Aina silloin tällöin käy niin, että kun luulee ajattelevansa ihan omia ajatuksiaan ja olevansa jotenkin erityisen näppärä, osoittautuu, etttä joku toinen on ajatellut samaan aikaan (tai jo hyvin kauan aikaa sitten) samoja asioita. Siitä seuraa kaksi vaihtoehtoa: voi joko olla hiljaa ja nyökytellä iloisesti tai sitten sanoa sanottavansa ja toivoa, että voi tuoda keskusteluun jotakin lisää. Tälläkin kertaa päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Viime sunnuntaina Hesarissa oli pitkä juttu turvapaikanhakijoista ja paperittomista maahanmuuttajista, jotka olivat päätyneet myymään seksiä toimeentulonsa kohentamiseksi. Periaatteessa olen päättänyt, että en lue maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia käsittelevien uutisten kommenttiosioita, koska niistä tulee vain vihaiseksi. Epäilen, että kommenttien lukeminen aiheuttaa myös näköharhan siitä, että suuri osa suomalaisista on empatiakyvyttömiä ja sivistymättömiä. Se ei vastaa arkikokemustani. Tälläkin kertaa pyörsin päätökseni ja luin syntynyttä keskustelua. Ja taas minä hämmennyin. Näköharha tai ei, mutta ihan kuin meillä täällä majailisi tuhansittain ihmisiä, jotka eivät koskaan kysy itseltään miksi heistä tuntuu siltä kuin heistä tuntuu. Ihan kuin ihmiset eivät tulisi ajatelleeksi, että vaikka tunne olisi mikä tai miten vahva tahansa, se ei tarkoita sitä, että se olisi totta yhtään laajemmassa mittakaavassa tai totta kenellekkään muulle. Koko lailla monet ihmiset eivät tunnu tietävän lainkaan sitä, mitä he eivät tiedä.
Isovanhempani olivat käymässä Venäjällä pääsiäisen alla parisenkymmentä vuotta sitten. Matkaan oli kuulunut kiertoajelu ja sen aikana oli päästy tapaamaan myös kantaväestöä jossakin seurakunnan järjestämässä tapaamisessa. He olivat saaneet lahjaksi käsinmaalattuja puisia pääsiäismunia. 1930-luvun alussa syntynyt isoisäni oli vilpittömän hämmentynyt, koska hän ei ollut ajatellut, että Venäjältä voi tulla mitään oikeasti kaunista. "Ryssä on kuitenkin ryssä, vaikka voissa paistais."
Klassisin ennakkoluulon määritelmä lienee sosiaalipsykologi Gordon W. Allportin "The Nature of Prejudice" -teoksessa (1954) muotoilema määrittely, jonka mukaan ennakkoluulo on suotuisa tai epäsuotuisa tunne henkilöä tai asiaa kohtaan ennen kuin siitä on saatu kokemusta, tai vastaava tunne henkilöä tai asiaa kohtaan, joka ei perustu todelliseen kokemukseen. Yleensähän näin onkin. Allportin mukaan ennakkoluulojen syntyyn vaikuttavat historiallinen ja sosiokulttuurinen konteksti, ryhmänormien vaikutus, kognitiivinen kategorisointi, oppimisteoriaan perustuva sosialisaatio ja välitön vuorovaikutus (ks. esim. Ahokas, Sosiaalipsykologian klassikoita).
Suomeksi sanottuna edellinen tarkoittaa sitä, että isoisäni ennakkoluulot perustuivat sota-ajan kokemuksiin ja propagandaan. Sotaahan käytiin paitsi rintamalla myös kotona. Länsirannikon kasvatin sotakokemukset liittyivät siihen, että miehet olivat sodassa ja tulivat kotiin joskus lomalle, joskus arkussa (historiallinen ja sosiokulttuurinen konteksti). Itse rintama oli kuitenkin kaukana pienen pohjanmaalaisen pojan maailmasta. Poika oppi kuitenkin avainsanat ryssä, kommunismi, punikki , vaara, sota, huonompi kuin me. Pula-aika, sotakorvaukset ja siirtokarjalaisten asuttaminen eivät vähentäneet ennakkoluuloja ja koska henkilökohtaisia kontakteja ei myöhemminkään ollut, oli ensimmäinen aito kohtaaminen vanhuusiällä isoisälleni hämmentävä (ryhmänormien vaikutus, kognitiivinen kategorisointi, sosialisaatio ja vuorovaikutus).
