Turvaton odotus

Tuttu politiikantutkija kyseli taannoin Facebookissa, että mikäköhän meidän muiden mielestä on näiden vaalien teema. Mennäänkö hästägeillä maahanmuutto, ilmastonmuutos vai kenties jollakin ihan muulla? Alkuvuodesta yksi ystävä tarttui pohdinnoissaan siihen, että  poliitikot vääntävät asioita väkisin vastakkain, vaikka yhteistyön ja konsenkuksen etsimisen pitäisi olla se varsinainen tavoite. Ozan Yanar ymmärsi hänen mielestään Sauli Niinistön uudenvuoden puheen tahallaan väärin. Minä asetuin vastahankaan ja Yanarin puolelle. Mielestäni Niinistö sulki ihmisiä keskustelun ja yhteisön ulkopuolelle tavalla, joka ei tukenut konsensuksen löytymistä tai yhteistyötä. Mutta tämähän on vanha juttu jo. Aivan kuten vanhustenhoidon ongelmat, suomalaismiesten pedofiilirinki tai aktiivimalli. Minä ajattelen, että tänä keväänä käydään jälleen vaalit vaaleista. Tapamme järjestää yhteiskunta ja sen toiminta ovat suurennuslasin alla ja keskellä merkitysneuvotteluja, joissa yhteiskunnan reunaehtoja

Mitä ymmärtäisin tai mitä osaisin, jos muuttaisin vaikkapa Iraniin? En osaisi lukea enkä kirjoittaa tavalla, josta olisi hyötyä. En ymmärtäisi, mitä kaupasta etsisin ja minua pelottaisi viedä lapseni paikalliseen kouluun. Koulun (tai oikeammin koulujen) ongelma ja vahvuus on siinä, että se on itse itseään vahvistava instituutio. Kaikilla on joku käsitys siitä, mitä koulu on ja miten se tulisi järjestää. Kaikki muut tavat voivat tuntua vierailta tai vääriltä. Valmistavassa opetuksessa olevat lapset ja nuoret ovat vasta Suomeen tulleita. Tänne tullaan esimerkiksi työn, avioliiton, opiskelun tai turvapaikan perässä. Osalla tulijoista on täällä jo odottamassa tuttuja, sukulaisia ja ystäviä, jolloin asettautuminen helpottuu. Toisilla aivan kaikki on uutta ilmastosta byrokratiaan. Ja kouluun. Tänne tulevat lapsiperheet ovat samojen kysymysten edessä kuin itse olisimme tai olemme muualle muuttaessamme. Mihin minä olen lapseni laittamassa? Voinko luottaa, että lapseni on turvassa? Kunnioit

Ensin ne tulivat hakemaan ulkomaalaiset rikoksentekijät, ja minä olin innoissani, koska tunsin, että nyt paha saa palkkansa. Hyvä Tanska! Valtakunnan poliitikko kertoo meille, että olemme olleet lampaita. Aiemmin puhuttiin ihmisoikeuksista, mutta nyt vihdoin uskalletaan sanoa, että vastakkainasettelu on tärkeää. Ne tulevat ja vievät meiltä ja meidän vanhuksilta sosiaaliturvan. Veteraanit makaavat kakassa ja raiskaajat haluavat itselleen ihmisoikeuksia! He eivät kunnioita länsimaisia arvoja! Tekopyhää meininkiä, kun hyysätään ensin matuja ja sitten ne tekevät rikoksia ja vaaditaan vielä oikeuksiakin. Sylettää! https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/12/03/ismo-alanko-kun-suomi-putos-puusta Minulle on opetettu, että ensimmäisen maailmansodan "häpeärauha" ja sen jälkeinen hyperinflaatio, iloisen kaksikymmenluvun päättyminen pörssiromahdukseen ja ihmisten ahdinko johtivat siihen, että saksalaisten mielet olivat auki juutalaisvastaiselle propagandalle, salaliittoteorioille ja e

