Siirry pääsisältöön

Mitä ja miksi?


Tammikuu 2016, Turku. Tulkki, minä ja 12 poikaa. Jokaiselle pojalle aikaa 30 minuuttia. Minua jännittää ihan pirusti.

Hei, hauska tavata! Minä olen Riikka, opettaja. Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Missä olet käynyt koulua? Kuinka kauan olet käynyt koulua? Mitä sinä haaveilet? Tämä ei ole kuulustelu. Minulla on vaitiolovelvollisuus. Ruokavalio? Osallistutko koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin? Saako sinua kuvata? Seuraava! 

Sama haastattelu 12 kertaa. Suuta kuivaa. Viimeisten poikien kohdalla minua ei enää jännitä niin paljon, mutta jokaista poikaa pelottaa selvästi. Kädet tärisevät. Vastaukset ovat mekaanisia. Kukaan ei hymyile, mutta kaikki ovat ystävällisiä. Vastaukset vaihtelevat jonkun verran, mutta silti kaikki puuroutuu minun mielessäni ja minä en hahmota kuka on kuka. Lasken, että joukossa on viisi Mohammadia. 

Kansalaisuus? Afganistanilainen. Mistä tulet? Iranista. Turkista. Pakistanista. Afganistanista. Minkä ikäinen olet? 17-vuotias. 16-vuotias. 17 ja puoli.

Mitä tästä tulee? Mitä ihmettä minulla on näille pojille annettavana?

Pojat tai oikeammin nuoret miehet tulivat Suomeen yksin ilman perhettä. He olivat osa sitä ihmisjoukkoa, joka liikkui Euroopassa vuonna 2015, ja jota kutsuttiin pakolaisaalloksi, -virraksi tai -tsunamiksi. Ikään kuin kyseessä olisi ollut hallitsematon luonnonvoima eikä joukkopako sodan ja sorron jaloista. Joukkopako, joka johtui lähtömaiden katastrofeista. Pako, joka noin 32 000 ihmisen kohdalla johti Suomeen kesällä ja syksyllä 2015.

Tämä blogi on saanut alkunsa minun ja muiden turvapaikanhakijoiden kanssa työskennelleiden ihmisten tarpeesta puhua ja saada äänemme kuuluviin. Kuluneiden puolentoista vuoden aikana on välillä tuntunut, että me huudamme kaiuttomassa huoneessa, jossa mikään viesti ei etene eikä ketään kiinnosta, mitä haluamme sanoa. Meillä on siis tarve saada sanotuksi se, mitä me olemme nähneet ja kuulleet, ja mitä olemme työssämme kohdanneet. Meillä on myös tarve antaa ääni meidän pojillemme, joilta se on niin kovin usein viety ja kertoa, miltä Suomi näyttää herran vuonna 2017 meidän näkökulmastamme.

Tarkoituksenamme on avata sitä arkea, jota olemme eläneet yhdessä kouluissamme. Oppilaiden, ohjaajien ja opettajien lisäksi arkea ovat olleet jakamassa muun muassa nuorten ryhmäkodin työntekijät, sosiaalityöntekijät, vapaaehtoiset maailmanparantajat, perusopetuksen opettajakollegat ja tulkit. Toiveissamme on, että saamme blogiin kirjoituksia myös heiltä. Kunnianhimoinen tavoite on, että tähän blogiin saadaan kootuksi myös tietopaketti siitä, mikä on se matka, jonka yksin tulleet nuoret turvapaikanhakijat ovat tähän mennessä tehneet ja miten heidän elämänsä on Suomessa järjestetty. Haluamme kertoa epäonnistumisista ja onnistumisista. Haluamme, että tämä blogi on puheenvuoro inhimillisemmän Suomen puolesta. Jos jonkun mielestä sananvapaus on rikki, meidän mielestämme Suomi on rikki. Vai onkohan koko Eurooppa rikki?
Tunnisteet:
Sijainti: Turku, Suomi

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä pätevät peruskoulun käytössäännöt. Kiroilu, kiusaaminen ja ilkivalta ovat syitä antaa jälki-istuntoa ja jatkuvasti toistuessaan johtavat väliaikaiseen erottamiseen. Vakavat tapaukset aiheuttavat välittömän erottamisen.