Allportinkin mukaan ennakkoluulot ovat jotakin syvästi inhimillistä. Me rakennamme itseämme suhteessa toisiin ja toiseuteen. Me asemoimme itsemme osaksi omaa ryhmäämme ja tunnistamme itsesämme ja toisissa yhteisiä ja erottavia tekijöitä, jaamme ihmisiä eri ryhmiin tuntemamme perusteella ja ennakoimme toistemme ominaisuuksia suhteessa aikaisemmin oppimaamme. Otamme vastaan vaikutteita ympäristöstämme, suhteutamme uudet kokemukset aiempiin ja arvioimme sekä omaa että muiden toimintaa. Me olemme ja muut ovat. (Ks. esim. Kokko 2016)
Kerran ollessani mummolassa Etelä-Savossa, naapurin rouva ryntäsi sisälle huutaen, että "Neekeri tulloo, neekeri tulloo..." Ja kyllä, "neekeri" todella tuli ovelle. Hän oli kauppaamassa taidetta. Tiedättehän ne ulkomaalaiset opiskelijat, jotka kiertävät ovelta ovelle ja myyvät postikortteja, maalauksia tai jotain muuta pientä rahoittaakseen opiskeluaan Suomessa? Heitä kiersi ainakin Itä-Suomessa menneinä vuosina paljonkin. Heillä oli pahvilapulla pieni selostus tilanteesta ja kysyvä katse. Tämä Suomenkylään eksynyt tapaus oli iholtaan musta ja myi sellaisia kolmiulotteiselta näyttäviä postikortteja. Minä olin jo vastaamassa, että me emme osta mitään, kun mummoni ilmoitti, että hän kyllä ostaa. Opiskelu on arvokasta ja mies oli nähnyt vaivaa asiansa eteen.
Allport pohti myös sitä, miten ennakkoluuloihin voisi vaikuttaa tai miten ne muuttuvat. Hän loi teorian, jota on kutsuttu kontaktihypoteesiksi. Sen mukaan ennakkoluulot karisevat ja asenteet pehmenevät, kun henkilökohtaiset kohtaamiset lisääntyvät. Ennakkoluulot karistetaan yksi kohtaaminen kerrallaan. Sittemmin Allportin teoriaa on kritisoitu ja useat tutkijat ovat osoittaneet, että ennakkoluulojen murtaminen vaatii paitsi henkilökohtaisia kohtaamisia, myös toistoja, avoimuutta, ympäristön ohjausta ja tietoa. Toisin sanoen: sillä se lähtee, millä se tuli. Ilman toistoa tai selvää itsereflektiota saattaa käydä esimerkiksi niin, että yksilöstä tulee poikkeus joka vahvistaa säännön tai kohtaaminen jää kokonaan noteeraamatta. (Ks. esim. Liebkind 1988, Virrankoski 2001, Weissenfelt 2007, Schneider 2008.)
Naapurin vanha rouva ei ollut aiemmin nähnyt tummaihoista ihmistä joten, kun musta mies sotki polkupyörällä pitkin kylänraittia, näky oli hänelle järisyttävä. Sota-aikana lapsuuttaan länsirannikolla eläneet isovanhempani olivat eläneet maailmassa, jossa vihollinen puhui venäjää ja tappoi, jos kiinni sai. Sellaiseen maailmaan ei kauneus kuulu. Kaikilla esimerkikki-ihmisilläni oli ennakkoluuloja, jotka eivät perustuneet henkilökohtaiseen kohtaamiseen tai omaan kokemukseen eikä ennakkoluuloja ollut tarvetta muuttaa pitkään aikaan. Mummoni, joka kortin osti, ei ollut ennakkoluuloton hänkään. Hänellä oli vain vahva taipumus ottaa tilanne sellaisena kuin se kulloinkin vastaan tuli. Hötkyilemättä. Maailma on suuri ja monimutkainen. Tieto ihmisistä ja ilmiöistä lisääntyy, kasvaa ja monimutkaistuu koko ajan. Silloin stereotypiat ja ennakkoluulot voivat olla myös hyödyksi. Ne toimivat eräänlaisena luettelointijärjestelmänä. Koska kaikesta ei voi hallita yksityiskohtia, yleistykset auttavat muistamaan ja jäsentämään tietoa. Toisaalta, jos ennakkoluulo osoittautuu vääräksi, tulisi siitä myös kyetä luopumaan. Toivon, että minun oppilaani oppivat, että Koraani ei kiellä sikojen syömistä, koska ne syövät omaa ulostettaan. Toivon myös, että he uskoivat, että kiinalaisetkaan eivät ole kannibaalikansaa.
