Turvaton odotus

Ensin ne tulivat hakemaan ulkomaalaiset rikoksentekijät, ja minä olin innoissani, koska tunsin, että nyt paha saa palkkansa. Hyvä Tanska! Valtakunnan poliitikko kertoo meille, että olemme olleet lampaita. Aiemmin puhuttiin ihmisoikeuksista, mutta nyt vihdoin uskalletaan sanoa, että vastakkainasettelu on tärkeää. Ne tulevat ja vievät meiltä ja meidän vanhuksilta sosiaaliturvan. Veteraanit makaavat kakassa ja raiskaajat haluavat itselleen ihmisoikeuksia! He eivät kunnioita länsimaisia arvoja! Tekopyhää meininkiä, kun hyysätään ensin matuja ja sitten ne tekevät rikoksia ja vaaditaan vielä oikeuksiakin. Sylettää! https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/12/03/ismo-alanko-kun-suomi-putos-puusta Minulle on opetettu, että ensimmäisen maailmansodan "häpeärauha" ja sen jälkeinen hyperinflaatio, iloisen kaksikymmenluvun päättyminen pörssiromahdukseen ja ihmisten ahdinko johtivat siihen, että saksalaisten mielet olivat auki juutalaisvastaiselle propagandalle, salaliittoteorioille ja e...

Minusta on hauska tietää kaikenlaista ja pystyn innostumaan asioista, joista en periaatteessa tiennyt voivani kiinnostua millään muotoa. Hienoimpia innostumisen kokemuksia oli muinainen lukion lukulomanaikainen matematiikan kertauskurssi. Ai että! Siihen asti olin vältellyt matematiikkaa parhaani ja laiskuuteni mukaan, mutta kurssin aikana tapahtui jonkunlainen naksahdus. Matematiikka voi olla kaunista, se voi olla kivaa ja ennen kaikkea se voi tarjota riemastuttavaa oivaltamisen iloa! Kiitos innostuksestani kuului asiastaan innostuneelle opettajalle, mutta myös sille, että vihdoin tein riittävästi töitä. Matematiikka vaatii istumalihaksia. Lopulta todistuksessa oli lyhyestä matematiikasta numero seitsemän, mutta kirjoituksista sain kaikki yllättäneen eximian. (Odotan vielä, että joku päivä innostun tekniikasta - moottoreista ja sen sellaisista. Toistaiseksi aihe ei ole tullut riittävän lähelle, jotta olisin jaksanut asiaan paneutua.) Hesarissa (kyllä minä ihan oikeasti muutakin l...

Jossain minun aivoissa On huoneesi sinulla Jossain minun aivoissa Sä kuljetat mua Sä kuljetat mua Meillä ei ole televisiota, vaan meillä kuunnellaan radiota, lähinnä Radio Suomea. Radio on päällä koko ajan jatkuvasti. Sen seurauksena lapsen suosikki on tällä hetkellä J. Karjalaisen Sä kuljetat mua . Hyvä biisi, mutta ei välttämättä tyypillisin 6-vuotiaan suosikki. Sitten viime joulukuun olen joutunut miettimään kummallisen usein, josko radio pitäisi sulkea lapsen korvilta. Syynä ei ole ollut Karjalainen. Puolen tunnin välein tulevat uutiset ovat toistuvasti alkaneet kärkiuutisenaan lasten hyväksikäyttö. Ohi kalatehtaan ja sairaalan Mä pistän mun silmät kii Päästän irti ohjauspyörästä Sä kuljetat mua Sä kuljetat mua Lapsi ei kuitenkaan tunnu kiinnittävän uutisiin juurikaan huomiota. Silti radio on viime aikoina tullut suljettua toistuvasti. Ei siis lapsen takia vaan aikuisten takia. Minä/me emme kertakaikkiaan jaksa kuunnella uutisia, joissa ei ole mitään uutta tietoa. Sama ...

Yläasteella (noin vuonna 1992) meidän luokan opettajalla oli kontakteja Ranskaan. Sen seurauksena me saimme ystävyysluokan Toursista Keski-Ranskasta. Siihen aikaan ennen sähköposteja ja muita hienouksia kirjoittelimme ranskalaisten ikätovereiden kanssa kirjeitä englanniksi. Kirjoittamisen apuna käytimme sanakirjaa ja englannin opettajaa. "Hi! I´m Riikka. I´m 13 years old and I am an only child. I have a dog..." Kirjekaverit valittiin koulukuvan perusteella. Pärstäkerroin oli tehokas, joten kirjekaveriparit edustivat aika tarkasti samaa sosiaalista asemaa ryhmässä. Luokan prinsessat löysivät ranskalaiset prinssinsä ja muut jakautuivat pareiksi enemmän tuurilla. Minun kirjekaverini oli tyttö, jolla oli kaksoissisko samalla luokalla. En muista kummankaan nimeä. Ranskalaisilla oli hyvin koukeroinen käsiala ja meitä huonompi englannin kielen taito. Me lähdimme Ranskaan kahdeksannella luokalla viikoksi ja ranskalaiset tulivat Suomeen vuotta myöhemmin. (Jos lukijoissa on jok...

