sirkka: Yhteinen koulu. Tasa-arvoa vai tasapäisyyttä. Vastapaino, Tampere 2003.

Halinen, Irmeli & Pietilä, Asta: Yhteinäisen perusopetuksen kehityksestä. Yhtenäisen peruskoulun menestystarina. Toim. Kauko Hämäläinen, Aslak Lindström, Jorma Puhakka. Yliopistopaino, Helsinki 2005, 95-107.

Kalalahti, Mira & Varjo, Janne: Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus perusopetukseen sijoittumisessa ja valikoitumisessa. Kasvatus & Aika 1/2012, http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=460.

Pouta, Riikka: "Ehkä tärkeintä on asennemuutos" Tasokurssit ja erilaisten oppilaiden integraatio Opettaja-lehdessä 1972-1986. Pro gradu-tutkielma, Turun yliopisto 2015, 25-26.