Sunnuntain artikkelin kommenttiosio täyttyi kaikenlaisista aivopieruista. Hämmentävän suuri osa kommentoijista tyrmäsi tekstin täysin ja ilmoitti sen olevan valetta. Minun arvaukseni on se, että ristiriita ennakkoluulon ja esitetyn todellisuuden välillä oli liian suuri. Naisia hyväksikäyttävä raiskari ei voi olla seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Rehti suomalainen mies, joka pitää huolen perheestään ja maastaan ei voi olla toista miestä seksuaalisesti hyväksikäyttävä elostelija. Onneksi kaikkien ennakkoluulot ja -asenteet eivät ole yhtä kiveenhakattuja. Usein ihmisiltä löytyy joustoa ja keskustellessa monilla on kykyä muuttaa omaa ajatteluaan. Siksipä keskustelu onkin niin kovin tärkeää. Mielestäni erityisen tärkeää olisi kääntää katseet itseen. Miksi minä ajattelen niin kuin ajattelen? Mitä seurauksia sillä on, että minä ajattelen, niin kuin ajattelen? Miten tämä henkilö, joka tässä minun edessäni nyt on, liittyy siihen, mitä minä ajattelen?
Minä tein pro gradu -tutkielmaa pari vuotta sitten yötäpäivää. Työ oli saatava vihdoin pois käsistäni. Yliopistolla on tietokoneluokkia, joihin voi mennä sähköisellä avaimella mihin vuorokauden aikaan tahansa. Olin yksin luokassa, kun luokkaan tuli tummaihoinen mies. Hän meni omalle koneelleen jonnekin selkäni taakse. Minua alkoi pelottaa. Keräsin kimpsuni ja kampsuni ja vaihdoin luokkaa. Lähtiessäni katsoin miestä silmiin, tervehdin ja toivotin hyvää yötä. Meillä kaikilla on ennakkoluuloja. Kaikille ennakkoluuloilemme tai peloillemme emme voi mitään - ainakaan silmänräpäyksessä. Sille, miten me toimimme ennakkoluulojemme pohjalta, voimme paljonkin. Tietokoneluokan miehen ei tarvitse kärsiä minun ennakkoluuloisista peloistani.
Palaan kirjoitukseni alkuun. Kerroin, että olen siis pohtinut taas viime sunnuntaista saakka ennakkoluuloja, sitä miten ne syntyvät ja sitä, miten ne vaikuttavat tekemiimme tulkintoihin. Niin olivat pohtineet muutkin. Tänään Hesarissa julkaistiin mielipidekirjoitus, jonka kirjoittaja on tässäkin kirjoituksessa lainaamani Karmela Liebkind. Liebkind on sosiaalipsykologian professori Helsingin yliopistossa ja hän on tutkinut erityisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyviä sosiaalipsykologisia prosesseja. Mielipidekirjoituksessaan Liebkind erottaa ennakkoluulot ja rasisimin ilmiöinä toisistaan. Toisaalta hän myös toteaa, että vaikka ilmiö olisi eri, lopputulos voi olla sama. Ennakkoluuloista ja rasismista saa aikaiseksi hyviä vitsejä. Ennakkoluuloista ja rasisimista voi molemmista seurata kansanmurha.