Muista siis hyvät tavat ja asiallinen kielenkäyttö! Asia, jota ei osaa esittää kohteliaasti, ei ole sanomisen arvoinen.

Suosituimmat

Lottoarvonta

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Kliseiden klisee, mutta suurelta osin totta. Syntymän jälkeen on toisiakin lottoarvontoja. On lottovoitto syntyä terveenä. On lottovoitto syntyä perheeseen, jossa ollaan terveitä. On lottovoitto kasvaa kaupungissa, jossa on lapsiperheille hyvät palvelut. On lottovoitto, jos vanhemmilla on työtä ja terveyttä ja sen seurauksena mahdollisuus tarjota lapselle runsaasti elämän eväitä. On lottovoitto elää kaupungissa, jossa panostetaan koulutukseen. On lottovoitto kouluttautua haluamaansa ammattiin riippumatta vanhempien varallisuudesta tai varattomuudesta. Lottovoittoja on napsahtanut omallekin kohdalleni runsaasti, vaikka aina ei ole tullut seitsemää oikein. Joillakin muilla arvonnat ovatkin sitten menneet vähän toisella tavalla ja arpajaisvoittoja on muutenkin ollut jaossa hieman vähemmän kuin minulla tai vaikkapa minun lapsellani. Se, että sattuu syntymään maassa, jossa on ollut jatkuva aseellinen konflikti laskutavasta riippuen 30-300 ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Odottavan aika on pitkä

Kevät 2016 oli kohtuullisen hyvää aikaa. Oppilaat, jotka olivat tammikuussa minun silmissäni yksi mustatukkainen vakavailmeinen Mohammad, eriytyivät omaksi itsekseen. Aloin erottaa paitsi nimiä myös oppilaiden luonteenpiirteitä, tietoja ja taitoja. (Opettajakielellä puhutaan oppilaantuntemuksesta.) Ja se opiskelun riemu! Opettajaurani aikana olen opettanut monenlaisia oppilaita, mutta en koskaan näin sitoutunutta joukkoa. Oppilaat myöhästyivät erittäin harvoin. Yleensä ovi kävi puoli tuntia ennen koulun alkua. Kukaan ei lintsannut ja minua puhuteltiin Opettajaksi. Isolla O:lla. En kuullut koko keväänä luokassa yhtään vittua, mikä on nykykoulussa aikamoinen saavutus. (V-sanasta kirjoitan jossakin toisessa kirjoituksessa vähän lisää…) Intoa voitaneen selittää sillä, että osa kävi koulua ensimmäistä kertaa. "Opettaja, kun ei osaa lukea, on sokeampi kuin sokea." Toisaalta elämä vastaanottokeskuksessa on raskaampaa kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Pojat halusivat sieltä pois ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mohammadin tarina, osa 3: Perillä

Jatkuvasti, kun vuoden 2015 turvapaikanhakijoista puhutaan, puhutaan erityisesti lähdön syistä; miksi lähdetään ja kuka lähtee. Miksi pojat ja miehet lähtevät? Miksi Irakista, Iranista ja vaikkapa Marokosta lähdetään? Aika harva kysyy, miksi ihmiset eivät ole jääneet Afganistaniin, mutta silti monen mielestä sinne on hyvä palata. Minun poikani kertoivat lähtönsä syyksi käytännössä kolme asiaa:  1) lähtijä asui jossakin Afganistanin lähimaassa laittomana siirtolaisena. Lähimaat alkoivat kiristää politiikkaansa ja maahan laittomasti asettuneet olivat ja ovat jatkuvan palautusuhan alla (sic!) 2) Afganistanin tilanteen kiristyminen, Talebanin ja Isisin voimistuminen 3) hazaroiden kokema vaino.  Minun kaup ungissani on opettaja tosi sota. Tosi sota. Siellä kuolee ihmisiä koko ajan. Taleban on meidän kadulla. (Poika Kunduzin maakunnasta) Tiedätkö opettaja miksi minun sydän on nyt Suomessa? Minun kaupungissa hazaroilla oli ihan hyvä, mutta siellä ei ole työtä. Minun piti mennä ty...
Lähetä kommentti
Lue lisää