Siirry pääsisältöön

Ensin ne tulivat hakemaan ulkomaalaiset rikoksentekijät...

Ensin ne tulivat hakemaan ulkomaalaiset rikoksentekijät, ja minä olin innoissani, koska tunsin, että nyt paha saa palkkansa. Hyvä Tanska! Valtakunnan poliitikko kertoo meille, että olemme olleet lampaita. Aiemmin puhuttiin ihmisoikeuksista, mutta nyt vihdoin uskalletaan sanoa, että vastakkainasettelu on tärkeää. Ne tulevat ja vievät meiltä ja meidän vanhuksilta sosiaaliturvan. Veteraanit makaavat kakassa ja raiskaajat haluavat itselleen ihmisoikeuksia! He eivät kunnioita länsimaisia arvoja! Tekopyhää meininkiä, kun hyysätään ensin matuja ja sitten ne tekevät rikoksia ja vaaditaan vielä oikeuksiakin. Sylettää!

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/12/03/ismo-alanko-kun-suomi-putos-puusta

Minulle on opetettu, että ensimmäisen maailmansodan "häpeärauha" ja sen jälkeinen hyperinflaatio, iloisen kaksikymmenluvun päättyminen pörssiromahdukseen ja ihmisten ahdinko johtivat siihen, että saksalaisten mielet olivat auki juutalaisvastaiselle propagandalle, salaliittoteorioille ja epäinhimillisen viholliskuvan rakentamiselle - vanhojen ennakkoluulojen vahvistamiselle. En silti ymmärtänyt tämän tulevan. 

Hätkähdän, kun näen ystäväni kannattavan tanskalaista vankilasaarta, jonne kerätään ulkomaalaistaustaisia rikoksentekijöitä. Rintaani puristaa, kun toinen kertoo, että hän uskoo, että muslimeilla on raiskauskulttuuri. Minua pelottaa, kun lehden kommenttipalstalla uhotaan, että kaikki turvapaikanhakijat pitäisi laittaa säilöön. En tiedä, mitä sanoa, kun rasismin vastaisella sivulla kerrotaan terroristijärjestöön liittyneen 15-vuotiaan lapsen tehneen itse valintansa ja ansaitusti nyt maksavansa niistä.

”Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit,
ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset,
ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset,
ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut,
ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.”

Onko kyse 1990-luvun laman seurauksista? Koulutusleikkauksista? Yhteiskunnan eriarvoistumisesta? Unohtamisesta? Huonosta opetuksesta? Uskosta omaan erinomaisuuteen? 

He, jotka elivät lapsuuttaan 1990-luvulla lama-aikana tai syntyivät silloin, ovat eläneet aivan toisessa maailmassa kuin minä. Meillä 1980-luvulla oli koulussa liki aina jälkiruokaa, oppikirjat sai omaksi (turhuutta, mutta silti), nokkahuilunkin sain, ja ensimmäisellä luokalla meitä oli 24 oppilasta, jotka oli jaettu a- ja b-ryhmiin. Jakotunteja oli paljon, joten pääsääntöisesti opiskelin 12 oppilaan ryhmässä. Koulun jälkeen kävimme koulun talonmiehen luona rapsuttelemassa koiraa. Välitunnilla saatoimme käydä juttelemassa murheitamme terveydenhoitajalle, joka oli aina paikalla. Meidän alueellamme asui miljonäärejä, keskiluokkaisia, köyhiä yksinhuoltajia ja duunareita. Koulussa tiedettiin heti, jos joku oli ollut mierontiellä, ja siitä sai välittömän kurinpalautuksen. 1980-luku ei ollut aika vaan paikka. Paikka ei ollut paratiisi, mutta monilla olivat asiat aika hyvin. Ja jos ei ollut, niin porukkaan saattoi silti päästä.

Kehitysusko meni rikki, kun valuuttakupla puhkesi. Muistan, kun yhtäkkiä monet lakkasivat käymästä ulkomailla (me emme käyneet lamaa ennenkään oikein missään), aikuiset puhuivat kahden asunnon loukusta, konkursseista, takauksista ja pelosta. Yhtäkkiä kirjat kierrätettiin, koulussa ei ollutkaan jälkiruokaa eikä terveydenhoitajalle mentykään noin vain. Nuorisotalolla heilui "Spede" aineissa. (Nuokkarin työntekijä onnistui puhumaan nuoren miehen ulos ja soitti perään poliisit. Myöhemmin Spede kuulemma hyppäsi korkeajännitepylväästä. Kuoli.)

Ne, jotka selvisivät, ovat nyt nuoria vanhempia. Pienempi kupla puhkesi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa ja taas leikattiin heiltä, jotka olivat jo kerran olleet maksamassa. Sama joukko, joka näki kasaritikkarin, mutta ei saanut maistaa sitä, sai taas märän rätin vasten kasvojaan. Laman lapset eivät päässeet töihin, heidän koulutuksestaan leikattiin, heidän lastensa koulutuksesta ja terveydenhuollosta leikattiin eikä yhteiskunnalla ollut taaskaan tarjota kuin hyviä suunnitelmia. Samaan aikaan lehdissä taivasteltiin, varoiteltiin ja huomauteltiin, että eikös lamasta ole opittu mitään! Ja sitten tulee halla-aholaiset ja osoittavat sormella muualta tulleita "Tuolta löytyy syyllinen! Haluavat viedä tuhkatkin pesästä! Sinulla ei ole mitään, koska noille annetaan!" Ja kansa uskoo.