******************************
Lähteitä:
Viime sunnuntaina Hesarissa oli pitkä juttu turvapaikanhakijoista ja paperittomista maahanmuuttajista, jotka olivat päätyneet myymään seksiä toimeentulonsa kohentamiseksi. Periaatteessa olen päättänyt, että en lue maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia käsittelevien uutisten kommenttiosioita, koska niistä tulee vain vihaiseksi. Epäilen, että kommenttien lukeminen aiheuttaa myös näköharhan siitä, että suuri osa suomalaisista on empatiakyvyttömiä ja sivistymättömiä. Se ei vastaa arkikokemustani. Tälläkin kertaa pyörsin päätökseni ja luin syntynyttä keskustelua. Ja taas minä hämmennyin. Näköharha tai ei, mutta ihan kuin meillä täällä majailisi tuhansittain ihmisiä, jotka eivät koskaan kysy itseltään miksi heistä tuntuu siltä kuin heistä tuntuu. Ihan kuin ihmiset eivät tulisi ajatelleeksi, että vaikka tunne olisi mikä tai miten vahva tahansa, se ei tarkoita sitä, että se olisi totta yhtään laajemmassa mittakaavassa tai totta kenellekkään muulle. Koko lailla monet ihmiset eivät tunnu tietävän lainkaan sitä, mitä he eivät tiedä.
Isovanhempani olivat käymässä Venäjällä pääsiäisen alla parisenkymmentä vuotta sitten. Matkaan oli kuulunut kiertoajelu ja sen aikana oli päästy tapaamaan myös kantaväestöä jossakin seurakunnan järjestämässä tapaamisessa. He olivat saaneet lahjaksi käsinmaalattuja puisia pääsiäismunia. 1930-luvun alussa syntynyt isoisäni oli vilpittömän hämmentynyt, koska hän ei ollut ajatellut, että Venäjältä voi tulla mitään oikeasti kaunista. "Ryssä on kuitenkin ryssä, vaikka voissa paistais."
Klassisin ennakkoluulon määritelmä lienee sosiaalipsykologi Gordon W. Allportin "The Nature of Prejudice" -teoksessa (1954) muotoilema määrittely, jonka mukaan ennakkoluulo on suotuisa tai epäsuotuisa tunne henkilöä tai asiaa kohtaan ennen kuin siitä on saatu kokemusta, tai vastaava tunne henkilöä tai asiaa kohtaan, joka ei perustu todelliseen kokemukseen. Yleensähän näin onkin. Allportin mukaan ennakkoluulojen syntyyn vaikuttavat historiallinen ja sosiokulttuurinen konteksti, ryhmänormien vaikutus, kognitiivinen kategorisointi, oppimisteoriaan perustuva sosialisaatio ja välitön vuorovaikutus (ks. esim. Ahokas, Sosiaalipsykologian klassikoita).
Suomeksi sanottuna edellinen tarkoittaa sitä, että isoisäni ennakkoluulot perustuivat sota-ajan kokemuksiin ja propagandaan. Sotaahan käytiin paitsi rintamalla myös kotona. Länsirannikon kasvatin sotakokemukset liittyivät siihen, että miehet olivat sodassa ja tulivat kotiin joskus lomalle, joskus arkussa (historiallinen ja sosiokulttuurinen konteksti). Itse rintama oli kuitenkin kaukana pienen pohjanmaalaisen pojan maailmasta. Poika oppi kuitenkin avainsanat ryssä, kommunismi, punikki , vaara, sota, huonompi kuin me. Pula-aika, sotakorvaukset ja siirtokarjalaisten asuttaminen eivät vähentäneet ennakkoluuloja ja koska henkilökohtaisia kontakteja ei myöhemminkään ollut, oli ensimmäinen aito kohtaaminen vanhuusiällä isoisälleni hämmentävä (ryhmänormien vaikutus, kognitiivinen kategorisointi, sosialisaatio ja vuorovaikutus).