  Minä en lahjoittanut uuden lastensairaalan rakentamiseen rahaa, enkä ole ostanut Roosa-nauha tuotteita. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnan pitäisi maksaa tällaiset asiat verovaroista. Minun sairauteni on harvinainen. Jopa niin harvinainen, että sille ei ole löytynyt nimeä. Se ei ole jännittävä, ei tappava, ei yhtäkkinen eikä siinä mielessä järkyttävä. Tämä ei katkaise kenenkään elämää keskeltä yllättäen, vaan on mukana ja ottaa pikku hiljaa enemmän kuin sille haluaisi välttämättä antaa. Harvinaisia, vähän huomiota herättäviä, vähän näkyviä sairauksia on paljon, eivätkä kaikki niistä ole näin "sisäsiistejä" kuin minun sairauteni on ainakin tähän asti ollut. Taudit ovat hankalia, rumia, epämiellyttäviä, raskaita, vaikeita ja ahdistavia. Monet taudit haisevat, näyttävät pahalta ja vaativat muiltakin ihmisiltä paljon. Ne iskevät väärään aikaan väärään ihmiseen väärällä tavalla. Ne eivät ole koskaan tervetulleita, mutta niiden kanssa on pakko elää silloin, kun...

Tämän blogin luonne on muuttunut. Alkuperäinen idea oli purkaa turhautumista, joka syntyi, kun näin toisten ihmisten kärsimyksen silmieni alla joka päivä. Kun nuoret jatkoivat seuraaviin kouluihin, siirtyi myös heidän kärsimyksensä pois minun silmistäni. Ei voi sanoa, että poissa silmistä, poissa mielestä, mutta jotakin sinne päin. Ahdistus väheni ja sain tilaa hengittää. Huono omatunto toki jäi vaivaamaan. Minä saan ja voin palata omaan keskiluokkaiseen elämääni , jossa minulla ei ole sen suurempaa hätää. Nuoret eivät voi paeta omaa elämäänsä. Elämä on, mitä se on ja sen kanssa on jotenkin tultava toimeen. Kävin viime perjantaina Turun Kirjamessuilla. Samaan aikaan samassa paikassa järjestettiin myös ruoka- ja levymessut. Ja kuinka ollakkaan, törmäsin myös yhteen vanhaan oppilaaseeni. Runoista pitävä poika opiskelee kokiksi. Hänen haaveissaan on oma kahvila tai ravintola ja koulutus on yksi askel kohti sitä unelmaa. Oleskelulupa auttaisi myös kummasti unelmien saavuttamisessa. Ede...

Vuosi sitten otin yhteyttä Opettaja -lehden toimitukseen. Minulla oli juttuidea. Pian sen jälkeen aloitin työt uudessa koulussa ja jutun kirjoittaminen jäi. Aina välillä tosin viesteilin toimitukseen ja lupailin kirjoittavani jutun. Määräajat paukkuivat. Kumma kyllä muuttuvat aikataulut sopivat toimitukselle hyvin. Sovittiin, että toimitan jutun raakileena ja että se muokataan julkaisukuntoon yhdessä. Tartuin härkää sarvista loppukeväästä, väänsin jutun haastatteluineen kasaan ja lähetin sen editoitavaksi. Ja sitten iski huijarisyndrooma. Ei hemmetti. Olen kirjoittanut pelkkää paskaa. Muinainen toimittajuuteni on muinainen hyvästä syystä. Siellä ne repivät hiuksiaan, kun tuli ostettua juttu tällaiselta ammattitaidottomalta harrastelijalta. Puhuvat kahvitunnilla siitä, kuinka tämän vielä kestää, mutta seuraavaa kertaa ei tule I-K-I-N-Ä. Juttu palasi editointikierrokselta. Sain palautteen, jossa pyydettiin etten hermostu, vaikka korjattavaa on tässä vaiheessa paljon. Olin onnistunut ...