Siirry pääsisältöön

Mitä ja miksi?


Tammikuu 2016, Turku. Tulkki, minä ja 12 poikaa. Jokaiselle pojalle aikaa 30 minuuttia. Minua jännittää ihan pirusti.

Hei, hauska tavata! Minä olen Riikka, opettaja. Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Missä olet käynyt koulua? Kuinka kauan olet käynyt koulua? Mitä sinä haaveilet? Tämä ei ole kuulustelu. Minulla on vaitiolovelvollisuus. Ruokavalio? Osallistutko koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin? Saako sinua kuvata? Seuraava! 

Sama haastattelu 12 kertaa. Suuta kuivaa. 
Viimeisten poikien kohdalla minua ei enää jännitä niin paljon, mutta jokaista poikaa pelottaa selvästi. Kädet tärisevät. Vastaukset ovat mekaanisia. Kukaan ei hymyile, mutta kaikki ovat ystävällisiä. Vastaukset vaihtelevat jonkun verran, mutta silti kaikki puuroutuu minun mielessäni ja minä en hahmota kuka on kuka. Lasken, että joukossa on viisi Mohammadia. 


Kansalaisuus? Afganistanilainen. Mistä tulet? Iranista. Turkista. Pakistanista. Afganistanista. Minkä ikäinen olet? 17-vuotias. 16-vuotias. 17 ja puoli.

Mitä tästä tulee? Mitä ihmettä minulla on näille pojille annettavana?

Pojat tai oikeammin nuoret miehet tulivat Suomeen yksin ilman perhettä. He olivat osa sitä ihmisjoukkoa, joka liikkui Euroopassa vuonna 2015, ja jota kutsuttiin pakolaisaalloksi, -virraksi tai -tsunamiksi. Ikään kuin kyseessä olisi ollut hallitsematon luonnonvoima eikä joukkopako sodan ja sorron jaloista. Joukkopako, joka johtui lähtömaiden katastrofeista. Pako, joka noin 32 000 ihmisen kohdalla johti Suomeen kesällä ja syksyllä 2015.

Tämä blogi on saanut alkunsa minun ja muiden turvapaikanhakijoiden kanssa työskennelleiden ihmisten tarpeesta puhua ja saada äänemme kuuluviin. Kuluneiden puolentoista vuoden aikana on välillä tuntunut, että me huudamme kaiuttomassa huoneessa, jossa mikään viesti ei etene eikä ketään kiinnosta, mitä haluamme sanoa. Meillä on siis tarve saada sanotuksi se, mitä me olemme nähneet ja kuulleet, ja mitä olemme työssämme kohdanneet. Meillä on myös tarve antaa ääni meidän pojillemme, joilta se on niin kovin usein viety ja kertoa, miltä Suomi näyttää herran vuonna 2017 meidän näkökulmastamme.

Tarkoituksenamme on avata sitä arkea, jota olemme eläneet yhdessä kouluissamme. Oppilaiden, ohjaajien ja opettajien lisäksi arkea ovat olleet jakamassa muun muassa nuorten ryhmäkodin työntekijät, sosiaalityöntekijät, vapaaehtoiset maailmanparantajat, perusopetuksen opettajakollegat ja tulkit. Toiveissamme on, että saamme blogiin kirjoituksia myös heiltä. Kunnianhimoinen tavoite on, että tähän blogiin saadaan kootuksi myös tietopaketti siitä, mikä on se matka, jonka yksin tulleet nuoret turvapaikanhakijat ovat tähän mennessä tehneet ja miten heidän elämänsä on Suomessa järjestetty. Haluamme kertoa epäonnistumisista ja onnistumisista. Haluamme, että tämä blogi on puheenvuoro inhimillisemmän Suomen puolesta. Jos jonkun mielestä sananvapaus on rikki, meidän mielestämme Suomi on rikki. Vai onkohan koko Eurooppa rikki?

Kommentit

Suosituimmat

Saatanan homo ja valkoisen heteromiehen ahdinko

"Saatanan homo" raikaa koulun pihalla. Sitä säestää höhöttely ja pienten kukonpoikien keskinäinen kisailu ja töniminen. "Vittu, jätkä on ihan vitun homo... Jonne perkele." Nujuaminen jatkuu keskellä koulun käytävää. En millään jaksaisi kuunnella vittua koko koulupäivää, mutta jos ryhtyisi kielipoliisiksi, niin siinä riittäisi sarkaa ihan jokaiselle hetkelle. Sen lisäksi saisi kuunnella kaikenlaista viisastelua asiasta ja asian vierestä. Ehdotukseni oppilaille, että huutaisivat jatkossa pimppiä, jotta muistaisivat mistä puhuvat, ei ole tuottanut hedelmää. Teen siis kuten aina ja puutun muutamaan räikeimpään heittoon ja ajan mölyävää lauman ulos. Harmittaa. Milla Paloniemi: Kiroileva siili Silloin, kun itse olin ala-asteella, kielenkäyttö oli käytävillä siistimpää. Emme voineet huutaa, mitä sattuu, koska siihen puututtiin tiukasti. Rehtori nosti villeimmät takinkauluksesta naulakkoon ja jälki-istuntoa jaettiin kaikista kuulluista perkeleistä. Kerran jouduin va...

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne. He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia. He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne. Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille. Äiti ja siskot tulivat tyttöä vastaan, koska tyttö oli ensimmäistä viikkoa koulussa. Kävelymatka vastaanottokeskuksesta koululle on pitkähkö ja keli oli kurja. Matka oli ilmeisesti kestänyt odotettua kauemmin ja perhe saapui perille liian myöhään. Puutteellisella elekielen ja yksittäisen sanojen yhdistelmällä olin luullut ymmärtäneeni, että tytön olisi tarkoitus kävellä yksin kotiin. Pakkasessa. Hämärtyvässä talvi-iltapäivässä. Olin säälinyt tyttöä ja antanut kertalipun ja lähettänyt samassa vastaanottokeskuksessa asuvien luokkatovereiden mukana takaisin keskukseen. Nyt luokan edessä käytävällä istui väsynyt nainen. Hän haisi siltä, miltä ihmiset talvisessa bussissa haisevat; kerran kastuneilta ulkovaatteilta, vettyneeltä villalta ja pikkuisen hieltä. Lattia...

Epäpätevän kesäloma

Ja kauniistihan se soi, Suvivirsi. Koululaiset saateltiin kesälomalle, pitkähihaiset paidat kaivettiin kaapista hellejakson jälkeen ja suomalainen kesä ja loma saattoivat alkaa. Lahjoja opettajalle. Minun lomani alkoi (taas) pienellä surulla. Oppilaiden ja työtovereiden hyvästelyn jälkeen olen vielä käynyt koululla muutaman kerran. Olen kerännyt tavaroitani, heittänyt pois turhia papereita ja yrittänyt miettiä mitä kerron ryhmästä, oppimateriaaleista ja jatkon opetustarpeista ryhmän seuraavalle opettajalle. Valmistava opetus on siitä jännittävä peruskoulun osa, että sitä on säännelty todella vähän.  Valmistavalla opetuksella on oma opetussuunnitelmansa, mutta sen miten opetussuunnitelmaa toteutetaan ja miten se resursoidaan, päättää opetuksen järjestäjä (kunta tai kaupunki) varsin vapaasti. Opetuksen järjestäjä voi päättää ketä se pitää pätevänä opettamaan valmistavassa opetuksessa, kuinka monta oppilasta ryhmässä on, kuinka paljon taloudellisia resursseja ryhmälle ann...