Allportinkin mukaan ennakkoluulot ovat jotakin syvästi inhimillistä. Me rakennamme itseämme suhteessa toisiin ja toiseuteen. Me asemoimme itsemme osaksi omaa ryhmäämme ja tunnistamme itsesämme ja toisissa yhteisiä ja erottavia tekijöitä, jaamme ihmisiä eri ryhmiin tuntemamme perusteella ja ennakoimme toistemme ominaisuuksia suhteessa aikaisemmin oppimaamme. Otamme vastaan vaikutteita ympäristöstämme, suhteutamme uudet kokemukset aiempiin ja arvioimme sekä omaa että muiden toimintaa. Me olemme ja muut ovat. (Ks. esim. Kokko 2016)
 |
| Suomi pärjää Euroviisuissa aina huonosti, koska meillä ei ole kumppaneita samalla tavalla kuin kaiikilla muilla osallistujamailla. Vai? Kuva täältä. |
Allport pohti myös sitä, miten ennakkoluuloihin voisi vaikuttaa tai miten ne muuttuvat. Hän loi teorian, jota on kutsuttu kontaktihypoteesiksi. Sen mukaan ennakkoluulot karisevat ja asenteet pehmenevät, kun henkilökohtaiset kohtaamiset lisääntyvät. Ennakkoluulot karistetaan yksi kohtaaminen kerrallaan. Sittemmin Allportin teoriaa on kritisoitu ja useat tutkijat ovat osoittaneet, että ennakkoluulojen murtaminen vaatii paitsi henkilökohtaisia kohtaamisia, myös toistoja, avoimuutta, ympäristön ohjausta ja tietoa. Toisin sanoen: sillä se lähtee, millä se tuli. Ilman toistoa tai selvää itsereflektiota saattaa käydä esimerkiksi niin, että yksilöstä tulee poikkeus joka vahvistaa säännön tai kohtaaminen jää kokonaan noteeraamatta. (Ks. esim. Liebkind 1988, Virrankoski 2001, Weissenfelt 2007, Schneider 2008.)
Naapurin vanha rouva ei ollut aiemmin nähnyt tummaihoista ihmistä joten, kun musta mies sotki polkupyörällä pitkin kylänraittia, näky oli hänelle järisyttävä. Sota-aikana lapsuuttaan länsirannikolla eläneet isovanhempani olivat eläneet maailmassa, jossa vihollinen puhui venäjää ja tappoi, jos kiinni sai. Sellaiseen maailmaan ei kauneus kuulu. Kaikilla esimerkikki-ihmisilläni oli ennakkoluuloja, jotka eivät perustuneet henkilökohtaiseen kohtaamiseen tai omaan kokemukseen eikä ennakkoluuloja ollut tarvetta muuttaa pitkään aikaan. Mummoni, joka kortin osti, ei ollut ennakkoluuloton hänkään. Hänellä oli vain vahva taipumus ottaa tilanne sellaisena kuin se kulloinkin vastaan tuli. Hötkyilemättä. Maailma on suuri ja monimutkainen. Tieto ihmisistä ja ilmiöistä lisääntyy, kasvaa ja monimutkaistuu koko ajan. Silloin stereotypiat ja ennakkoluulot voivat olla myös hyödyksi. Ne toimivat eräänlaisena luettelointijärjestelmänä. Koska kaikesta ei voi hallita yksityiskohtia, yleistykset auttavat muistamaan ja jäsentämään tietoa. Toisaalta, jos ennakkoluulo osoittautuu vääräksi, tulisi siitä myös kyetä luopumaan. Toivon, että minun oppilaani oppivat, että Koraani ei kiellä sikojen syömistä, koska ne syövät omaa ulostettaan. Toivon myös, että he uskoivat, että kiinalaisetkaan eivät ole kannibaalikansaa.
Sunnuntain artikkelin kommenttiosio täyttyi kaikenlaisista aivopieruista. Hämmentävän suuri osa kommentoijista tyrmäsi tekstin täysin ja ilmoitti sen olevan valetta. Minun arvaukseni on se, että ristiriita ennakkoluulon ja esitetyn todellisuuden välillä oli liian suuri. Naisia hyväksikäyttävä raiskari ei voi olla seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Rehti suomalainen mies, joka pitää huolen perheestään ja maastaan ei voi olla toista miestä seksuaalisesti hyväksikäyttävä elostelija. Onneksi kaikkien ennakkoluulot ja -asenteet eivät ole yhtä kiveenhakattuja. Usein ihmisiltä löytyy joustoa ja keskustellessa monilla on kykyä muuttaa omaa ajatteluaan. Siksipä keskustelu onkin niin kovin tärkeää. Mielestäni erityisen tärkeää olisi kääntää katseet itseen. Miksi minä ajattelen niin kuin ajattelen? Mitä seurauksia sillä on, että minä ajattelen, niin kuin ajattelen? Miten tämä henkilö, joka tässä minun edessäni nyt on, liittyy siihen, mitä minä ajattelen?