En tiedä, onko kyse leikkauksista, köyhyydestä vai eriarvoistumisesta vai kuitenkin jostakin muusta. Sen kuitenkin tiedän, että minua pelotttaa. Minua pelottaa, että elämme historiamme uudestaan pikakelauksella. Minua pelottaa, että me emme oppineet mitään edellisellä kerralla. Silloin aloitettiin sosialisteista. Haetaanko nyt ensimmäisenä ulkomaalaistaustaiset rikoksentekijät?





Kommentit

Suosituimmat

Vapauttakaa Riitaoja!

  ”Sinisristilippumme, sinun puolestas elää ja kuolla...” Paitsi, että elämällä ei ollut niin väliksi. Kuolema oli se kallein uhri. Kullervon veljet lähtivät yksi toisensa jälkeen sotaan. Vanhemmat veljet ensin ja nuoremmat sitten. Kullervo ei lähtenyt. Hänen toinen silmänsä oli sokeutunut metsätöissä. Puolisokea ei kelvannut sotaan. Perkeleen silmä! Sen yhden väärään paikkaan osuneen oksan takia hän ei kelvannut edes tapettavaksi. Kullervo kynsi, kylvi, niitti, ruokki, rakensi, korjasi, pilkkoi, kantoi, vei, toi ja hikoili talvisodan alusta jatkosodan loppuun. Suo, kuokka ja Kullervo. Vieressä samaa työtä tekivät vanhukset, naiset ja lapset.  Veljistä ensimmäisenä kotiin palasivat ruumiit, sitten ruumiinsa rikkoneet ja viimeiseksi ne, jotka olivat välttäneet suorat osumat. Vanhin veli oli palannut rintamalta kunniamerkein koristeltuna jalkapuolena, nuorin tuli takaisin puulaatikossa, jota ei saanut avata. Mies laatikossa muuttui pyhäksi, paremmaksi pojaksi kuin kukaan. Ru...

Jazzia ja henkilökohtaista sodankäyntiä

Lukioaikainen ystäväni tutustutti minut aikoinaan progeen ja jazziin. En aina ymmärtänyt musiikkia, mutta silti siitä tuli usein hyvä olo. Etelä-Haagan sivukirjastossa lettasin levylaatikoita ja opin tunnistamaan Blue Note Recordsin levykannet – ne olivat paitsi kauniita myös tae laadukkaasta sisällöstä. Löysin Miles Davisin , John Coltranen , Thelonious Monkin ja monet muut. Vanhasta soulista ja jazzista tuli minulle yhden elämäni vaikeimman aikakauden taustamusiikki, johon liittyy valtavasti ahdistusta, mutta myös toivoa. Kaikki järjestyy. Kuva täältä  https://en.wikipedia.org/wiki/Song_for_My_Father_(album) https://www.youtube.com/watch?v=CWeXOm49kE0 En ole ensimmäinen enkä taatusti viimeinen, joka vertaa nyt käsillä olevaa tilannetta aikaan ennen Talvisotaa. En oikeasti tiedä, miltä se aika tuntui, mutta ehkä se tuntui tältä: jännitys asuu mahassa ja painaa käsissä, uudet rajat ja säännöt ärsyttävät, mutta vaihtuvat ohjeet ja epämääräiset tiedot ärsyttävät vie...

Odottavan aika on pitkä

Kevät 2016 oli kohtuullisen hyvää aikaa. Oppilaat, jotka olivat tammikuussa minun silmissäni yksi mustatukkainen vakavailmeinen Mohammad, eriytyivät omaksi itsekseen. Aloin erottaa paitsi nimiä myös oppilaiden luonteenpiirteitä, tietoja ja taitoja. (Opettajakielellä puhutaan oppilaantuntemuksesta.) Ja se opiskelun riemu! Opettajaurani aikana olen opettanut monenlaisia oppilaita, mutta en koskaan näin sitoutunutta joukkoa. Oppilaat myöhästyivät erittäin harvoin. Yleensä ovi kävi puoli tuntia ennen koulun alkua. Kukaan ei lintsannut ja minua puhuteltiin Opettajaksi. Isolla O:lla. En kuullut koko keväänä luokassa yhtään vittua, mikä on nykykoulussa aikamoinen saavutus. (V-sanasta kirjoitan jossakin toisessa kirjoituksessa vähän lisää…) Intoa voitaneen selittää sillä, että osa kävi koulua ensimmäistä kertaa. "Opettaja, kun ei osaa lukea, on sokeampi kuin sokea." Toisaalta elämä vastaanottokeskuksessa on raskaampaa kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Pojat halusivat sieltä pois ...