Minusta on hauska tietää kaikenlaista ja pystyn innostumaan asioista, joista en periaatteessa tiennyt voivani kiinnostua millään muotoa. Hienoimpia innostumisen kokemuksia oli muinainen lukion lukulomanaikainen matematiikan kertauskurssi. Ai että! Siihen asti olin vältellyt matematiikkaa parhaani ja laiskuuteni mukaan, mutta kurssin aikana tapahtui jonkunlainen naksahdus. Matematiikka voi olla kaunista, se voi olla kivaa ja ennen kaikkea se voi tarjota riemastuttavaa oivaltamisen iloa! Kiitos innostuksestani kuului asiastaan innostuneelle opettajalle, mutta myös sille, että vihdoin tein riittävästi töitä. Matematiikka vaatii istumalihaksia. Lopulta todistuksessa oli lyhyestä matematiikasta numero seitsemän, mutta kirjoituksista sain kaikki yllättäneen eximian. (Odotan vielä, että joku päivä innostun tekniikasta - moottoreista ja sen sellaisista. Toistaiseksi aihe ei ole tullut riittävän lähelle, jotta olisin jaksanut asiaan paneutua.) Hesarissa (kyllä minä ihan oikeasti muutakin l

Jossain minun aivoissa On huoneesi sinulla Jossain minun aivoissa Sä kuljetat mua Sä kuljetat mua Meillä ei ole televisiota, vaan meillä kuunnellaan radiota, lähinnä Radio Suomea. Radio on päällä koko ajan jatkuvasti. Sen seurauksena lapsen suosikki on tällä hetkellä J. Karjalaisen Sä kuljetat mua . Hyvä biisi, mutta ei välttämättä tyypillisin 6-vuotiaan suosikki. Sitten viime joulukuun olen joutunut miettimään kummallisen usein, josko radio pitäisi sulkea lapsen korvilta. Syynä ei ole ollut Karjalainen. Puolen tunnin välein tulevat uutiset ovat toistuvasti alkaneet kärkiuutisenaan lasten hyväksikäyttö. Ohi kalatehtaan ja sairaalan Mä pistän mun silmät kii Päästän irti ohjauspyörästä Sä kuljetat mua Sä kuljetat mua Lapsi ei kuitenkaan tunnu kiinnittävän uutisiin juurikaan huomiota. Silti radio on viime aikoina tullut suljettua toistuvasti. Ei siis lapsen takia vaan aikuisten takia. Minä/me emme kertakaikkiaan jaksa kuunnella uutisia, joissa ei ole mitään uutta tietoa. Sama

Yläasteella (noin vuonna 1992) meidän luokan opettajalla oli kontakteja Ranskaan. Sen seurauksena me saimme ystävyysluokan Toursista Keski-Ranskasta. Siihen aikaan ennen sähköposteja ja muita hienouksia kirjoittelimme ranskalaisten ikätovereiden kanssa kirjeitä englanniksi. Kirjoittamisen apuna käytimme sanakirjaa ja englannin opettajaa. "Hi! I´m Riikka. I´m 13 years old and I am an only child. I have a dog..." Kirjekaverit valittiin koulukuvan perusteella. Pärstäkerroin oli tehokas, joten kirjekaveriparit edustivat aika tarkasti samaa sosiaalista asemaa ryhmässä. Luokan prinsessat löysivät ranskalaiset prinssinsä ja muut jakautuivat pareiksi enemmän tuurilla. Minun kirjekaverini oli tyttö, jolla oli kaksoissisko samalla luokalla. En muista kummankaan nimeä. Ranskalaisilla oli hyvin koukeroinen käsiala ja meitä huonompi englannin kielen taito. Me lähdimme Ranskaan kahdeksannella luokalla viikoksi ja ranskalaiset tulivat Suomeen vuotta myöhemmin. (Jos lukijoissa on jok

  Minä en lahjoittanut uuden lastensairaalan rakentamiseen rahaa, enkä ole ostanut Roosa-nauha tuotteita. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnan pitäisi maksaa tällaiset asiat verovaroista. Minun sairauteni on harvinainen. Jopa niin harvinainen, että sille ei ole löytynyt nimeä. Se ei ole jännittävä, ei tappava, ei yhtäkkinen eikä siinä mielessä järkyttävä. Tämä ei katkaise kenenkään elämää keskeltä yllättäen, vaan on mukana ja ottaa pikku hiljaa enemmän kuin sille haluaisi välttämättä antaa. Harvinaisia, vähän huomiota herättäviä, vähän näkyviä sairauksia on paljon, eivätkä kaikki niistä ole näin "sisäsiistejä" kuin minun sairauteni on ainakin tähän asti ollut. Taudit ovat hankalia, rumia, epämiellyttäviä, raskaita, vaikeita ja ahdistavia. Monet taudit haisevat, näyttävät pahalta ja vaativat muiltakin ihmisiltä paljon. Ne iskevät väärään aikaan väärään ihmiseen väärällä tavalla. Ne eivät ole koskaan tervetulleita, mutta niiden kanssa on pakko elää silloin, kun