Siirry pääsisältöön

Ensin ne tulivat hakemaan ulkomaalaiset rikoksentekijät...

Ensin ne tulivat hakemaan ulkomaalaiset rikoksentekijät, ja minä olin innoissani, koska tunsin, että nyt paha saa palkkansa. Hyvä Tanska! Valtakunnan poliitikko kertoo meille, että olemme olleet lampaita. Aiemmin puhuttiin ihmisoikeuksista, mutta nyt vihdoin uskalletaan sanoa, että vastakkainasettelu on tärkeää. Ne tulevat ja vievät meiltä ja meidän vanhuksilta sosiaaliturvan. Veteraanit makaavat kakassa ja raiskaajat haluavat itselleen ihmisoikeuksia! He eivät kunnioita länsimaisia arvoja! Tekopyhää meininkiä, kun hyysätään ensin matuja ja sitten ne tekevät rikoksia ja vaaditaan vielä oikeuksiakin. Sylettää!

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/12/03/ismo-alanko-kun-suomi-putos-puusta

Minulle on opetettu, että ensimmäisen maailmansodan "häpeärauha" ja sen jälkeinen hyperinflaatio, iloisen kaksikymmenluvun päättyminen pörssiromahdukseen ja ihmisten ahdinko johtivat siihen, että saksalaisten mielet olivat auki juutalaisvastaiselle propagandalle, salaliittoteorioille ja epäinhimillisen viholliskuvan rakentamiselle - vanhojen ennakkoluulojen vahvistamiselle. En silti ymmärtänyt tämän tulevan. 

Hätkähdän, kun näen ystäväni kannattavan tanskalaista vankilasaarta, jonne kerätään ulkomaalaistaustaisia rikoksentekijöitä. Rintaani puristaa, kun toinen kertoo, että hän uskoo, että muslimeilla on raiskauskulttuuri. Minua pelottaa, kun lehden kommenttipalstalla uhotaan, että kaikki turvapaikanhakijat pitäisi laittaa säilöön. En tiedä, mitä sanoa, kun rasismin vastaisella sivulla kerrotaan terroristijärjestöön liittyneen 15-vuotiaan lapsen tehneen itse valintansa ja ansaitusti nyt maksavansa niistä.

”Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit,
ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset,
ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset,
ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut,
ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.”

Onko kyse 1990-luvun laman seurauksista? Koulutusleikkauksista? Yhteiskunnan eriarvoistumisesta? Unohtamisesta? Huonosta opetuksesta? Uskosta omaan erinomaisuuteen? 

He, jotka elivät lapsuuttaan 1990-luvulla lama-aikana tai syntyivät silloin, ovat eläneet aivan toisessa maailmassa kuin minä. Meillä 1980-luvulla oli koulussa liki aina jälkiruokaa, oppikirjat sai omaksi (turhuutta, mutta silti), nokkahuilunkin sain, ja ensimmäisellä luokalla meitä oli 24 oppilasta, jotka oli jaettu a- ja b-ryhmiin. Jakotunteja oli paljon, joten pääsääntöisesti opiskelin 12 oppilaan ryhmässä. Koulun jälkeen kävimme koulun talonmiehen luona rapsuttelemassa koiraa. Välitunnilla saatoimme käydä juttelemassa murheitamme terveydenhoitajalle, joka oli aina paikalla. Meidän alueellamme asui miljonäärejä, keskiluokkaisia, köyhiä yksinhuoltajia ja duunareita. Koulussa tiedettiin heti, jos joku oli ollut mierontiellä, ja siitä sai välittömän kurinpalautuksen. 1980-luku ei ollut aika vaan paikka. Paikka ei ollut paratiisi, mutta monilla olivat asiat aika hyvin. Ja jos ei ollut, niin porukkaan saattoi silti päästä.

Kehitysusko meni rikki, kun valuuttakupla puhkesi. Muistan, kun yhtäkkiä monet lakkasivat käymästä ulkomailla (me emme käyneet lamaa ennenkään oikein missään), aikuiset puhuivat kahden asunnon loukusta, konkursseista, takauksista ja pelosta. Yhtäkkiä kirjat kierrätettiin, koulussa ei ollutkaan jälkiruokaa eikä terveydenhoitajalle mentykään noin vain. Nuorisotalolla heilui "Spede" aineissa. (Nuokkarin työntekijä onnistui puhumaan nuoren miehen ulos ja soitti perään poliisit. Myöhemmin Spede kuulemma hyppäsi korkeajännitepylväästä. Kuoli.)

