Turvaton odotus

Koulussa minä annan tehtäviä. "Huomenna sanakoe! Muistakaa matematiikka. Maanantaina on suomen testi. Tiistaina liikuntaa kello 8.15." Työpäivän jälkeen minä menen kauppaan ja ostan mitä tarvitsen, haen lapsen päiväkodista ja leikimme pienen leikin. Pikku Kakkonen, iltapala, iltapisut ja -pusut. Hyvää yötä. Lapsi protestoi niin kuin aina; on janoa ja pissahätää, liian kuuma, kylmä ja ikävä kunnes uni voittaa. Puhun äitini kanssa ja suunnittelemme lomaa. Aamulla menen töihin, järjestelen päivän oppitunteja ja kuuntelen samalla luokan kaiuttimista kasaripoppia. Täysillä. Oppilaat tulevat kouluun. Heidän puhelimensa ovat täynnä kaaosta ja pahuutta. Kuuntelen taas pommit, sukulaisten katoamiset, itkevät huonetoverit, kuolemanpelon, Migrin haastattelut, mitä työtä kukakin on 10-vuotiaana tehnyt, tulevaisuuden haaveet ja sen kuinka suomi on kamalan vaikea kieli. Ja taas alkaa sama kierros uudestaan. Kauppa, päiväkoti, koti, peittelen rakkaimpani ja nukkumaan. Me nukumme rauhassa

Tökkäsen nyt minäkin sanansäiläni keskusteluun, joka tuntuu vaimenemisestaan huolimatta elävän edelleen. Se käynnistyi Pirkko Saision haastattelusta muutama viikko sitten. Keskustelua on sittemmin käyty siitä, mitä sanotaan ja saa sanoa, kuka sanoo ja saa sanoa, miten saa puhua ja kenen kanssa tai kenen kanssa ei ainakaan saa puhua. Viimeisimpänä minun silmiini on osunut Anna-Leena Härkösen tunnustus , että hän ei uskalla osallistua keskusteluun romaanihenkilöitään suuremmalla suulla. Myös minua jännittää tämän kirjoituksen julkaiseminen ja linkittäminen keskustelupalstoille, koska ennakoin jonkinlaista teilaamista suunnasta jos toisesta. Tämä jännitys tai pelko kertoo jo jotain nykyisestä keskutelukurimuksesta; leireistä, ääripäistä ja poteroista. Yksi jako näkyy siinä, kuinka aktiivisesti ihmiset seuraavat esimerkiksi maahanmuuttokeskustelua ja miten he siihen osallistuvat. Toiset elävät turvapaikanhakijoiden kanssa arkeaan ja seuraavat aktiivisesti kaikenlaista mitä asiaan liitt

Piti kirjottamani jotakin nykyisestä keskustelukulttuurista, Pirkko Saisiosta ja suvakeista, mutta nyt asia siirtyi jonnekin tulevaisuuteen . Tuli nimittäin tähdellisempää ohjelmaa. Leijat Turun yllä. (Kuvaaja Olli L.) Viime kesänä, kun olimme opiskelleet yhdessä kevätlukukauden verran, alkoi tapahtua. Ensin tuli Migrin uusi lausunto Afganistanin, Irakin ja Somalian turvallisuustilanteesta. Sitten poikia alettiin kutsua ikätesteihin. Aika moni "kasvoi" 17-vuotiaasta 19-vuotiaaksi yhdessä yössä. (Testauksesta kirjoitan vielä lisää myöhemmin.) Kasvun seurauksena poikia siirrettiin alaikäisten yksiköstä aikuisten yksikköön. Siirron suurin välitön seuraus nuorille oli se, että yhtäkkiä ympäriltä tuntuivat katovan sellaiset ihmiset, jotka olisivat nähneet numeron sijasta ihmisen. Yhdellä oli huoneesta rikki ikkuna ja hän ei saanut sitä auki kesäkuumalla eikä siis saanut nukuttua. Toiselta oli rikki mieli, mutta hän ei saanut lääkäriaikaa. Sittemmin hän pääsi kriisiav