Minä tein pro gradu -tutkielmaa pari vuotta sitten yötäpäivää. Työ oli saatava vihdoin pois käsistäni. Yliopistolla on tietokoneluokkia, joihin voi mennä sähköisellä avaimella mihin vuorokauden aikaan tahansa. Olin yksin luokassa, kun luokkaan tuli tummaihoinen mies. Hän meni omalle koneelleen jonnekin selkäni taakse. Minua alkoi pelottaa. Keräsin kimpsuni ja kampsuni ja vaihdoin luokkaa. Lähtiessäni katsoin miestä silmiin, tervehdin ja toivotin hyvää yötä. Meillä kaikilla on ennakkoluuloja. Kaikille ennakkoluuloilemme tai peloillemme emme voi mitään - ainakaan silmänräpäyksessä. Sille, miten me toimimme ennakkoluulojemme pohjalta, voimme paljonkin. Tietokoneluokan miehen ei tarvitse kärsiä minun ennakkoluuloisista peloistani.
Palaan kirjoitukseni alkuun. Kerroin, että olen siis pohtinut taas viime sunnuntaista saakka ennakkoluuloja, sitä miten ne syntyvät ja sitä, miten ne vaikuttavat tekemiimme tulkintoihin. Niin olivat pohtineet muutkin. Tänään Hesarissa julkaistiin mielipidekirjoitus, jonka kirjoittaja on tässäkin kirjoituksessa lainaamani Karmela Liebkind. Liebkind on sosiaalipsykologian professori Helsingin yliopistossa ja hän on tutkinut erityisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyviä sosiaalipsykologisia prosesseja. Mielipidekirjoituksessaan Liebkind erottaa ennakkoluulot ja rasisimin ilmiöinä toisistaan. Toisaalta hän myös toteaa, että vaikka ilmiö olisi eri, lopputulos voi olla sama. Ennakkoluuloista ja rasismista saa aikaiseksi hyviä vitsejä. Ennakkoluuloista ja rasisimista voi molemmista seurata kansanmurha.
 |
| Suomalainen Matti ajattelee paljon sitä mitä muut Suomesta ja Matista ajattelevat. Kuva täältä. |
******************************
Lähteitä:
Kokko, Ville V. 2016. Mitä eroa on ennakkoluuloilla ja järkevällä yleistyksellä? Hybris 2/2016. http://hybrislehti.net/22016-%E2%80%93-ennakkoluulo [luettu 11.5.2017].
Liebkind, Karmela 1988. Me ja muukalaiset ─ ryhmärajat ihmisten suhteissa. Helsinki: Gaudeamus.
Schneider, Silke 2008. Anti-immigrant attitudes in Europe: Outgroup size and perceived ethnic threat. European Sociological Review 24 (1), 53-67.
Virrankoski, Osmo 2001. Maa kallis isien. Tutkimus peruskoulun päättävien oppilaiden isänmaallisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja etnisistä ennakkoluuloista. Turku: Kir-ja-Aurora.
Weissenfelt, Kerttu 2007. Me ja muualta tulleet: ruukkilaisten asennoituminen karjalaisiin ja turvapaikanhakijoihin. Acta Universitatis Lapponiensis; 125. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.
Liebkind, Karmela 1988. Me ja muukalaiset ─ ryhmärajat ihmisten suhteissa. Helsinki: Gaudeamus.
Schneider, Silke 2008. Anti-immigrant attitudes in Europe: Outgroup size and perceived ethnic threat. European Sociological Review 24 (1), 53-67.
Virrankoski, Osmo 2001. Maa kallis isien. Tutkimus peruskoulun päättävien oppilaiden isänmaallisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja etnisistä ennakkoluuloista. Turku: Kir-ja-Aurora.
Weissenfelt, Kerttu 2007. Me ja muualta tulleet: ruukkilaisten asennoituminen karjalaisiin ja turvapaikanhakijoihin. Acta Universitatis Lapponiensis; 125. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä pätevät peruskoulun käytössäännöt. Kiroilu, kiusaaminen ja ilkivalta ovat syitä antaa jälki-istuntoa ja jatkuvasti toistuessaan johtavat väliaikaiseen erottamiseen. Vakavat tapaukset aiheuttavat välittömän erottamisen.
Muista siis hyvät tavat ja asiallinen kielenkäyttö! Asia, jota ei osaa esittää kohteliaasti, ei ole sanomisen arvoinen.