Ne, jotka selvisivät, ovat nyt nuoria vanhempia. Pienempi kupla puhkesi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa ja taas leikattiin heiltä, jotka olivat jo kerran olleet maksamassa. Sama joukko, joka näki kasaritikkarin, mutta ei saanut maistaa sitä, sai taas märän rätin vasten kasvojaan. Laman lapset eivät päässeet töihin, heidän koulutuksestaan leikattiin, heidän lastensa koulutuksesta ja terveydenhuollosta leikattiin eikä yhteiskunnalla ollut taaskaan tarjota kuin hyviä suunnitelmia. Samaan aikaan lehdissä taivasteltiin, varoiteltiin ja huomauteltiin, että eikös lamasta ole opittu mitään! Ja sitten tulee halla-aholaiset ja osoittavat sormella muualta tulleita "Tuolta löytyy syyllinen! Haluavat viedä tuhkatkin pesästä! Sinulla ei ole mitään, koska noille annetaan!" Ja kansa uskoo.

En tiedä, onko kyse leikkauksista, köyhyydestä vai eriarvoistumisesta vai kuitenkin jostakin muusta. Sen kuitenkin tiedän, että minua pelotttaa. Minua pelottaa, että elämme historiamme uudestaan pikakelauksella. Minua pelottaa, että me emme oppineet mitään edellisellä kerralla. Silloin aloitettiin sosialisteista. Haetaanko nyt ensimmäisenä ulkomaalaistaustaiset rikoksentekijät?





Kommentit

Suosituimmat

Cogito, ergo sum? - Ajattelen, siis olen?

Minusta on hauska tietää kaikenlaista ja pystyn innostumaan asioista, joista en periaatteessa tiennyt voivani kiinnostua millään muotoa. Hienoimpia innostumisen kokemuksia oli muinainen lukion lukulomanaikainen matematiikan kertauskurssi. Ai että! Siihen asti olin vältellyt matematiikkaa parhaani ja laiskuuteni mukaan, mutta kurssin aikana tapahtui jonkunlainen naksahdus. Matematiikka voi olla kaunista, se voi olla kivaa ja ennen kaikkea se voi tarjota riemastuttavaa oivaltamisen iloa! Kiitos innostuksestani kuului asiastaan innostuneelle opettajalle, mutta myös sille, että vihdoin tein riittävästi töitä. Matematiikka vaatii istumalihaksia. Lopulta todistuksessa oli lyhyestä matematiikasta numero seitsemän, mutta kirjoituksista sain kaikki yllättäneen eximian. (Odotan vielä, että joku päivä innostun tekniikasta - moottoreista ja sen sellaisista. Toistaiseksi aihe ei ole tullut riittävän lähelle, jotta olisin jaksanut asiaan paneutua.) Hesarissa (kyllä minä ihan oikeasti muutakin l...

Muistojen paino

"The Burden of Memory" oli Julia Korkmanin   ja Claes Anderssonin  Aboagora-symposiumin avausluennon otsikko. Luento on näkemälleni kokonaisuudelle aivan väärä nimi, mutta esityskään ei oikein kuvaa sitä, mitä tapahtui. Korkman ja Andersson vuorottelivat puheenvuoroissa ja välillä he esittivät kappaleen. Mukana oli Anderssonin itsensä kirjoittamia ja säveltämiä lauluja ja ainakin yhden oli kirjoittanut ja sanottanut Korkmanin Petter-veli. Joukkoon mahtui myös muutama klassikko. Enkä minä voinut olla koko ajan ajattelematta sitä, kuinka etuoikeutettu olinkaan, kun sain olla läsnä ja kokea sen kaiken. Korkman ja Andersson olivat tutustuneet yhteisen ystävän hautajaisissa. Vainajan leski oli pyytänyt heitä esiintymään. Korkman lauloi ja Andersson soitti. Hautajaisista oli sukeutunut hauskat juhlat: puhetta, viiniä ja naurua. Ja laulua.  Toiset haudataan yksin niin, että kanttorikaan ei välttämättä jouda paikalle ja toisten saattojuhlassa tehdään taidetta, joka kantaa S...

Saatanan homo ja valkoisen heteromiehen ahdinko

"Saatanan homo" raikaa koulun pihalla. Sitä säestää höhöttely ja pienten kukonpoikien keskinäinen kisailu ja töniminen. "Vittu, jätkä on ihan vitun homo... Jonne perkele." Nujuaminen jatkuu keskellä koulun käytävää. En millään jaksaisi kuunnella vittua koko koulupäivää, mutta jos ryhtyisi kielipoliisiksi, niin siinä riittäisi sarkaa ihan jokaiselle hetkelle. Sen lisäksi saisi kuunnella kaikenlaista viisastelua asiasta ja asian vierestä. Ehdotukseni oppilaille, että huutaisivat jatkossa pimppiä, jotta muistaisivat mistä puhuvat, ei ole tuottanut hedelmää. Teen siis kuten aina ja puutun muutamaan räikeimpään heittoon ja ajan mölyävää lauman ulos. Harmittaa. Milla Paloniemi: Kiroileva siili Silloin, kun itse olin ala-asteella, kielenkäyttö oli käytävillä siistimpää. Emme voineet huutaa, mitä sattuu, koska siihen puututtiin tiukasti. Rehtori nosti villeimmät takinkauluksesta naulakkoon ja jälki-istuntoa jaettiin kaikista kuulluista perkeleistä. Kerran jouduin va...