Aina silloin tällöin käy niin, että kun luulee ajattelevansa ihan omia ajatuksiaan ja olevansa jotenkin erityisen näppärä, osoittautuu, etttä joku toinen on ajatellut samaan aikaan (tai jo hyvin kauan aikaa sitten) samoja asioita. Siitä seuraa kaksi vaihtoehtoa: voi joko olla hiljaa ja nyökytellä iloisesti tai sitten sanoa sanottavansa ja toivoa, että voi tuoda keskusteluun jotakin lisää. Tälläkin kertaa päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Viime sunnuntaina Hesarissa oli pitkä juttu turvapaikanhakijoista ja paperittomista maahanmuuttajista, jotka olivat päätyneet myymään seksiä toimeentulonsa kohentamiseksi. Periaatteessa olen päättänyt, että en lue maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia käsittelevien uutisten kommenttiosioita, koska niistä tulee vain vihaiseksi. Epäilen, että kommenttien lukeminen aiheuttaa myös näköharhan siitä, että suuri osa suomalaisista on empatiakyvyttömiä ja sivistymättömiä. Se ei vastaa arkikokemustani. Tälläkin kertaa pyörsin päätökseni ja luin syntynyttä keskus

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Kliseiden klisee, mutta suurelta osin totta. Syntymän jälkeen on toisiakin lottoarvontoja. On lottovoitto syntyä terveenä. On lottovoitto syntyä perheeseen, jossa ollaan terveitä. On lottovoitto kasvaa kaupungissa, jossa on lapsiperheille hyvät palvelut. On lottovoitto, jos vanhemmilla on työtä ja terveyttä ja sen seurauksena mahdollisuus tarjota lapselle runsaasti elämän eväitä. On lottovoitto elää kaupungissa, jossa panostetaan koulutukseen. On lottovoitto kouluttautua haluamaansa ammattiin riippumatta vanhempien varallisuudesta tai varattomuudesta. Lottovoittoja on napsahtanut omallekin kohdalleni runsaasti, vaikka aina ei ole tullut seitsemää oikein. Joillakin muilla arvonnat ovatkin sitten menneet vähän toisella tavalla ja arpajaisvoittoja on muutenkin ollut jaossa hieman vähemmän kuin minulla tai vaikkapa minun lapsellani. Se, että sattuu syntymään maassa, jossa on ollut jatkuva aseellinen konflikti laskutavasta riippuen 30-300 vuot

Kuva täältä: http://www.qkaasu.com/2008/05/03/paansarky/ Opettaminen on hauskaa - se on yksi hauskimmista asioista, jonka tiedän. Aina se ei mene putkeen ja yleensä se on myös vaikeaa. Mutta silloin, kun kaikki sujuu ja menee suunnitelmien mukaan niin opettaminen on kertakaikkisen mahtavaa. Se tunne, kun oppilas tajuaa vihdoin jonkin hankalan asian, jonka kanssa on  tahkottu pitkään. Mahtavaa! Se tunne, kun oppilas on itse oivaltanut jotakin sellaista, mitä ei häneltä ole edes osannut odottaa. Mieletöntä! Se tunne, kun voit aidosti auttaa oppilasta eteenpäin. Ei voi olla hienompaa! Ja sitten on ne muuten vaan hauskat tai ajattelemaan pistävät jutut. Suomen kieli on vaikeaa, sanotaan. Ja onhan se. Sattuipa eräänä koulupäivänä, että oppilaat halusivat tietää mitä tarkoittaa "Ei pää kestä." Aloitin lavean selityksen, esittelin synonyymeja ja avasin pään kestämättömyyttä kaikenlaisin esimerkein. Luokka oli yksi suuri kysymysmerkki. Pyrin yksinkertaistamaan ja helpottamaan

Edellinen postaus oli kuvapostaus. Kuvat olivat ottaneet ja kuvatekstit kirjoittaneet sellaiset perusopetukseen valmistavan opetuksen (valmo tai valo) oppilaat, jotka olivat vielä vuosi sitten luku- ja kirjoitustaidottomia. Valmo tarkoittaa käytännössä sitä, että opiskelijat opiskelevat suomea ja kertaavat ja opiskelevat oppiaineita, joita he tarvitsevat, jos osallistuvat opetukseen perusopetuksen puolella. Osa aloittaa opiskelun täysin alusta ja osalla on koulutaustaa enemmänkin.  تقسیم اقات lukujärjestys Yleisesti ottaen on arvioitu, että arkitilanteista selviämiseen tarvittavan kielitaidon voi saavuttaa noin vuodessa ja sujuvan kielitaidon 2-3 vuodessa. Akateemisen, koulussa vaadittavan kielitaitoatason saavuttaa keskimäärin 5-7 vuodesssa. Valmon päättyessä opiskelija on aina hyvin alussa kielenopiskelussaan ja tarvitsee vielä paljon tukea. Kuvapostauksen teksteistä voi huomata, että pitkäjänteisellä ja raa'alla työllä on mahdollista saavuttaa vieraan kielen alke